keskiviikko 7. elokuuta 2013

On kuin lehmän henkäys

...tämä keli, meinaan.
Lämmin ja kostea. Että ei i h a n  niinkuin morsian... :D
Aamu tuntui jo melkein trooppiselta, aurinko paistoi, mutta kosteusprosentti huiteli varmaan jo mittareita rikki. Heti kun alkoi vetää pilveen hyppäsin fillarin selkään ja asioille.

Muutama tunti meni, ei pisaraakaan vettä tullut - ja kun pääsin Lillaan takaisin aukes taivas!
Ja nyt sitä onkin kuunneltu sadetta ja ukkosta, just nyt piipaa- autoja...
Välillä sataa jopa sisään, puoli metriä oli äsken lattia kastunut, mutta ihmekös tuo,
-pikkuisen tuulee :)

Olikos tämä nyt kolmas päivä peräkkäin kun kävin ruåttalaisessa?
Ainakin sinnepäin.
Salusiinit on nyt kuitenkin paikallaan - ja nyt on yksi ylimääräinenkin kolme metriä.
Ei sitä tiedä jos vaikka tarvii...ajattelin nimittäin pysyä sinikeltaisesta kaupasta kaukana hetken aikaa.
Tänäänkin kun lähti mukaan kassillinen tavaraa. P i i t k ä ä n  suunniteltu ostos, eli ei mikään otanpa-
nyt-tuonkin-kun-kohdalle-sattui. Ehei! Mutta siitä sitten kun saan paikalleen, pitää vähän porailla ensin.
Mutta ne verhot!
Eiks ole aika passelit?!
Sen verran eilen kuikuilin illalla ulkoa sisälle kun oli valot, että jos nyt tarkkaan katsoo, niin eihän nuo hörsöt nyt mikään varsinainen näkösuoja ole, mutta riittää.
Ja sisälläkin on mukavampi istuskella kun ei ole ihan musta ikkunaruutu.
Kolme verhoa parilla kympillä, ei paha investointi, varsinkin kun oli tarpeellinenkin.

Tänään tuli tosi, tosi suloista postia - tai no, se suloisuus tuli postin mukana!
Naukulasta tuli nimittäin mulle Mr & Mrs Smith tänne Lillaan, kotona mulla se onkin, ja mukana oli maalimast suloisin Naukulan Johtajatar, Helmi Naukula, kortin muodossa :D
Kiitos hirmuisesti!! Naukulassa kyllä tiedetään miten mummuja ilahdutetaan :D

Ja siitäpä päästäänkin sujuvasti seuraavaan "saneerauskohteesee"
Pitäis vaan ensin hakea se pora!
Sade on kyllä jo lakannut, pääsis kastumatta varastoon sen hakemaan, mutta pitäiskö ihan suosiolla jättää huomiselle paremmalle valolle... 
Jos menis katsastamaan vaan mikä tuolla ulkona äsken kolis, mahtoiko siellä kaatua mun seipäät.
Seuraava urakka odottaa...

Ps. Oliskos joku kiinnostunut ostamaan tuon espresso/lattemasiinan joka kuvassa näkyy tavallisen kafferöpöttimen vieressä? Mainio vehje, mutta mä huomaan käyttäväni kotona talvella sitä (ihan samanlaista siis) enemmän, tuolla on tänä kesänä keitetty muutamat espressot ja yksi latte! Eli on vähän turhan panttina tilaa viemässä....laita meiliä jos kiinnostaa, hinta ei o paha...

Palaillaan!
Siihen asti...nautitaan sateista aurinkoa odotellessa :)


Jaahas, Esteri aukas taas hanat kunnolla : |

40 kommenttia:

  1. ihanat nuo verhot on kyllä..todella hyvin sopii.

    ja mitä keliin tulee ni meillä pennut ihan hepulin partaalla ja itlläki on olo kun naidulla munalla, löysä ja pehmee!puhku vaan se sade meillekkin keralla kunnon ukkosen ;)

    VastaaPoista
  2. No, jos joku hyvä puoli tuosta Esteristä pitää sanoa niin - se on tulossa meillekin päin kylään:)

    Ja voi pojat, että on tervetullut - sitä sadetta, kun ei ole pahemmin meikäläinen tänä kesänä kokenut. Muutama onneton päivä on tähän kesään mahtunut, mutta niitä mä en edes muista/muistele *hih*

    Kyllä on verhot ihanat ! Jospa ne jonkinmoisen näkösuojan antaisivat kuitenkin.

    Sadetanssia odotellessa, me hikoillaan vielä perjantaihin, jos on sääukkojen ja -akkojen ennustuksiin luottamista!

    Paketti tuli perille (eikä ollut edes ruma ;D, suurkiitos vielä kerran ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hikoilla on saanut täälläkin, sateista huolimatta! Hiki pinnassa koko ajan, keli on tosiaan trooppinen.
      Nyt oli pinkki pikkujakkara ekan kerran tuulettimen apuna, ei tullut mieleenkään katsella edes telkkaria ylhäällä ilman hötkötintä, siellä olis saanut lämpöhalvauksen :)

      Nyt on sitten sateiden jälkeen kaikki nuupallaan, niin hortensiat kukkiensa painosta kuin kolmemetriset kultapallotkin - ne on enää puoltoistametrisiä ja pitkin vattupuskaa :/

      Poista
  3. Hei
    täällä harjoitellaan uuden äly puhelimen käyttöä :) iiks hauskaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän aina joutessani opetella tuota mun älykameraani :D
      Kummasti vaan aika rientää....ihan pihalla joistakin jutuista edelleen!!

      Poista
  4. Tänään ei tarvitse puutarhassa kastella ei. Siellä nyt olet Lillassa rimpsujen turvassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida pariin päivään :)
      Ei huono homma sikäli, että mulla on naapurin kukatkin kasteltavana tänmän viikon.

      Poista
  5. Ihanat on verhot , varmasti on mukavampi iltojen pimetessä olla siellä verhojen takana kuin ihan näytillä ikkunassa :) nytkin sataa,mutta lämmintä on !

    VastaaPoista
  6. Hui kaikkiasitä! Just tuon ukkosen (ja vähän noitten itikoittenkin) takia minä ootan niin jo Joulua!! Jep, sitäpä sitä. Ihanat verhot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sen joulun jälkeen voi sitten alkaa taas odotella kevättä :)

      Poista
  7. Täällä se Esteri vielä pihtailee! Voisi kyllä avata arkkunsa. Mukavaa, että posti tuli perille ja että Helmin "makkaranhajunenässä" kortti ilahdutti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottamooses Johtajattaren kuva ilahdutti :D
      Tuolla hän katselee mua keittiön nurkassa !

      Poista
  8. Täällä Esteri aloitti ja panee parastaan! On sulla niin nättiä siellä!

    VastaaPoista
  9. Täällä salamoi, ukkostaa ja SATAA juurikin nyt. Ihan yhtäkkiä alkoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä alko illan mittaan monta kertaa yhtäkkiä...just kun pääsit pihalle, roilas ykskaks niskaan ämpärillisen, pääsit kameran kanssa ulos niin oli tultava sisälle....no kiva, nyt mä skippasin kahvit pitkin pöytää!!!

      Poista
  10. Ihanat verhot!

    Esteri oli kyllä ihan tervetullut vieras, sillä kasvillisuuskin kuolee janoon tällä kuumuudella.
    Viikonloppuna taitaa helteet helpottaa ja hyvä niin, johan niitä on piisannukkin näin töissä olevan mielestä ainakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vois alkaa pysyä tuossa parissakymmenessä asteessa ( tai vähän päälle :D ) niin jaksais tehdäkin jotain!
      Ja työt alkaa ensi viikolla mullakin.

      Poista
  11. Komeet on verhot,mutta maailma on nyt meillä varmaan aivan eri!Sateesta ei tietookaan,päivän porottanu hellelukemia,mutta yöks jäähtyy sinne viiteen asteeseen.Joskus näinki,otetaan nyt vastaan kaikki mitä annetaan....kiitos paketista,tuli perille ja joonaksen sanoin,on se sit hieno!!!Eka kertaa elämäni aikana olen ny nähny sellasia elukoita,ku herhiläisiä,ampiaisia muistuttaa,mutta pirun paljo isompia...ja käyvät päälle kuin yleiset syyttäjät...terv.astan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmankos sitä,sanotaan, että joku pyörii ympärillä kuin herhiläinen :D
      (tai perskärpänen! - joka on kuulemma tainnut täällä kuolla jo sukupuuttoon, kuulin taannoin radiosta )

      Se on nyt teidän vuoro nautiskella helteistä, tänne sade olikin jo tervetullutta!
      Yö oli kuumankostea.....mutta syytön mä siihen.... :)

      Poista
  12. Täällä riehui ukkonen oikein kunnolla tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tais rätistä ja paukkua puolisen tuntia ja se oli siinä, vettä kyllä tuli sitten senkin edestä!

      Poista
  13. Kauniit ovat salusiinit - ihan pakko ne on ollut ostaa - ja hyvä, jotta on varalla - ties vaikka keksit puhkaista uuden ikkunan sinne Lillaan - sillai suit sait sukkelaan;)
    Esteri on käynyt täälläkin, herra Ukkosen kanssa - luulin, että olisi ilma raikastunut enemmänkin, mutta ei - edelleenkin on just sitä lämmintä ja koskeaa - ilma siis;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se hyvä, että ostin! Nyt jo saksin metrin pätkän lisää tuohon "pitkään" ikkunaan, olis se ilmankin mennyt, mutta nyt on parempi. Että kaks metriä on vielä :)

      Nihkeetä on, hyvin pärjää hellemekkosessa vaikka onkin tasaisen harmaata :)

      Poista
  14. Ihana kuva tuo liehuva oviverho. Lehmä on henkäillyt täälläkin, nyt on kai se kuuluisa trooppinen yö. Välillä tuntuu, ettei ilma liiku ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilma tais lakata liikkumasta illalla kokonaan, ei enää verhot heilahdelleet! Olis saaneet kyllä.
      Yöllä kuului ikkunoista sellainen mekkala, ettei ihan heti olekaan kuulunut; kaikki kaupunkiäänet ja liikenne kuului ihan kuin olis vieressä ajeltu - välillä jo luulinkin, että nyt on kyllä joku meidän pihateillä, ei siellä tietenkään ketään ollut :)

      Poista
  15. Ihanat nuo verhot ja mukavat kun ulkona pimeetä ja sisällä valot. Ikäänkuin turvallisempi olo kun verhot välissä.
    Täällä meni ukkonen hellästi ohi, vain jostain vähän kumua kuului eikä sitten paljon vettäkään antanut, mutta onneksi luvassa on lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, se oli pienestä verhonlisäyksestä kiinni :)
      Paljon mukavampi istuskella sisällä kun on vähän verhoa edessä - tuon enempää en kaipailekaan!

      Poista
  16. Täälläkin tulee vettä. Saa tullakin, kunhan osaa lauantaiksi lopettaa. Juhlia kun on hankala pitää vain sisätiloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se sikseen, toivon mukaan!
      Alkaakos se teidänkin loma sitten olla ohi, taitaa jo Istanbul kutsua, vai kuinka :)

      Poista
  17. Ihanat salusiiniit, tykkään kovasti! Ja voi että söpönen köökki :)
    Ei haittaa vaikka vettä tuleekin välillä, ollu niin kuumaa ja kosteeta..
    Kivvaa päivää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpönen köökki on vähän epäjärjestyksen vallassa, jospa se tästä!
      En vaan tiedä kumpaan tarttuis, maalipensseliin vai poraan - vai ottaisko molemmat tämän päivän ohjelmaan....

      Ja kiitos, mun päivät on just niin kivoja kuin miksi ne teen :D - eli yleensä aikas kivoja !

      Poista
  18. Ilmankos se oli niin hikinen yö.Liimaannuin lakanoihin kiinni välillä.Täällä satoi kylläkin vasta myöhään illalla.
    Just sillon kun säädin leveyksiä plokista ja testasin kukkakuvalla.Niin enköhän onnistunut julkaisemaan esikon nuput...Vaikka poistin kuvan niin tuossa se näkyy töröttävän.Netti oli nopeampi kuin minä.Ihmeiden aika ei ole ohi ;)

    Älyttömän hyvät värit tuossa kissa kortissa ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma juttu muuten, ensin propelit tuulettaa ilmaa Lillan vintillä ja olo on hikisen nihkeä, lopulta kuitenkin aamulla herään untuvapeiton (!!!) alta hyvin nukkuneena :D
      Eli kaipa se yölämpötila sitten kuitenkin vähän laski....mun oma termostaatti kun tuppaa olemaan aika lämpöisen puolella kuitenkin...

      Naukulan johtajattaresta ei saakaan muita kuin onnistuneita, hyvän värisiä kuvia :)
      Ihana kissa!!

      Poista
  19. Täällähän on tahtipuikko heilunut tovin jos toisenkin! Verhot heiluu hulmuten tuoden valoisuutta pimeinäkin hetkinä. Ompa nautittava paikka täällä sisätiloissakin, silloin kun ulkona kastuu. Kyllä vaan on suloinen kisuliini sinulla nyt siellä seuranasi ja eikä lähde karvan karvaa:)
    Meillä on yksi tosi suloinen naapurin kissa, joka viihtyy alvariinsa meidän pihalla. Toisinaan luulisi, että on kissapatsas kun siinä tunti tolkulla paikallaan jököttää. Siis kyllä patsaskin pusikossa lymyilee:)
    Aurinkoa ja lempeän tuulen nautintoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tahtipuikko jatkoi heilumista edelleen....pitäiskö tässä hommata pari hanslankaria avuksi?

      Muistelisin sun kuvanneen naapurin kisua joskus - valkoinen eikös vaan :D

      Poista
  20. Saahan verhoista vähän siftata läpi, on kyllä mukavan näköiset.
    Oi Helmin kuva !
    Trooppista on...ja päässä tuntuu...saas nähdä tuleeko ukkosmyräkkä yöllä. Täältä lounais-Suomesta se sitten muualle leviää. En pidä moisesta...mut minkäs teet..ja sade hakkaa sitten kukat maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen tässä just uutta postausta, taitaa tulla siftauskuvakin mukaan :)
      Kovia ukkosia on lupailtu, saas nähdä tuleeko! Kaikki on ainakin nihkeän kosteaa, niin omat vaatteet kuin petivaatteetkin :/

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥