keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Nyt ei sitten reissata...

Täytyy myöntää, että onneksi ei ollut mitään sen kummempia reissusuunnitelmia ilmassa, olis ollut huomattavasti vaikeampi tehdä päätös, joka tyhjensi matkakassan totaalisesti, jos olis edes suunnitelmanpoikasta ollut. 

Tuossa taannoinhan tsekkailin ruokapöytiä enemmänkin silloin kun törmäsin siihen Artekin pöytään (jonka myyjä muuten otti viimein yhteyttä pikkuisen liian myöhään) mistä sitten lähti suunnitelma vaihtaa pyöreään pöytään. 

Se, mihin ensisilmäyksellä tykästyin, melkein voi sanoa, että rakastuin, ei kuitenkaan ollut se minkä ostin. Hinta oli pienoista isompi ongelma. Sitä nimittäin oli, sitä hintaa, reippaasti yli minkään budjetin. Joten hylkäsin suorilta käsin. En kuitenkaan näköjään unohtanut.



Tämä on se unohtumaton yksilö.
Törmäsin tähän kylläkin vaaleana, käsittelemättömänä, kuten monesti aiemminkin, mutta se oli heti mulle no-no, tummaa puuta kiitos. Muistin joskus aiemmin nähneeni tumman,mutta tummaahan ei nyt löytynyt mistään, joten pöydän "uhontaminen" ja hylkääminen oli sikäli helppoa. Hinnan lisäksi siis.
Tilasin siis sen mustan pöydän minkä jo näittekin aiemmassa postauksessa.

Ja sitten yks kaunis päivä facebookissa lävähti silmille ruotsalaisen RoyalDesignin kesäale, heti sinne kurkkimaan kun oli ensimmäisenä maininta, että House Doctorin tuotteet -20%.
Tuo pöytä kun on kyseisen valmistajan. Ja siellähän se, tummana, parisen sataa kalliimpana kuitenkin kuin vaalea sisarensa!!
 Piti siinä pikkuisen aikaa  funtsia, että mites nyt suu pannaan....vai säkkiä myöden...
Kurkkasin pankin matkatilille (mikä oli jo vähän heikossa hapessa keväällä uusitun telkkarin ja eteisen liukuovien vuoksi, niidenkin rahoitus kun tuli hoidettua matkakassasta) ja huokaisten tyhjensin sen. Ja tilasin pöydän.

Muutama päivä myöhemmin tuli julmetun iso ja painava lähetys kotiin.
Erinomaisen hyvin pakatusta paketista kuoriutui 130cm halkaisijaltaan oleva mangopuinen pöytälevy, johon pulttasin takorautaiset jalat kiinni -ja sitten kävinkin rimputtassa yhden naapurinisännän ovikelloa, jotta tuliskos kääntämään sen mun kanssa oikeinpäin.



Oli pikkuinen yllätys saada melkein musta pöytä kun on odottanut -ja ollut tilaavinaan- ruskean mustilla jaloilla! Nämä värit oli tilaussivullakin, joskin tilausvahvistuksessa oli "mustapetsattu".
En minä nyt varsinaisesti pettynytkään ollut, mutta kesti siinä hetken toipua.

Laitoin myyjälle viestiä, että kuinkas tässä nyt näin kävi, ruskean kun tilasin, mutta mustan sain.
Sanoivat, että voin palauttaa, laitetaan uusi tulemaan -mutta väri voi olla yhtä tumma, yksilöitä kun ovat ja käsipelillä käsiteltyjä. No, palauttaminen olisi mennyt vähän hankalaksi kun kaikki pakkausmateriaali oli jo puukotettu pienemmäksi ja laitettu molokkiin....ja mitäs sitä vaihtamaan, jos lopputulos voi kuitenkin olla sama. Tulivat sitten vastaan vielä vähän hinnassa.
Nyt kun olen liki viikon verran katsellut tätä pöytää en voisi olla tyytyväisempi.
Väri on ihan ok, eikä tässä pinnassa näy mikään -edellisessä oli melkoisen kiiltävä maalipinta, joten siihen kun nojasit oli heti käden jälki - ja petsattu pinta on mukavan elävä. Ja onhan puu aina puuta.


Tilaa on ruhtinaallisesti niin pöydässä kuin pöydän ympärilläkin, vaikka kokoa onkin enemmän.
Täytyy kuitenkin tunnustaa, että ikinä en olisi uskaltanut tätä pöytää ostaa ensimmäiseksi pyöreäksi.
Entä jos pyöreä ei olisikaan kiva, entä jos tämä olisi liian iso... Ihan hyvä, että se pienempi kävi kääntymässä täällä. Näin, että pyöreä sopii paremmin kuin hyvin, näin myös sen, että isompikin mahtuu näinkin pieneen olohuoneeseen tekemättä tilaa tukkoiseksi. Edelliselle pöydälle löytyi uusi koti  vallan sujuvasti. Tämä saa kasvattaa juuret tänne! Tosin minut tuntevat vetävät jo arvauksia kuinka kauan tämä täällä vanhenee -minä tuumasin, että täytyy liimata kuitti pöytälevyn alle, ettei perikunta aikanaan myy liian halvalla....


Keittiöön ruokapöytä ei enää palaa!
Ei tosin tämä sinne mahtuisikaan. Keittiö toimii nykyisellä varustuksella paremmin kuin hyvin, jopa pyykin silittämisestä on tullut homma, jonka hoidan alta pois samantien kun pyykki on kuivaa kun ei enää tarvitse pujotella ahtaissa tiloissa, vaan mahtuu kunnolla touhuamaan.


Näin se mielensämuuttaja taas muutti mielensä.
Tai siis oikeammin hommasi kotiin sen mihin jo alkujaan tykästyi...

♥ Oikein hauskaa Jussia kaikille ♥

PS. jäi sinne matkakassan pohjille 8€, siinä on hyvä pesämuna mistä jatkaa ☺

4 kommenttia:

  1. Ei muuta kuin bussiin (vai mikä se teilläpäin onkaan?) ja Tamperetta kiertämään... siihenhän se raha riittää 🤣 Mutta hei, paljon pitempiaikaisen ilon tästä sait... tai no... sinut tuntien???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nysse se on 😁
      Tässä kun sais aikaiseksi tehdä kolmen viimeisen vuoden reissutkin (kaikki kuusi!) valokuvakirjoiksi, niin siinähän sitä reissua olis uudestaan!
      Sillä mennään, että helppohan noita ikealaisia on kierrättää, mutta ei täältäkään kaiken tarvi lähteä 😉

      Poista
  2. Pääsehän tulla matkakassalla jo Tallinnaan. Ja pöydästä on pitkäaikainen ilo. Käytä hymyillen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallinna on niin moneen kertaan nähty, että olkoon pesämunana 😉

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥