torstai 12. maaliskuuta 2015

astu sisään!

Ei ihan tämä mun kymmensormijärjestelmä kunnolla pelitä kun yhtä sormea vielä arastelee,
mutta yritetäänpäs taas kuitenkin.

Mennään pätkä kerrallaan, jatketaan sitten siitä mihin nyt jäädään, jookos.
Eli astutaan ulko-ovelta sisään, tai siis rappukäytävästä, ei ihan ulko-ovelta sentään.

 Kuten huomaatte, niin remppamiehet todella otti ne tarraviritelmät pois tuosta kylppärin ovesta!!
Vähän jännitti tulla sisään, ei olis meinaan yhtään huvittanutkaan enää tarrojen irroitus, sitä sai harrastaa ihan tarpeeksi edellisen asunnon tekstitarran siirrossa. Ei olis kyllä huvittanut enää senkään vuoksi, että miehet ei olleet kunnolla (jos ollenkaan) suojanneet täällä lattioita, joten vieläkin on pientä maaliroisketta lattioilla -liisterin rippeet ja kengänjäljet siivosin heti kun sain avaimet ja pääsin sisään. Maalitahroja ehtii sitten kynnellä rapsutella kun alkavat silmille hyppiä...
Eteisen isompi matto muutti mulle jo edelliseen kotiin systeriltä ja veikkasin, että tänne menisi toinenkin samanlainen...kävin alakerran kaverilla mittanauhan kanssa, ja totesin, että eipä menekään!
Eteinen kapenee just sen verran ensin sähkökaapin ja sitten tuon varsinaisen kaapin kohdalta. 
Eikä olis pituudenkaan puolesta mahtunut. Pahus!
No, Ikean sivuilta löytyi pelastus, samaa mattoa löytyi kymmenen senttiä lyhyempänä kapeana versiona. Joten sellainen nökötti jo hyvissä ajoin ennen muuttoa odottamassa tänne pääsyä.
Ja olen tyytyväinen. Hyvä matto, kestää kulutusta eikä ihan heti likaannu.
Jos likaantuu, niin ei sitä heti huomaa .... ☺

 Yks kolmisenkymmentä vuotta matkassa kulkenut lempparitaulu pääsi tauon jäkeen taas seinälle,
jotenkin sen paikka vaan oli heti tuossa. 
(että ei mulla ihan kaikki tavarat elä ikuista kiertokulkua "sisään ja ulos"-tyyliin )
Ja Lillan jemmoista löytyi sisäoven taakse pari hyvää koukkua noille "keräilyerille".
Perin toimiva eteinen!
Vasemmalla ovi olohuoneeseen...
...oikealla ensin makuuhuone ja sitten keittiö.
Ja olen mä vissiin jo sanonut, että mä rrrrakastan näitä vanhoja peiliovia ♥
 Ei paskempi asunto muutenkaan :)

Jatketaan tästä seuraavalla kerralla kierrosta!
Mutta sitä ennen vielä mun uusi maisemani...
Puisto!
Ja puiston toisessa päässä on....Lilla!

Saa noita leveitä ikkunapenkkejäkin vähän kadehtia...aika ihanat nekin...

Palaillaan ♥
Nyt pihalle, siellä paistaa arska!!

38 kommenttia:

  1. Oi vitsi, ihanat nuo ikkunalaudat...oiiiiiih! Ja Lilla lähellä. <3

    VastaaPoista
  2. Olen aina haaveillut leveistä ikkunalaudoista. Täydellinen paikka, kun Lillakin on ihan kivenheiton päässä. Onnea uuteen <3

    VastaaPoista
  3. peiliovet ja leveät ikkunalaudat ja keskeinen sijainti. KADEHDIN! Kyllä kelpaa! Aurinkoista loppuviikkoa. T RIITTA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      Kyllä mun kelpaa :) - ja aurinkoakin tuntuu riittävän!

      Poista
  4. Tuohon ikkunalaudalle, tuijottamaan kohti puistoa, sopisi oikein hyvin KISSA! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa sopis ihan mihin vaan!!!!
      Mutta ei nyt kuitenkaan :/

      Poista
  5. Sitten kun alat myymään laukkujasi olen ekana jonossa .) Oikein ihkulta näyttää tämäkin huusholli!
    Taito näpeissä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et muuten o eka ☺ - et edes ihan tokakaan....enkä mä muuten edes myyt, korkeintaan vaihdan välillä miniän kanssa (kun olen sillekin ostanut pari)

      Arvaas onks nyt veto pois...pitäis kahden kaapin tavarat vaihtaa keskenään eikä y h t ä ä n huvita!!

      Poista
  6. Voisin myös ottaa nuo ikkunalaudat... Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Oi, miten ihana koti :) Olet onnesi ansainnut. Ja mikä parasta Lilla kivenheiton päässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on niin monta hyvää yhdessä :D

      Vähän reilussa vuodessa on "mökkimatka" puolittunut - jos ei se nyt pitkä ollut alkunalkaenkaan...

      Poista
  8. Ihanat ikkunalaudat - kaunis koti, puisto ja Lillakin vielä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nii-in, sanopa muuta! Ja viikon päästä pääsee rinsessat testaamaan tuos ihan näköisällä olevan leikkupuistonkin :D

      Poista
  9. No nyt sä sitten asut ittes naapurissa:) Kauniilta ja kutsuvalta näyttää "sisääntulo" vaan eipä tuo yhtään yllätä,millos sulla ois tylsältä näyttänyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin vois sanoa :)
      Ei ole kuule edes laiskan naisen mieleen pölähtänyt fillari, sen verran lyhyt matka on hilpasta paikasta toiseen.

      Poista
  10. Kaunis asunto ja mikä parasta - puisto ja Lilla vieressä. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä keskustaankaan matka eikä mikään :)
      Kiitos!

      Poista
  11. Ihanaa ja sit viel nuo leveet ikkunalaudat ja matka Lillaan niin lyhyt voiko enää muuta toivoo :)
    Ihailen noita sun laukkujasi myös.
    Aurinkoisia kevät päiviä sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan tuossa puiston reunassa vielä alkaa syreenit kukkia....mä luulen, että siinä on niitä melkoinen rivistö...tosin mä taidan ihailla jo silloin omia syyreneitäni :)

      Poista
  12. Vaikuttaa todella ihanalta! Onnea siis uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  13. Noi peiliovet ja ikkunalaudat, ihanat!! Ja sijainti mitä parhain, kyllä sun kelpaa. :) Ja kevätkin jo pitkällä, Lillakausi alkaa ihan just. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerkesiks sä livenä niitä ihastella ollenkaan :D
      Mä enää edes muista muuta kuin että joka paikka oli täynnä sinisiä kasseja ja sinipaitoja :D

      Poista
  14. Ei oo totta, sä oot jo noin lähellä Lillaa !!! En mä olisi noin lähelle arvannut!
    Huikeeta, mutta niin on asuntokin - peiliovista puhumattakaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ole kumma juttu kuika asiat kulkee omia teitään :)
      Silloin kun käveltiin Lillasta tästäkin ohi ei olis tullut mieleenkään, että asuisin joskus tässä. Saati näin pian....olinkos mä silloin vielä siinä hakujonossa edelliseen....

      Poista
    2. Mä muistan! Sähän voit seuraavalla kerralla jo hihkaista ikkunasta:"Kahvi tulille, emäntä tulee nyt aamusumpille ☺!"

      Poista
  15. Minulle olisi nyt leveät ikkunalaudat tarpeeseen, kun pitäisi ruveta viljelijäksi. Mutta kun ei ole, täytyy tulla toimeen näillä. Onnea uuteen kotiin. Asu hymyillen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm....olohuoneen valoverhon takana oliskin sopiva piilo pienille viljelyksille....mahtaisinkos mä innostua.....näääääh....

      Mutta kyllä: asun ilolla :)

      Poista
  16. Todella kiva asunto. Lilla ihan vieressä, voiko parempaa toivoa. Minulla oli kaupungissa tuollaiset leveät ikkunalaudat, ne on kyllä kivat ja käytännölliset.

    VastaaPoista
  17. Pepi, olen aina halunnut leveät ikkunapenkit, vaan ei ole lykästänyt.

    Kuva, jossa ovesta näkyy olkkariin on tosi upea ja nuo matot ovat ihan asunnon kruunu ja ssinä tietty kruununjalokivi. Kiva koti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kerta minullakin - ja ne ON ihanat!

      Kiitos, Leena!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥