maanantai 16. maaliskuuta 2015

unohduksia ja ...

Muuttaessaan voi tehdä yllättäviä löytöjä.
Varsinkin jos ja kun tunnustautuu ihan julkisestikin hatarapääksi...

Tuli vastaan nimittäin tällainen:
 Sissus sentääm, tuon(kin) olin ihan autuaasti unohtanut!
Sain systeriltä joskus lahjaksi ja kun en ehtinyt heti sille tehdä mitään, niin tuuppasin jonnekin.
Ja unohdin. Tyynyksi tai tauluksi Lillaan tarkoitettu ja sinne menossakin, kunhan nyt vaan...
Oli nimittäin tarkoitus (sinnekin) poiketa pikaisesti ja tsekata minkälaisia tyynyjä seillä on vapaana ja ommella sitten päällinen sopivaan kokoon.
Mutta!
Se pesukoneepisodi eikun jatkuu vaan. Uusi toimitushan sovittiin tälle päivälle.
Kolmen aikaan kuljetus soittaa, että kone tuodaan tunnin kuluttua.
Mulla oli koko rinsessakaarti täällä ja ajattelin, että ok, ehdin sitten tehdä ilta-aikataulutuksen omille menoilleni vielä.
No, se tunti kului. Kului toinenkin. Eivät vastanneet mun puheluihini kun yritin soittaa.
Kuuden pintaan sitten soittivat, että nyt oltais tulossa.
Tuumasin luuriin, että teillä on ihan helvetin pitkä tunti! no joo, oli vähän...*mitä lie* kaveri selitti.
Äsken kaverit tuli koneen kanssa, "niin, tännehän oli pelkkä kuljetus?"
Ei sitten tasan ollut, oli myös asennus!!
- "ei meillä täällä mitään siitä lue, me vaan kuljetetaan"
Minä tuumasin, että ihan saatanan sama mitä teillä siellä lukee, jollei sitä nyt asenneta,
niin voitte vielä koneenne vaikka h**** ******iin!
Että illan aikataulut on nyt sitten valmiiksi jo persiillään kun tässä on pari tuntia ylimääräisiä odotellut. Pari kaveria tuossa nyt säätää koneen kanssa...toivotaan, että se edes asennetaan oikein...
Mutta arvatkaapa kaksi kertaa tilaanko ihan heti mitään siitä firmasta, joka mainostaa
"miksi maksaa liikaa"...
***
Vastapainona sitten ilahduttaa suunnattomasti kun on saanut  bloginsa yhteistyökumppaniksi firman, jonka kanssa hommat pelittää!
Ja vinkeistäkin otetaan vaarin...tässä on meinaan erinäinen metri saksittu ja todettu taas kerran, 
että kyllä hommaan kuin hommaan pitäisi aina olla ne oikeat työkalut, helpottaa kummasti.
Kyllä mulla noita "fiskarsin muovisilmiä" on iänkaiken ollut joka lähtöön ja kaikenvärisinä, 
muumeilla ja ilman, mutta nyt on ensimmäiset kankaan leikkaamiseen! Mainiot kapistukset!
Seuraava suurempi saksimisoperaatio onkin sitten Lillassa lippakioskin verhot,
ja nämä kyllä kulkee mukana sinnekin, ehdottomasti.
Ja turvallisestikin kaikenlisäksi (hyvä pointti meikäläiselle ☺) koskapa näille on suojakotelot teriin!
 
 Että  oikein iso ja lämmin kiitos vaan jälleen kerran,
http://www.fiskars.fi/
 On ilo saada tehdä yhteistyötä :)

(Tässä pienten mutkien jälkeen kyllä palataan sinne -eikun tänne- olohuoneeseenkin kunhan nyt...)
CU!
ja ps. muistakaahan osallistua arpasuun

10 kommenttia:

  1. onpa huonoa tuuria pesumasiinan kanssa! Toivottavasti pelittää tuon rumpan jälkeen. Just pariviikkoa sitten tilasin uuden koneen asennettuna (hieman epäluuloisena). Kaikki meni kuin Strömsössä: perj tilasin ja seuraavana tiistaina oli kone asennettuna käytössä.
    Aurinkoista alkanutta viikkoa. Lillassa kasvukausi on kovassa vauhdissa jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monen harmituksen jälkeen se viimeinkin on käytössä!
      Yleensä kokemukset on olleet just eikä melkein niinkuin piti, mutta tässä meni pieleen melkein kaikki mikä voi mennä. Kokemus tämäkin.

      Poista
  2. Ihana kuva!!! Voihan suloisuus ♥
    Ja voihan pihkura noita G-miehiä....
    Mä pidän peukkuja täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo... :)

      Peukkujen pito kannatti! Tai mikä lie loppuviimeksi...mun äkänen naama...?

      Poista
  3. No voihan nyt peeveli, mitä palvelua! En yhtään ihmettele, että kysyy jo hermoja tuo. No, toivottavasti saat asian kuntoon. Ihana tuo kuva, siitä tulee hieno muisto, kun se on esillä. Mitenköhän sen meinaat asettaa esille…?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia kunnossa, viimeinkin.
      Tyyny tuosta olis tarkoitus, katsotaan nyt sitten mitä siitä ihan loppuviimeks tulee kun taas venyy ja vanuu...se ompeluinspis meni ohi :D

      Poista
  4. Nyt on aika funtsia josko pyykkäri pääsi töihin vai $£#%¥ ? Tää aurinkohan paistaa JOKA päivä aamusta iltaan :) Möksällä siirtelin vaihteeksi betonilaattoja, ensi vääntöä kangella, sitten kuran/mullan/saven rapsutus ja ähähkantoa uuteen paikkaan. Omenapuista rapsuttelin sammalta oksista, kauhee homma jos kaikki oksat meinaa putsata. Sieltähän löytyy puhdas kaunis runko. Näin kuulemma estää kääriäistoukkapesät? Lounasta nautitaan möksällä, sisälämpö on reilusti yli kympin. Nautinnollista Lillaviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tänään oli jo pakko pyöräyttää koneellinen :)
      Arska paistaa täälläkin täydeltä terältä - ja suunta on Lillan kuistille kirjan kanssa! Töitä en meinaa tehdä siellä pätkääkään, menen ihan nauttimaan elosta ja olosta ja auringosta :D (tulin vaan kääntymään kotona ja nyt menoksi)

      Poista
  5. Joskun kun alkaa mennä pieleen niin menee sitten kunnolla. Minulla kävi saman firman ja pesukoneen kanssa juuri päinvastoin. Olisin tilannut asennuksen, mutta verkkosivu ilmoitti, ettei sitä ole mahdollista saada tänne korpeen. Ajattelin sitten, että asentelen itse, olinhan edellisenkin onnistunut saamaan tasapainoon ja paikoilleen. Erittäin ystävälliset pojat (kuljetusliike) toivat koneen ja kun kysyin pari juttua asentamisesta sanoivat, että kyllähän me samalla voidaan laittaa se paikoilleenkin. Olin oikein tyytyväinen, joskus näinkin päin. Toivottavasti sinulla jo pyörii pyykit koneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykit on jo eka satsi kuivumassa :)
      Kyllä se asennus minultakin sujuis ( ja muistaisin jopa kuljetusraudatkin irrottaa) mutta kun nyt tuli koko paketti tilattua...
      Joskus voi vaan olla tyytyväinen, että asiat kasaantuu, ettei mene aina ja jatkuvasti poskelleen - tänään on jo vallan päivä uus.....mitä nyt tämä Tampesteri on sen sortin pölypilven vallassa, että ensimmäiseltä ulkoilulta palattua en ollut enää mustasukkainen. Olin harmaasukkainen. Köh. Lillaankaan ei voinut jäädä pihalle istuskelemaan, hiekka narskui hampaissa ja kuorrutti niin kirjan kuin kännykänkin.
      Paras olla nyt vaan neljän seinän sisällä pahin aika. Ihan suosiolla. Hirvittää ajatuskin mitä kaikkea me tuolla ulkona nyt hengitetään!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥