keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Paska päivä.


Vaikka huonomminkin tietty vois olla.

Sunnuntaina olin viimeksi Lillassa, sen jälkeen ei kelit oikein ole suosineet (paitsi mitä nyt maanantai-iltana, mutta laiskuus voitti) joten tänään vasta otin suunnan sinne.
Jee, vesi on auki, pääsee pesemään lippakioskin ja keinun ja kuistin ja ja ja...

Kurvasin pihaan ja WTF! Mitä rimoja mun nurmikoolla makaa...

Katsahdin kuistille ja selvishän ne mitä rimoja ne oli.
Ne oli mun ikkunaristikot!



Joku on tuntenut pakottavaa tarvetta mennä mun reviirilleni ilman mun lupaani.
Tässä voisin kyllä sanoa jo, että kiitos! kuka sitten olitkin -kiva kun et kussut etkä paskonut etkä heilunut hillittömästi tuhoten kaikkea ympärilläsi. Sitäkin kuuluu tapahtuneen.

Täällä on enemmänkin menty koluten kaikki paikat.


Torkkupeitot ja nuket heitelty lattialle jos niiden persiin alla vaikka olis joku jemma...


CD:t on kaiketi saaneet jäädä kaikki vaikka kurkattu onkin, yläkerrasta on käsittääkseni hävinnyt puolentusinaa DVDtä, en ihan varmasti muista.
 

Mutta miks pitää rikkoa vanhan matkalaukun lukko? Ei se varmaan edes ollut kiinni.
Eikä siellä muuta ollut kuin likkojen akuankat.

Kunpa muistais mitä kaikkea muuta tässä on ollut kuin hiustenkuivaaja, kiharrin ja suoristusrauta.
Ja hiuslakka. Ja kosmetiikkalaukku, jonka sisällä oli...mitä....?

 Pientyökaluja, puukitti...ne on viety, mutta mitä muuta?
Todennäköisesti keksin vasta kun tarvitsen jotain näistä laatikoista.



 Onks jotenkin oletettavaa, että kun pöydältä löytyy kaksi tyhjäää viinipulloa, niin jossain voi olla jotain juotavaa? Kaiketi, koska mun "jemma" oli löytynyt. Raki ei ollut kelvannut, mutta Camparipullo on hävinnyt. Ja skumppalaseja tiputettu.



Kummasti se päivä vierähti "mitään tekemättä".
Poliisit kävi kuvaamassa ja ottamassa ruokapöydästä yhden kengänjäljen, nyt ole yrittänyt listata mitä kaikkea on viety. Kummallista kamaa em. lisäksi: singerin laatikko kynttilöineen ja sytkäreineen, kaksi sormusta, kaikki mun aurinkolasini, fiskarsin sakset, nalle, pieni pillerirasia.
Mitähän vielä. No, rahajemma oli löydetty. Ja piharadiokin viety pöydältä.


Onneks pojan isältä löytyi vaneria, ei tarvinut lähteä etsimään kauempaa.
Ikkuna onkin sitten vissiin mun seuraava projektini. Että ei vaan pääse hommat loppumaan. Kiero kuin perkele, mutta eiköhän siitä vielä ikkuna saada.


Toivottavasti huominen on jo vähän parempi päivä, nytkin voi lohduttautua sillä, että olis tämäkin päivä olla paljon, paljon kurjempi. 
Nyt mää menen syömään, viimeks olen pistänyt suustani aamusmoothien!

(toivottavasti tää on edes vähän sinnepäin, ei jaksa alkaa oikolukemaan)

66 kommenttia:

  1. Voi että, ihan vihaksi pistää täälläkin tuollainen touhu 😡. On se kummallista, miten mikään ei saa olla rauhassa! Ja tuollainen tunkeutuminen loukkaa aina niitä omia yksityisyyden rajojakin! Onneksi kuitenkaan ei oltu suuremmin hajotettu mitään, olisivat voineet laittaa kaiken ihan palasiksi, että jotain hyvääkin, kai...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan näin! Tuntuu, että aina on kaksi porukkaa, toinen vie tavaraa ja toinen tuhoaa tuohanisen ilosta.
      Molempia on tälläkin alueella nähty. Jos on pakko valita kahdesta pahasta, niin mieluummin tämä!

      Poista
  2. No ei oo todellista!!!! Ei tommosessa kesän satumaassa saa tollasta tapahtua :(. Ei olis ainakaan ikinä tullu mulle mieleenkään, että joku vois käydä pikkuruisessa viattomassa mökissä tekemässä mitään pahaa :(. Toivottavasti paha saa tälläkin kertaa palkkansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti on jokasyksyinen ja -keväinen ilmiö. Jokaisessa paratiisissa visiin on ne omat käärmeensä :(
      Palkkansa saamisesta en ole ollenkaan varma, tuntuvat olevan koviasti uusuiutuva luonnonvara nämä menninkäiset.

      Poista
  3. Voi itku ja hammastenkiristys!
    Nuo kutsumattomat vieraat on jokaisen mökinomistajan painajainen...
    Tsemppejä sulle siivouksen ja korjaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, tähän asti on saanut elää ilman tätä painajaista, nyt taitaa olla jatkuvasti mielessä, että entäs jos...
      Onneksi siivoukset ja muut on voiton puolella, taiataa olla nyt enemmänkin sitä "mitä hittoa täältä on viety"-kartoitusta!

      Poista
  4. Jeesus sentään! Ihan pöljiä rosvoja..jo senkin tähden että kuvittelee tuolla olevan mitään mahtipontista (anttekks vaan) ja toiseks kun ihan pöljiä juttuja on vieneetkin! Kyllä sapettaa tollanen päätön ilkivalta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illalla juttelin pojan kanssa, sanoi, että just selllaista tavaraa viety mitä narkkarit vie, mahtuu reppuun tms ja on helposti kirpparilla rahaksi muutettavissa. Että telkkarikin olis varmaan saanut edelleen olla siellä jos se siellä olis ollut.
      Ja juu, sapettaa!

      Poista
  5. Tsiisus, kaikkea kanssa. Itku tuli, kun tätä luki. Voimahali sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Marketta ❤️
      Eiköhän sitä tästäkin selvitä, toivottavasti tämä oli vain yksittäinen potku persiiseen tyyliin "älä sinä ihminen liitele siinä onnellisuuden kuplassas"

      Poista
  6. Voihan kerpele sentään!!!! Olikos muissa mökeissä käyty? Ei saakeli, aikamoista! Tsemppiä ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden mökin ovessa näkyi sorkkaraudan jälkiä, toinen on tyhjä (myynnissä) minkä rosmot varmaan huomasi ja olisko toisen kohdalla tullut joku häiriötekijä??
      Kitti, eiköhän tämä tästä!

      Poista
  7. Mitä idiootteja liikenteessä! Vihastuttaa ja potuttaa rankasti puolestasi. En voi sitten millään ymmärtää, kuka pölö tekee tuommoista! Eikö tuolla alueella joskus aiemminkin ole ollut jonkun sortin voroja liikenteessä? Tsemppiä, ei kai tässä oikein muuta voi sanoa. Onneksi ei käynyt niin kuin joskus aikoinaan meidän harrastajateatterin pukuvarastona toimineelle talolle: ensin siellä sotkettiin kaikki paikat paskaan, ja seuraavalla kerralla ne polttivat koko talon. Eikä syyllisiä ole tähän päivään mennessä saatu kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti tämä taitaa olla pysyvä, jollei peräti lisääntyvä ilmiö. Ja on näitä ennenkin ollut, joka syksy ja kevät pimeiden öiden aikaan. Ei paljon meikäläisen pihassakaan möllöttävät valot tilannetta muuttaneet - tosin tänään menee päälle kaikki kiinni olleet aurinkokennovalaisimet. Ajattelin ettei niitä ennen syksyä tarvita...

      Uuuuh, toivottavasti mitään tuollaisia ei täällä tapahdu! Tuhopoltto olis kaikkein kamalinta, mökit kun on niin liki toisiaan, että siinä menis monta kerralla 😳

      Poista
  8. No voi ny prkl! On siinä ollut jollakin taas järki päässä. Tsemppii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että onneksi ON ollut sen verran järkeä päässä, ettei ole pistänyt kaikkea paskaksi.
      Mutta muuten jus niiin: prkle!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Nimenomaan sitä! Mielellään olis tämän kokemuksen jättänyt väliin!

      Poista
  10. Voi shit! Tää on sulle jo toka kerta ainakin. Eikö ole iljettävää, että on olemassa tuollaisia, jotka kehtaa tunkee toisen kotiin. Mun ystävä, jolla on asunto Espnjassa, sanoi, kun he kerran menivät sinne murron jälkeen, että olo oli kuin raiskatulla. Ja hän on itse psykologi. Etenkin kun oli koskettu valokuuviin ja kaikkeen sellaiseen, millä ei pitäis olla rosvoillekaan mitään kiinnostusta.

    Koita nyt jaksaa ja pusket pahanolos puutarhailuun, kun joku nyt vin sais sulle ikkunan vaikka vapuksi...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kerta jäi yritykseksi, silloinhan oli ne sorkkaraudan jäljet kolmessa kohden ikkunanpieltä. Oli luovutettu kun ei auennut, nyt oli väännetty voimalla!
      Saas nähdä milloin tekee mieli mennä yöksi...yks mökkinaapuri, joka yleensä asuu kesät tiiviisti mökillään ei viime kesänä yöpynyt samanlaisen murron jälkeen mökillään lainkaan. Paska nakki.

      Ei taida ikkuna vapuksi tulla millään ilveellä, mutta mahdollisimman pian toivottavasti kuitenkin, tuo vaneri on liian näkyvä muistutus!

      Poista
  11. Voi surkeus !
    Kuka kurja saattaa tehdä tuollaista :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku viihdekäyttäjänarkkari jolla on rahat loppu??

      Poista
  12. Kyllä nyt suututtaa ja harmittaa Lillan ja sun puolesta!
    Halirutistus❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että jaettu harmitus on pienempi harmitus!!

      Poista
  13. No johan on tarpeet ollut, onhan noihin kaikkiin jo jonkinlainen kassi pitänyt mukana olla. Voi itku että harmittaa puolestasi, kyllä vaan toiset voivat olla röyhkeitä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, että on nimenomaan etsittykin pientä, helposti myytävää kamaa!
      Sellaista, että reppu selässä vielä juostaan pakoon jos joku tulee, telkkari kainalossa herättäis liikaa huomiota!

      Poista
  14. TUSA 👿!!

    Että pitääkin tähän maailman mahtua tuollaisia kusipäitä! Kyllä on ollut todellisessa puutteessa, jos hiuskähertimet yms on kelvannut. Vaikka eipä se sn enempää tekoa oikeuta: pieni tai iso varkaus, se on aina rikos. Ja oman alueen rauhan rikkominen on varmasti se kamalin.

    Mitäs tässä voi muuta tuumata kuin tsempit sinne 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailma on aina ollut ja tulee olemaan täynnä kusipäitä, onneksi tämä/nämä oli kuitenkin lievimmästä päästä.
      Milenrauhan kyllä rikkoi vähäksi aikaa, kestää kyllä aikansa saada pää siihen balanssiin, että mökille on kiva jäädä yöksi....

      Poista
  15. Voinysaatana!!! Ettäs kehtaavatkin! Saakelin rosmot! Eihän tässä muuta voi ku tsemppiä toivottaa. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voinysaatananii!! Oli se kai odotettavissa, että mun mökkiinikin kun niin moneen muuhunkin.
      Mutta jotenkin sitä aina toivoi, että olis jäänyt siihen vuoden-parin takaiseen yritykseen. Vaan parempi tämäkin kuin se, ertä olis paiskottu tienviittoja tankoineen ikkunoista sisään, vedetty vesurilla ovi paskaksi tai pattereita irti seinistä...sitä kaikkea kun on tapahtunut täällä.

      Poista
  16. Voi jukolauta, en osaa muuta sanoa. V#tuttaa ihan mielettömästi puolestasi. Pidän peukkuja, että roistot saadaan kiinni ja vastuuseen tekosistaan. Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä taitaa olla niitä, jotka pitäis saada kiinni verekseltään ja se taitaa yön pimeinä tunteina olla melkoista toiveajattelua ☹️
      Mutta mitä tästä opittiin? No ainakin se, että nuo ikkunaristikot ei olleet näköjään edes hidaste. Seuraavat tulee kunnon metalliset ikkunaristikot. Ja valvontakamera, prkle!

      Poista
  17. Arg, sietämätöntä. Ja vielä että ottivat Camparin ja jättivät Rakin?! Tsemppiä siivoukseen ja kaikkeen muuhun puljaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tekivät 😳 - vaan tuskin minäkään vastaavassa tilanteessa olisin rakia kantanut matkassani 😉 Kyl campari olis voiton vienyt....
      Tänks, puljaamista riittää! Ja varastettujen tavaroiden listaamista! Koko ajan muistaa jotain.

      Poista
  18. Onko joku tosiaan niin tyhmä että kuvittelisi löytävänsä kallista elektroniikkaa kylmästä mökistä? Toisaalta nyt hävinneet tavarat tuntuvat oudoilta viedä,mutta on porukoita jotka myyvät jossain kauempana sitten kirpparilla näitä. Netissä ei kannata alkaa myymään kun on nopeammin löydettävissä. Sietämättömän ärsyttävää. Voimia projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antenni katolla kertoo jo sen, että telkkari pitäis löytyä...vaan nämä taisivat nimenomaan hakeakin juuri sitä pientä, helposti myytävää tavaraa. Kaikki pienkoneet on jätetty, mutta kaikkea sellaista on just vielty mitä voi kuvitella kirpparille myyntiin laitettavaa. (Just sitä reppuun tungettavaa ja sitten JUOKSE) Mulle ei tuo eilen tullut mielen viereenkään, ihmettelin vaan, että no jo on kumma repertuaali tavaraa kadonnut!

      Poista
  19. Voi, voi, voi.....niin harmittaa puolestasi. Tulkoon tästä ja tulevista päivistä parempia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ainakin tänään aurinko paistaa, risut haetaan pois ja multakuorma tulee!
      Jos se vaikka tästä taas alkais muuttua paremmaksi arjeksi!

      Poista
  20. Voi miten kurjaa! Toivottavasti tihulainen jää kiinni ja pysyy vastedes pois sieltä. Joiltakin puuttuu omatunto, niin se täytyy olla. Ihmettelen aina, että voiko sitä saada iloa asioista, jotka on varastanut. Vai onko sitä vaan epätoivoinen tai tyhmä? Välinpitämätön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ei taida edes pitää tavaroita vaan laittavat jonkun kirpparin kautta myyntiin. Ja taas on seuraavat mömmöt turvattu, saa nupin sekaisin. Omatunto on tainnut sulaa jo aikaa sitten!
      Sen verran monta murtoa on tänä talvenakin tehty, että toivottavasti tosiaankin jää kiinni!!

      Poista
  21. Paskajuttu ja just se että on tongittu kaikki omat tavarat. Onneksi ei sentää oo juuri tehty näitä tarpeita sisälle. Sitäkin on sattunut, mutta toivottavasti löytyy tähän se syyllinen. Oliko myös muilla käyty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariin muuhun mökkiin on yritetty, en tiedä ainkaan nyt onko johonkin muuhun murtauduttu. Kaikki mökkiläiset ei ole edes käyneet vielä tonteillaan, enkä minäkään eilen koko aluetta kiertänyt.
      Onneksi siellä kuitenkin oli mullakin vielä ns talven jäljiltä varustus, paljon vielä odottamassa muuttoa sinne kesäksi, mutta paljon on sellaista vietykin, mitä en pysty edes kartoittamaan -tiedän vain että "tuossa laatikossa on tilaa enemmän kuin ennen"

      Poista
  22. Eikä! Törkeetä! Kamalaa! Kylläpä pistää vihaksi. Tsemppiä ikkunaprojektiin ja muuhun siivoiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja on törkeetä ja kamalaa!
      Onneksi siivousprojekti on voiton puolella, pari mattoa vissiin pitää heittää pesuunkun on kuraantuneet kengistä.
      Pään siivoaminen voikin sitten olla isompi projekti, jotenkin tätä ei edes sisäistä kunnolla.

      Poista
  23. Vastaukset
    1. Ei voi kieltää! Mutta voi lohduttautua sillä, että huonomminkin vois olla.

      Poista
  24. Tsemppiä Pepi! Tosi kurja juttu.

    VastaaPoista
  25. Liuta kirosanoja ja tuhahtelua. On se hemmetti kun pitää toisten ovista ja ikkunoista mennä sisälle. Toi on niin inhottavaa. Inhottavaa ajatelle kuka siellä on ollut ja mitä siellä on tehty (varsinkin kun kyseessä on narkit). Sitten varmaan saa hyvän tovin huomata, että joku mitä tarvitsee, ei olekaan enää siellä ja juuri kaikkea tuollaista pikkusälää pitää hankkia taas uudelleen. Olen ihan ärsyyntynyt sun puolesta.

    Mun tuttava, jolla oli aikoinaan vastaava paikka samoine ongelmineen jätti aina oveensa jonkun lapun. Muutamia tekstivaihtoehtoja oli, ettei sama lappu ole aina. Niissä luki jtn. että "Maija! Käväisen kotona ja tulen kohta takaisin. Avain on vanhassa paikassa ;) Mee sisälle vaan oottamaan, mutta varo ettei "pörri" pääse ulos, sillä on juoksu. Reiska on lepäämässä parvella, jotta älä pelästy. Sanoin sille, että oot tulossa kohta."

    Iloisempaa vappua sinne. Jospa luvattu aurinkoinen ilma hälventäisi harmitusta ja saat otettua tupasi taas haltuun. Jaksuhalia en kehtaa laittaa, vaikka mieli tekisi. Saakelin vandaalipaskasiat, kun Lillaan kajosivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on nyt niin monta kauhutarinaa kuullut siitä miten mökkejä on kohdeltu, että pistän kyllä kädet kyynärpäit myöten ristiin, että jos tää kerran tapahtua piti, niin hyvä kun tapahtui näin!
      Ikävää, valitettavaa, loukkaavaa ja mitä kaikkea, mutta en o ajatellut tähän jäädä rypemään. Toivottavasti mun sialunikaan ei kamalan isoo klohmoo saanu 😉

      Poista
  26. No voihan paska! Kaikenlaisia p-päitä on liikkeellä.
    Koitahan pärjätä. T Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vaan tolkutan itselleni, että olis voinu pahemminkin, olis voinu paheminkin...llis meinaan voinut! Enköhän mä pärjää!

      Poista
  27. Tosi paskamainen juttu! Toivottavasti ne ääliöt saadaan kiinni, vaikka epäilen. Pahinta on se ikävä tunne, että joku on päässyt omaan kotiin. Pojaltani varastettiin pihasta pyörä, kuulin kolinan, mutta en ymmärtänyt mitä se on. Uusi Cresent oli lukituksesta huolimatta viety. Poliisi ei antanut toivoa pyörän löytymisestä ja oli siinä aivan oikeassa. Onneksi vakuutus korvasi, mutta herään vieläkin joka rasaukseen joka pihalta kuuluu.

    Iso hali <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että aika "herkkänahkanen" olo on vähän aikaa sitten kun Lillaan menee taas yöksi, nytkin on. Illan pimetessä mietti, että ei kai ne uudestaan...
      Kökköjuttuja!!!
      Voin kuvitella kuinka ne rasahdukset pistää pulssin uusiksi!

      Poista
  28. Tosi paska juttu!!Mutta ootkos koskaan aatellu et paljastamalla blogissas kaiken,Lillaan on helppo mennä :-( Kuvista näkee mitä siellä on,missä mökki on jne.Ja esim itsekin tiedän sun oikeen nimen koska oon fb-kirpparilla törmännyt.Tää on nykyaikaa. . .Samanlailla ihmettelen et kun ihmiset laittaa myyntiin mökkejä ym,tietenkin kuvataan mut tajuaisivat ottaa ne arvokamat kuvatessa pois :-(

    VastaaPoista
  29. Mä olen seurannut sun mukavaa blogiasi pitkään ja täytyy sanoa, etten tiedä missä mökki sijaitsee tai mikä sun oikea nimi on. :) Tuskin ne narkit blogeja lukee, luulen et sattumalta tultu. Perhanan paska tuuri vaan kävi.
    Kaikkea hyvää tulevaan kesään ja tsemppiä sulle sinne pikku Lillaasi!
    - TarjaL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietty logiikka on ainakin nyt tainnut olla, mutta tuskin todellakaan mistään blogistanian kautta tänne eksynyt. Aina täällä on rosvoja käynyt, syksyisin ja keväisin. Nyt vaan sattui mun kohdalle, eli paska nakki vaan napsahti.

      Ja kiitos, kyllä täällä hyvin menee 😉

      Poista
  30. Olen ihan samaa mieltä että tuskin nuo hörhöt lukee näitä sisustus/puutarhablogeja. Sattumalta saattoivat valita kohteet.
    Onneksi eivät kuitenkaan pahinta hävitystä tehneet, olisivat voineet paskoa ja oksennella ja sprayata kaikki piloille.
    Mutta hirveältähän se tuntuu kun vieraat ihmiset tunkeutuu omalle reviirille.
    Lillassa varmaan jo piha vihertää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti sattumalta, vähän katsastettu missä vois olla jotain kun ulkopuoli on kondiksessa.
      Nimenomaan näin olis voinut käydä, vähällä selvisin!
      Täällä todella vihertää, laitan kyllä pian kuvia kunhan tässä prinsessavipinät on ohi, mulla on täällä pieniä vieraita nyt useampana päivänä 😊

      Poista
  31. Voi kauhistus! Varmasti kaamea tunne tulla pahoinpideltyyn Lillaan. Onneksi tosiaan ei syntynyt kohtuutonta sotkua, mutta tuollainen rasittaa enemmän mielen tasolla kuin aineellisesti. Oliko muissa mökeissä käyty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmeen mökkiin on yritetty, mun taitaa olla ainoa johon on sisälle tultu. Tosin kaikki mökkiläiset ei edelleenkään ole mökeillään käyneet, joten voi niitä yllätyksiä vielä tulla jollekin.

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥