lauantai 20. lokakuuta 2012

Voihan hörsöntörsö!

Pariinkin kertaan olen tainnut mainita että tuppaa välillä lähtemään lapasesta...
Milloin mikäkin asia.
Ja että tavaroilla on tapana kerääntyä, kaikkea on paljon...tuoleja, mattoja, kippoja, kuppeja
-ja tyynyjä.
Käytössä ja kellarissa, pusseissa ja kaapeissa.
 
Välillä on sitten ihan pakko saada jotain vaihtelua, ja parasta on se jos sen saa tehtyä vain ja ainoastaan päälliset vaihtamalla. Kun niitä tyynyjä on.
 
Lillasta toin kotiin pesuun liinavaatteet ja oikeastaan kaiken mikä irti lähti.
Sieltä sitten tuli pari tyynynpäällistä, joista ajattelin että taitavatkin saada jäädä kotiin.
Tilasin jo Henkkamaukasta niille  pari kaveriakin, mutta ne oli sitten ihan vikaostos, joten pikaisesti takaisin! Uudet kaksi tilalle -ja ne tuli eilen.
 
Sivustavedettävä muutoskohteena, tästä lähdettiin:
  Sitä minen oikein itsekään tiedä mitä tuo keskimmäinen muinaisjäänne joltain intialaisvaikutteiselta ajalta tuossa teki, mutta olipahan joku kokeilu sekin sieltä kaappien kätköistä.
No mutta, alla sitten jo hörsöntörsöt silitettynä ja paikallaan. Lilan väritset tuli Lillasta ja pellavan väriset  tuli postin mukana -ja voi jee mä tykkään.
Tuo pieni vaaleanpunainen hörsö on seikkailija, vähän milloin missäkin.
Kun sain kuvat koneelle, huomasin taas kerran että tuolle kellolle pitää tehdä jotain ....mutta siitä myöhemmin!  
Taidan upottautua tuonne tyynyjen sekaan -ottaa sen hyvin jemmatun lehtinivaskan käden ulottuville...
 Tulin huomanneeksi, että en taida ollakaan ihan niin yksoikonen tyyppi kun olen luullut.
On noi hörsötkin vähän levinneet sinne sun tänne.
☺ As you can see ☺
 

Jotta hörsö koko akka.
MOT.
**** 
Mutta asiasta viidenteen, tässä on yksvee synttärikahveet tänään juotu ja kakut syöty...ja miniä kysäisi tiedänkö ketään kuka olis Ektorpin nojatuolia ja rahia vailla...no, enhän minä nyt näin äkkihätäseen tiedä, mutta pistetääs kysyen:
-tarvitkos sinä?
Olis nimittäin tosi hyväkuntoiset, valkoiset, vähän käytetyt tuoli ja rahi, molempiin vielä vaihtopäällisetkin -eli ei ole heti purjeissa jos vaikka vähän pesuinspiraatio on hukassa ☺
Hinta koko paketille 150€
Ja ovat noudettavaissa täältä ihan Tampereen kupeesta.
****
Ei mulla mitään muuta tällä erää.
Keli on ihan peevelin komee, aurinko paistaa, ei sada, ei tuule...tekis melkein mieli hilpaista takaisin pihalle, mutta taidan kuitenkin heittää koneet pyörimään ja aivopestä itseni edes ajattelemaan silittämistä -en nimittäin vieläkään ole kajonnut siihen hommaan.
 
Taidan itseasiassa laistaa ajattelunkin vielä ja todellakin ottaa sen lehtinivaskan!!
Se kuulostaa paljon mukavammalta!
 
Lukemisiin!
☺C♥U☺
ps. muistakaas edellisen postauksen arvonta!
 


46 kommenttia:

  1. Minä tarttisin sen tuolin..ja kyllä kuljetuksenkin..onnaisko??

    VastaaPoista
  2. Siellä on vähän ollut samat puuhastelut kuin täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavaroiden pyöritystä :)
      Sinä mattoja, minä vähän kevyempiä...tällä kertaa!

      Poista
  3. Ihanat hörsöntörsöt ja huomasit sä...? Mä hyppäsin sinne sekaan *mun mielessäni* ja nautin täysin siemauksin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mie ihmettelinkin kun tuli niin lämmin :D

      Poista
  4. Jo van, kivalta näyttää... sukeltaisin itsekin mielelläni tuonne sekaan!

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää! Meilläkin tuppaa noita tyynyjä kertymään ja torkkupeittoja. Miten se onkin aina niin, että kivoimmat tyynyt myydään tyynyn kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, siitä syystä en juuri uskalla mennä Indiskan tyynyjä tsekkaamaankaan :)
      Pinot kasvaa muutenkin!

      Poista
  6. Ei se mitään vaikka välillä lähtee lapasesta - se tarkoittaa että olet energinen ja aikaansaapa. Laiskalla ja vetelällä ihmisellä ei koskaan lähde lapasesta, paitsi laiskottelu.

    Kaunis on sun koti, kyllä tuolla kelpaa sisustuslehtiä lueskella.

    Terv. Kytäjänmamma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla lähtee lapasesta se laiskottelukin ☺

      Taisin laiskotella tosi tehokkaasti nytkin, YHTÄÄN lehteä en lukenut kun juutuin telkkarin ääreen!! Kuka peeveli mun digiboille tallentaa kaikkea kivaa, sellaista ettei pääse kuin jääkaapille välillä??? No, tuli siinä yhdet töppöset virkattua.

      Huomenna on päivä uus, eikä nuo lehdet heti vanhene!

      Poista
  7. Sehän se paras juttu on kun välillä lähtee lapasesta,tylsäkshän se elämä kävis jos ne lapaset vaan paikallaan pönöttäis:D Vaikka en mä kyllä usko että sä kovin kamalassa vaarassa sen pönötyksen suhteen oot,ihan tollai mutulla heitettynä;)
    Niin sopivat hörsöt paikoilleen kuin olettaa sopiikin ja voi noita sun talvikotis värejä,k a u n i i t!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä mutu näin äkkisiltään :D
      Lähtee lapasesta ja töppösestä ihan täpöillä! Eikä o tylsää. Eikä yhtää pönötytä ☺☺

      Katsotaas pääsenkö jouluun asti näillä väreillä....

      Poista
  8. Mulla noita ylimääräisiä tyynyjä tursuaa ulos tuolta vaatekaapista...nyt pitää shoppailu yrittää jatkossa keskittää vain uusien tyynynpäällisten, ei kokonaisten tyynyjen hankintaan :) Todella nätit nuo pellavaiset uudet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tursuaa minullakin!
      Ja kellarissa on pusseissa joista on ilmat puristettu pihalle...ja Lillassakin siel sun tääl.

      Poista
  9. Lapasesta lähtemisessä ei oo mitään pahaa :D Tosi ihania tyynyjä, mistä nuo vaaleanpunaiset pyöreät tyynyt ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on varmaan parisen vuotta sitten ostettu Hemtexistä, sitä en tiedä onko enää valikoimissa -täällä kun tuo kauppapaikkapolitiikka on ihan hanurista; tämän kokoisessa kaupungissa jäljellä pieni rupunen myymälä huonoilla valikoimilla ja päämyymälä lähikunnan kauppakeskuksessa....

      Poista
  10. Ihanalle näyttää! Tosi kauniita tyynynpäällisiä ja kaunis koti!
    Täälläkin oli eilen komee keli, mutta tänä aamuna kun katsoin ikkunasta maa oli valkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne :)
      Täällä perusharmaata, ei sada eikä paista, taidan ottaa tänään sen lehtinivaskan ohjelmaan...mä luulen että Lillassakin kaikki on ok, en taida edes siellä poiketa...

      Nuusk....nyt tulee ihana omppupuolukkapiirakan tuoksu nenään...joten kaffeet tippumaan ☺

      Poista
  11. Ihanat hörsötyynyt. Pienillä jutuilla sitä saa kummasti muutosta ja piristystä huusholliin :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  12. Onkohan se jotenkin meillä verissä ? Ei auta 1 tai2 tyynyä... Niitä täytyy olla ainakin 20!! Ja itessäni olen todennut todellisen laiskuuden = voit laittaa kolmekin päällistä yhteen tyynyyn niin lookin vaihto on sairaan nopeeta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vähän sitä mieltä että yks tai kaks tyynyä on vahinko :)
      Tai ainakin se on minimalistista.....yritän totutella just siihen, että sängyn päällä on VAIN kolme tyynyt! Nukkumatynyjä onkin sitten viisi....yhdelle!!

      Poista
  13. Voi miten ihanaa!!! Löysin sinut ihan vahingossa takaisin toisen blogin kautta :) Kaipasin sinua ja sinun juttujasi koko syksyn. Nyt on syksyn pimeät illat pelastettu. Laitan kahvit tippumaan ja alan lueskella mitä sinulle kuuluu. Sinulla on sellaista energiaa joka todella tarttuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä siis toivotan mukavia lukuhetkiä :D
      Ja tervetuloa!

      Poista
  14. Nättiä ,niin nättiä,että anna vaan "lähteä lapasesta".Minulla, kun "lähtee lapasesta",tulos on katastrofi yleensä ja kata niin kata kun vaan voi olla.
    Flunssan kourissa edelleen vaikka ollaan kokeiltu jo "jos ei sauna eikä viina auta,niin on kuolemaksi"vai eikö se vanha sananlasku ollutkaan noin vai eikö se pidä paikkaansa???Saunaa kokeiltiin,mutta viinan sijasta join viiniä,oliskohan siinä ollut se virhe?!?Kuinka olikaa,yskin kun pahempikin keuhotautinen ja nenä vuotaa jatkuvasti.Olen aikonut kuitenkin lähteä huomenna töihin,kun enää 1 viikko ja sitten se kaipaamani syysloma.Varmaan työkaverit ovat mielissään,kun tartutan ne just lomaksi kaikki,mutta sanon jo kuitenkin etukäteen aamulla,että älkää tulko pussaileen "bonjour'ejanne"kun olen niin flunssainen.
    Kivaa viikkoa sinne TRE'lle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ainakin luotan omalta osaltani tuon saunaviinaterva-litanian jälkeen siihe vanhaan totuuteen, että mikäs pahan tappais :D

      Koitahan nyt vaan hoitaa itsesi kuntoon, äläkä kiirehdi töihin vajaakuntoisena, jälkitaudit voi olla paskanakkeja jos semmoisen vielä riesakseen saa!!!

      Kivaa viikko ranskanmaallekin taudista huolimatta!!

      Poista
  15. Tilkka hörsöä ei ole koskaan pahitteeksi. Minun pitäisikin ostaa sohvatyynyt, kun pesin edelliset pilalle:(. Taas syy shoppaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku mies joskus vuosia vuosia sitten ihmetteli vaimolleen, että onko toi joku naisellinen juoni pestä pyykit pilalle -ihan vain että pääsee ostoksille :D
      Onko se....ei kerrota, jos on...

      Poista
  16. Tuo sun annastiina on kyllä hieno! Minulla oottas minun isomummoni vanha vastaava versio mökillä..tartteis vain hakea. odotan innolla sitäpäivää, että pääsen tekemään isomummon vanhoista pöytäliinoista siihen omaan sivustavedettävään perhemää pahnaa <3 isoukkini on sen miun sivustavedettävän tehnyt lahjaksi mummolleni kun menivät naimisiin..se on niin hieno. ja kun se on valakonenkin suoraan ni ei tartte maalailuhommiinkaan ruveta.

    asiasta kanatalouteen..sain muuten siltä mun miehen siskolta luvan ottaa sen singerin keittiöön..arvaappa oletnko täpinöissäni???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä o Annastina...se on Lillassa ja tää on tämmöi kotiruåttalainen :D
      Sulla se vasta aarre onkin, kuin se vielä odottaa mökillä???

      Arvaan, että maltat tuskin odottaa!!!

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. ihan vain siksi ettei KUKAAN vaan käsitä väärin MITÄÄN poisttin tuon kommentin ☺☺☺
      -mä käväsen!!!

      Poista
    4. just aattelin, että tulen poistamaan tästä samaisesta syystä..ääliö kun on ja liian noppee sormistaan ni olisinhan mie voinu taas sitä säpöä laittaa...noooooh..tekevälle sattuu. varsinkin kun muksut juoksee jaloissa ja toinen tuuppii pienempää nurin ni nää maman tietokoneilut on aika pikasia..

      Poista
    5. Mä laitoin sulle säpon :)

      Poista
  17. Syksyn sateissa hörsötys on mitä parhain vastaisku!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin on - ja varsinkin kun sateenvarjossakin on hörsöt :D

      Poista
  18. Voi että miten nopeesti vuos on mennyt!!! Että kolmaskin rinsessa jo vuoden! Hirmusti ONNEA nupullesi täältä kaukaa! <3
    Hörsöt on kyllä ihania, saa sitä vähän (tai vähän enemmänkin) hörsöillä ;)
    Täällä mitään aherrettu...yks perhanan nettitilaus, jonka ajattelin tulevan parissa päivässä ei oo tullut vieläkään!!! Ketuttaa...Noh, huomenna kai sitten, ehkä, varmaan, tai sitten ei :( Eli een oo sisustellut en, vaan törsännyt sitten rahaa netin välityksellä, tilannut yhtä jos toistakin, itselleni! Mutta oon mä yhtä jos toista taas kaupustellutkin, netin välityksellä, ja jotta ei kato vaan jää mitään sukan varteen, niin pistänyt haisemaan sen siljän tien ;D
    Sun pakettis ois muuten lähtövalmis, mutta YKS juttu uupuu, enkä löydä sopivaa...aaargh! Kohta lähetn ilman ja saat ite katsoa, mitä teet, hih ;) No ei, mutta jos hetken vielä maltat, niin kyllä mä sen kohta postiin saan, ja teema sopiikin sitten aika hyvin tähän postaukseen ;)
    Puss <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvänen aika, mitä ihmettä sä siellä oikein rakennat :)

      Mun täytyis vissiin kanssa aloittaa nettishoppailu - vaatepuolella! Sain silittämättömät pyykit vähenemään puoleen kun jemmasin Lillan tekstiilit kellariin...
      Ja sitten kun vilkaisin jäljelle jäänyttä nivaskaa, huomasin että siellä on lähinnä kesähörsöjä. Ja toinen vilkaisu toiseen kaappiin sai toteamaan ettei mulla ole mitään päällepantavaa :( -tai siis kaikki kesän pizzat ja jätskit on syyllisiä siihen, ettei ole...

      Apua! Tars tehä jotain....jumpata?....lopettaa syöminen?....karpata! Mut ensin pitää syödä tuo puolukkapiirakka : D

      Poista
  19. Onpas teillä kaunista! Ihania hörhelötyynyjä <3

    VastaaPoista
  20. Hörsön törsöt on kauniita! :)) Taidanpa käydä vähän haukkaamassa upeaa, aurinkoista pakkassäätä tuolla pihalla nyt yövuoron jälkeen heränneenä ja jatkaa sitten uunin lämmitystä! Lämpöä ja raikkautta sinnekkin! Törsö! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törsö taitaa kohta tehdä saman jutun ☺ -tulin äsken kotiin ja arska paistelee jsut sellaisesta kulmasta, että kaikki pölyt näkyy!! äkkiä karkuun !!!

      Poista
  21. Ihania hörsöjä. Toi on ihana toi puusohva, mulla on myös. Ei kuitenkaan ihan samanlainen, olen harkinnut myös valkoiseksi maalaamista. Ehkäpä nyt muuton myötä.
    Oikein odotan että pääsen hörsöilemään kaikkea uutta. On kiva kun eri blogeista pääsee urkkimaan kaikenlaisia vinkkejä. t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, välillä juuttuu retkeilemään niin että ei huomaa ajan kulua ollenkaan ☺

      Mukavia muuttotouhuja ☺

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥