perjantai 10. helmikuuta 2017

Bette-box

Monien kommellusten (ja mokien) jälkeen muutaman vuoden kuukausittain ilmestynyt LivBox häipyi unholaan ja uudistui omistussuhteita myöten vuodenvaihteessa.

Oma boxitilaukseni on ollu tauolla useampaankin otteeseen syystä milloin mistäkin.
Nyt päätin taas ihan uteliaisuuttani jatkaa hetken matkaa etiäpäin katsastaakseni mitä oikein tapahtuu, tammikuun boxi sai sen verran paljon kiitosta kuulopuheiden perusteella.

Boxi oli noudettavissa maanantaina, mutta kun se päivä meni tatskaa tuunatessa ja uutta tehdessä sekä maalikaupoilla, niin ihan heti en ehtinyt noutamaan.


 Boxi itsessään on simppeli, ihan mukava. Ei tee itsestään isoa numeroa.
Kurkataanpa sisältöä...


Ei hassumpi ollenkaan, Nivean silmänympärysvoide (uutuus)  vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olen ollut melkoisen merkkiuskollinen vuosikausia, parina viime vuonna vasta kokeillut uusia -ja löytänytkin "ei hassumpia" tuotteita. Odotan nykyisen loppumista, tuo testataan!

Lumenen ripsari (uutuus)  lupaa tuuheutta ja pituutta -antaas katsoo, mulla jo tuppaa ripset osumaan välillä silmälaseihin. Mutta ei huono tuote pakettiin ollenkaan.

BC oil (uutuus) ....no joo, antaas katsoo tuleeko käytettyä. Maailmasta huonoin hiusöljyjen käyttäjä nimittäin. Jokunen niitä on pyörinyt kylppärissä, aina tuuppaan niitä "tuossa se näkyy"-paikkoihin ja aina ne siihen unohtuu. Pahaa pelkään....

Avene kasvovesi on alkoholiton, rauhoittava, sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti kuivalle ja pintakuivalle. Jeps, testiin menee tämäkin, olen ollut  a i n a  turhankin huono käyttämään kasvovesiä juurikin niiden kuivattava vaikutuksen vuoksi. Taannoin heitin kaksi putelia roskiin kun vaan pyörivät kaapissa pölyä keräämässä.

Palmoliven dödö, (uutuus) noooh...lupaa 48 tunnin suojan hikoilua vastaan. Ihan kiva, dödöja aina tarvitaan, toisinaan unohdan kokonaan laittaa...ikä vissiin tekee sen, että hikoilee jos hikoilee, välillä ei vaan hikoile ☺ (kuumia aaltoja ei lasketa, nekin onneksi alkaa olla historian havinaa)

Helein Biotin+ ravintolisä hiuksille ja kynsille -jeee, mun kynnet on ihan surkeassa kunnossa, kuivat ja liuskoittuvat. Ihan liian välinpitämätön niiden kanssa nykyisin -eikä tuo jatkuva villalankojen kanssa pelaaminen varmaankaan paranna tilannetta, käsiä tulee nimittäin jostain syystä rasvattuakin aiempaa harvemmin! Ehdottoman tarpeellinen ja toivottavasti tehokas lisä meikäläiselle!!

Juups ei huono boxi ollenkaan!
Onko tuttu juttu kuinka monelle?

Minä meinaan jatkaa tilausta toistaiseksi, katsotaan nyt kuinka kauan pysyy mielenkiinto vireillä ja tuotteet tarpeellisina ☺

12 kommenttia:

  1. Mä oon kanss niin huono vaihtaa tuotteita ja merkkei. Ehkä liiankin merkkiuskollinen. Oon kanss ajatellut et tarttis kokeilla tuollaista pakettia joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin boxeihin on helppo koukuttua, minust ainakin on tullut kamalan laiska juoksemaan missään kaupoissa, nyt saa mukavasti uutuuksia kotiin 🙂 (Ja toki välillä jo ihan tuttujakin tuotteita)

      Poista
  2. Oon meinannut tilata monta kertaa, mutta kun tuntuu noita purkkeja ja purnukoita olevan muutenkin turhanpanttina niin paljon tuolla kaapissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama vika, purkkeja riittää kyllä! Mutta joka boxi on hintansa haukkunut ja niitä ylimääräisiä tuotteita on kiva jakaa muillekin 😉 Hmmm, pitäisköhän tehdäkin joku ystävänpäiväyllätys, on niitä nytkin tuolla...🤔

      Poista
  3. Helmikuu vaikuttaa hyvältä, mutta itse ajattelin vielä olla tilaamatta, kun kaapit pursuaa. Mutta kyllä Bette Box on paljon parempi kuin Livbox, ainakin näiden kahden boxin perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu paremmalta, Livbox alkoi olla karkeasti ottaen huulirasvaa, hammastahnaa ja niitä näytekokoja 🙄 Tammikuuta kehuttiin niin paljon (no, marraskuu olikin varsinainen pohjanoteeraus) että ajattelin kokeilla -olin nimittäin jo lopettamassa tilaamisen ihan kokonaan, lopullisesti. Jatkoajalla mennään 😄

      Poista
  4. Mä tilasin kans tuon pitkästä aikaa. Olen vähän pettynyt, kun mulla on ihan pikkuriikkinen pullo tota Avenen kasvovettä! Hitsiläinen, mua on pissitetty. Muuten se näyttää täysin samalta. Ans kattoo ny kauanko jatkan.

    Hyvää talven jatkoa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 100 ml näyttäis tuo olevan...just funtsin, että kuinkahan monta päivää menee ennenkuin muistan putelin olemassaolon peilikaapissa 😄 Toistaiseksi jatkan minäkin.

      Sulle myös ❄️

      Poista
  5. Hauska on katsoa mitä muiden paketeista paljastuu, mutta itse en ole tilannut enkä tilaa. Käytän niin vähäisesti, että ei järkeä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm....vähän tuppaa mullakin menemään "keräilyeriin" mutta haitanneeko tuo 😊

      Poista
  6. Tuon paketinhan voi säilyttää ja vaikka tuunata ja täyttää ystislahjoilla :) ....Tai hillota kaapinperukoille niinkuin mä teen kaikelle mahdolliselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hillottu on 😂 -livboxit oli samankokoisia, näppäriä uuskäyttöön, milloin mihinkin!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥