keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Höh.

Ei ole mun vuodenaikani tämä, ei.
Jollei jotain keväänmerkkejä ala tulla pikkuhiljaa, niin menee kaikki pasmat sekaisin.
Nyt sentään sarastusvalo herättää joka aamu ihmisten aikaan, ettei mene ihan yökyöpelöinniksi koko elämä - ja meinaa sittenkin mennä.
Pihalle on ihan tavattoman vaikea lähteä, sitä vaan meinaa, meinaa, meinaa vielä kerran ja sitten saa potkia itsensä milloin minkäkinlaisiin saappaisin ja ovesta ulos.
Sohvalta ei meinaa päästä pois kutimen ja telkkarin (eli nyt oikeastaa läppärin) ääreltä muuta kuin ostamaan lisää sukkalankaa.

Ikeaan on pitänyt lähteä sen ziljoona kertaa hakemaan kynttilöitä ja koeistumaan pari korituolia.
Menemättä on. Ostelen sitten kalliimpia kynttilöitä milloin mistäkin ja tuijottelen korituolien kuvia.
Siksi onkin niin helpottavaa kun tulee jotain tekemistä!
Niinkuin nyt eilen, piti hakea paketti matkahuollosta!
(vai olikos se toissapäivänä, päivätkin menee jo samaan läjään)
 Tuli raitapaita! Ihan melkein suoraan Keniasta. Teki pienen pysäyksen tuonne Turkkuseen laumansa kanssa - tämä päätti jatkaa matkaa tampesterilaiseksi. Tosin vähän pahaa pelkään, että rinsessat voipi rakastua suorastaan mukaansatempaavaasti, ans kattoo....
 Seepran kainaloon oli parkkeerannut käsintaottu iiiiiiso peltikippo!
Meinasin alunperin että vihanneksille, hedelmille yms - eli ihan köökkiin...
Noh ,olikiin niin iso, että saikin lagat sisäänsä.
 Kattellaan sitten kesällä josko vaikka Lillaan vihanneskipoksi. Kesäduuniin.
 Kaverinsa "pikkukippo" (joka sekin on yli 20cm halkaisijaltaan) sai sitten omakseen talon sipulaatit.
Saa muutakin kunhan täältä joku laiskajaakko hatarapää taas muistaa/jaksaa/viitsii ottaa suunnan johonkin lähikauppaan (ja tekee kauppalistan)
 Jaahas.
Jos alkais villakoirajahdin imurin kanssa, tulis edes jotain tehtyä.
Sitten vois alkaa suunnitella vaikka Ikeanreissua.
Tai kauppareissua.
Tai ottaa kutimen.
Ja etsiä jonkun katsottavan sarjan.

Voihan talvi.
On tää ankeeta aikaa.

Ja ei, en tasan varmasti hiihdä!! Älä edes yritä...

Ps.
Tuli jo meiliin kysely, että mistä...no, täältä:
(ei ole nettikauppaa ainakaan vielä, sovin postituksen itse)
>facessa< 

42 kommenttia:

  1. Oih, miten ihanat nuo kipot!
    Päivät ovat jo pikkuisen pidentyneet, joten kyllä valoa ja kevättä kohden ollaan menossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ON ihanat ♥
      Olisin ottanut pikkukippojakin, mutta kun ne oli kaikki mennyt jo :/

      Aurinko sais näyttäytyä välillä vaikka onkin joka päivä vähän valoisampaa kuin eilen oli...

      Poista
  2. Juu ei ole ollenkaan kivvaa tämmönen! Ilma siis. Seepra on ihan huippu! Mistä sä nyt tommosenkin bongasit??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta Tyttö ja vuohi-putiikista, kurkkaapa niitä omia facetykkäyksiäs ;)

      Poista
  3. Voi miten symppis seepra ja hienot kulhot! Kyl niil siäl turuus on kaikkee ;D
    Joo, talvi sucks todellakin! Lähenpä tästä hakemaan liiteristä puita... huoh :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niiiiiiin suloinen seepra, että jos mulla olis tilaa, niin noita olis lauma!!
      Sun tarttee hurmurille hommata tommonen ♥

      Poista
  4. Hiihdellä saa vaikk ei omista suksii, meillä on ainakin niin liukasta joka puolella :)
    Itselläni on kanss tuota samaa vikaa on jumittunut tänne koneelle ja kotiin :(
    Kauniit kipot ja ei oo tullut tuollaista seepraa vastaan missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesihiihto on kaikista kamalinta. Jäisen maan päällä.

      Ei noita seeproja tai kippoja vastaan tulekaan ihan missä tahansa, ne on ihan spesiaalia tavaraa :D

      Poista
  5. Hih! Ihanat, kerrassaan olet ihanainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle, ihana ♥
      Pikkukippoja odotellessa....

      Poista
  6. Minun puolestani talvi saisi nyt olla tässä - ei ole minun vuodenaikani tämä!
    Ja pahus mitä menit tekemään - kaipa minun on mentävä se oma seeprani vielä hakemaan, vaikka viimeksi onnistuin sen kiertämään. Ja kun jo nyt tiedän, että kun tuonne putiikkiin astun, niin eihän se siihen seepraan jää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma miten aurinko tekeekin aina tehtävänsä, ne kirpakat aurinkoiset päivät vielä menetteli, mutta nämä pelkästään kirpakat, yök! Nytkin kroppa huutaa ulkoilua, mutta paskat tuonne pimeeseen...

      Ahaa, sinäkin siis hurmaannuit pikkuseeproihin -ei yhtään ihme :D

      Poista
  7. Samaa täälläkin ja just ajattelin et laitan hillityn keltaiset verhot ikkunaan ja tuon auringon ja kevään sisälle koska tylsistyttää täälläkin, niin et tekosyitä on enemmän miksi ei halua esim, lähteä ulos kuin että sinne menisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se! Minä päätin tehdä listan joka päivälle, syyn miksi on ihan pakko lähteä kämpästä ulos.
      Olkoon se vaikka paristojen vieminen kaupan keräyslaatikkoon jollei muuta. Heti nimittäin huomaa olotilassaan kun jää lorvimaan kotiin.

      Kukkapuskaa piristämään pöydälle jollei muuta!!!

      Poista
  8. Kyseinen puoti kiinnostaisi kyllä minuakin. Mutta kappas, rahat on taas ihan loppu ja kuun vaihdetta odotetaan kärsimättömästi. Pussin suu tiukasti supussa… On se kallis maa tämä Suomi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariin kertaan on tullut mielessään siunattua, että onneksi tuo puoti on Turussa :)

      Ja kyllä, kallis on! Joka päivä minäkin toivon, että se edullisempi asunto löytyisi - ja samalla vähän kauhunsekaisesti odotan sitä päivää kun palkka lakkaa juoksemasta.

      Poista
  9. Tuolla seepralla kelpaa ratsastaa. Kävin hankkimassa kukkia, esikoita, tulppaaneja ja jaloleinikin, leikin että kevät on jo pitkällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä tuleeko seeprasta kina kun rinsessat seuraavan kerran tulevat :)
      Onneksi noita pikkujakkaroita riittää jokaiselle, ei vaan noin hienoja.
      Minä yritän tänään jotain kukkia kotiuttaa piristykseksi pakkasesta huolimatta, toivottavasti eivät palellu.

      Poista
  10. Hieno seepra, tuun tarkastaan sen heti huomenna! Eiku tänään, kunhan oon nukkunu ja käyny töissä ;)

    VastaaPoista
  11. Hieno seepra! Jaanalla olis kaikkea ihanaa siellä Turuus... Mulla istuu rivi kenialaisia kirahveja kaapin päällä. Ne ovat hauskoja ja helppo tuoda matkalaukussa. Kyllä se kevät sieltä tulee, älä hermostu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommonen ei mahtuis edes matkalaukkuun, joten kiva kun sai näin. Ja mä tykkään kun sillä on selkeä funktio :)
      Tulee se, sais vaan tulla vähän nopeammin! Tänän pitäis jo näkyä vähän aurinkoakin pitkästä aikaa.

      Poista
  12. Ja koskas pinapää tulee paikan päälle ostoksille? Toi Jaanan aarreaitta on 200m meidän lippakioskista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taia uskaltaa :D
      Olisinpa tuon tiennyt, niin olisin juoksuttanut sulla yhden puuterinkuskausjuoksulenkin :D

      Poista
  13. Mä niin odotan jo kevättä! Jotain merkkejä siitä sais jo alkaa näkymään. Hieno seepratuoli!

    VastaaPoista
  14. Tuo on ihan hillittömän ihana kauppa! Valitettavasti vaan tässä taloudellisessa tilanteessa ei auta kuin vältellä, mutta pistetään korvan taa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein tässä vaihtotaloudella mennään, jos jotain ostaa niin jotain on täytynyt pois myydä :)
      Ja kiristyvä suunta. Toiveissa olis kyllä käydä tuo puoti vilasemassa ihan henkilökohtaisestikin, nyt olis edullisia junalippuja...

      Poista
  15. Ei ole minunkaan vuodenaika, onneksi parempaa kohti ollaan menossa. Ja päätin, etten usko, mitä jotkut jenkit yrittävät ennustaa Skandinaviaan: että kevät on kylmä ja antaa odotuttaa itseään. Pyh! Toivotaan vain pikaista kevään saapumista, ekat kylvötkin on jo tehty: jättiverbenat.

    Hauska pöytä. Seepra on symppis. Keniassa onnistuin näkemään niitä livenä safarilla, hieno näky savannilla kokonainen seepralauma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmosiako ne ennustelee?? Ei tuommosta voi uskoa, ehei :)
      Luotetaan vaan siihen, että kevät tulee ajoissa, mielellään samalla lailla kuin vuosi sitten (eikä niinkuin sitä edellisenä)

      Sinä onnellinen! Mulla on Kenian safari ikuisuushaave!! Ei haittaa vaikkei ikinä toteutuisikaan -joku haave on kuitenkin hyvä olla olemassa :D

      Poista
  16. Hieno seepra! Ihan totta puhut, tylsää aikaa!!! Ootko aatellut mennä kissakahvilaan juomaan kakkakahvit?
    Saankohan nytkään tätä viestiä läpi, yhdenkerra jo kommentoin ja taas hävis mihin lie :( ! t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, tuskinnpa rahapussi paljon kakkakahvin hinnasta tykkäis :/
      Kyllä mä mielelläni maistaisin onko se minkämoista....taidan kuitenkin pysyä ihan näissä peruskaffeissa!
      Mikä ihme noita sun kommentteja rosvoaa, kukaan muu ei ole valittanut että häviää.

      Poista
  17. Tässäpä sulle niitä kevään merkkejä! http://www.moisio.fi/taivas/aurinko.php Sieltä se tulee yhtä varmasti kuin edellisinäkin vuosina ja jos nyt ei ihan heti tuo hiihtoalusta alta sula, niin valon määrä ainakin kasvaa hieman joka päivä.

    Sais olla jo huomenna se kevät. Piisaa mullekin jo tämä talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että tuo lohdutti kummasti :D
      Varsinkin kun hyppäs katsomaan niitä kesäkuun aikoja!! Mä niiiiiin kesän lapsena rakastan niitä valoisia öitä. No, ens kuussa tähän aikaan päivä on jo paljon pidempi - ja jos oikein toivoo, niin katoaisko tuo valkoinen töhnä jo silloin? Ainakin olis hupenemaan päin?

      Poista
  18. Puikot kourissa olen minäkin hautautunut sohvan perukoille, lämpöisempää aikaa odottelemaan...tuleehan se, tuleehan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulee! Meinas usko mennä tänään kun olin rinsessalandiassa ja siellä on TALVI!!
      Siis ihan oikea sellainen, paljon lunta niin maassa kuin puissakin ja isoja kinoksia rinsessojen touhuta.
      Koiratkin tuli sisälle turpakarvat lumikökkäreillä :)

      Poista
  19. Pepi, tuo kulho on ihana ja jos siinä on vielä taontajälkeä niin...<3

    Langat täälläkin esillä ja välillä muutama rivi jopa syntyy;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noissa käsityön leima näkyy!
      Mulla meinaa iskeä lankapula vähän väliä, en osaa enää edes vaihtaa sukankutomista kirjoihin. Kai mä sitten taas kesällä Lillan keinussa luen....

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥