lauantai 23. huhtikuuta 2016

kellarin kätköistä

Joskus se yksi muutos saa hyppimään sienille,  noin niinkuin kuvainnollisesti tietenkin.
Korkeat sängynpäädyt vei piiloon seinäpaneelia ihan kiitettävästi, se kun ei ole se seinä mitä minä valitsisin, jos olisin valintaa tekemässä. Ainakaan tuota tuollaista.
Nyt sitten taas oli seinä ihan liikaa paljaana, ja samantien herneet alkoi hakata toisiaan....mitämitämitä peitoksi!
 
Eikun kellariin koluamaan...ensin vaan tieltä pois puulaatikkoa ja tuolia ja valaisinta ja maalipönikkäkassia (huokaus) ja mitä kaikkea.
 
Haa! Löytyi "taidetta koteihin"-osasto, pari ikean sinistä kassia täynnä ties mitä..
 
Ennen:


Hyllyjähän on ollut alunperin kolme päällekäin, mutta nyt se oli pois suljettu vaihtoehto.
Valaisin on paikallaan, enkä halua kenenkään joutuvan varomaan päätään hyllynkulman vuoksi.

Joten nyt seinää koristaa taulu...ööö...olisko Ranskasta vuonna miekka ja kirves.
  
Rinsessat siirtyivät toiselle "senälle" ja  saivat kaverikseen eestiläistä grafiikkaa -sekin jo varmaan kolmenkymmenen vuoden takaa (miks mä alan ykskaks tuntea itseni vanhaksi?)




Nuo "aarteet" muuten todistanee, että ei mulla aina kaikki vaihdu puolen vuoden välein...
 Tässä vielä lähikuva tuosta ranskattaresta.


Vauhdikas viikko takana kaikin puolin, kelienkin osalta.
Välillä on tullut rakeitakin kesken pihahommien -taisi oksasilppurikin päästä takaisin varastoon ihan niine hyvineen, putsaamatta, ja oksakasa odottelee just ihan siinä missä sattui olemaan.
Jos vaikka huomenna saisi homman loppuun tehtyä -tänään kun meinasin mennä hommiin alkoi taas työntää taivaalta jotain valkoista töhnää, joten käänsin töppöset tulosuuntaan.

Päätin pystyttää telttakylän olohuoneeseen!
Rinsessat on ihan justsillään tulossa yökylään, joten Lillaan menevät teltat pääsee nyt koekäyttöön.
Kohta siirtyy pöytäkin pois alta ja kolmas telttakin tulee samaan rinkiin, pääsevät kyläilemään toisillaankin leikkiensä lomassa ☺
 
 
Yhtä kivaa viikonloppua teillekin.
Tehkää vaikka telttoja....

10 kommenttia:

  1. Sie oot ihana kaikkine muutoksinesi <3 Mulla muuttuu korkeintaan nakki lautasella toisinpäin ja ilolla luen sun juttuja. Oot kyllä aika mimmi.
    Mukavaa rinsessa-viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva kun oon ihana ♥ niin sinäkin kun tommosia kommentteja laitat ♥
      Arvaa vaan muistanko tuon tämän jälkeen aina kun on nakki lautasella ☺☺

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se oli kuule kova sana! Nyt ne on Lillan varastossa odottamassa sitä ihanaa, aurinkoista, lämmintä kesää mitä me kaikki odotetaan -ja mikä alkaa... hmmm....toukokuun 22päivä ja jatkuu pitkälle syksyyn, eikös niin ☺

      Poista
  3. Ekan kerran joku hyppii sienille - oikeastaan parempi kuin alkuperäinen versio :)

    VastaaPoista
  4. Ihana9a telttaleikkejä rinsosseille ja sinulle iloa katsella leikkijöitä.

    VastaaPoista
  5. Ompa tullut rakenneltuu :) nyt on vaan nuo pets shopit voittanut ja pelaaminen mummin kanssa. Ihanat on nuo sun teltat kyllä.
    Niin se vaan on aina yhtä kaunis tuo lilla :)
    Täälläkin satanut kaikkea viimepäivinä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin on vaihtelevaista, milloin kelit, milloin leikit. Nyt mentiin lelulaatikolle yllättävän vähän, kaikki touhut keskittyi tavalla tai toisella telttakylään -piirtämiset ja "koulut" ja muut. Ja oli kivaa!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥