keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Lilla tänään

Huomiseksi luvassa sadetta.
En tykkää.
Piti silikonilla spruutata lippakioskin ruuvinreijätkin katossa, vuotaa pannahinen kuin seula.
Mietin jo, että pitääkö mun vaihtaa suihkuverhot sinne kattoon ...
 
No, kuvailin kuitenkin tänään hommeleitten lomassa jokusen kuvan.
Juhannusruusu pistää parastaan, unkarinsyreeneissä on huumaava tuoksu -onneksi älysin pistä puolitoista kulmettua puskaa päreiksi viime kesänä, eihän tätä muuten kestäis erkkään päänsärkyä saamatta. Eikä tänne edes paistais aurinkokaan, vaikka wanha juoppo onkin poissa.
 
Eli nyt tulee kukkei ja puskii, epämääräisessä järjestyksessä,
joku jopa varmaan pariinkin kertaan kuvattuna, mutta en nyt jaksaa alkaa säätämään.
Tekee mieli suihkuun (hrrr, kylmä pihasuihku kutsuu) ja kirjan pariin vintille.
 
Ai juu, vintillä on uusi tyyny! Yritin etsiä samasta kankaasta tyynynpäällisiä, 
mutta eihän niitä missään ollut. Löytyi kuitenkin yksi kakspuoleinen pikkupeitto-tai-mikä-lie-onkaan.
Pistin Singerin laulamaan ja tein siitä pitkän pötkötyynyn.
Kuvitelkaa nyt, vuosi mennyt ja mä vaan yhä edelleen tykkään vintistä tuollaisenaan.
Ja alakerrasta tällaisena.
Mikäs mulle on nyt tullut??
Vanhuus...?
 Tomppeli voi hyvin, vähän jo pientä punertumista havaittavissa.
Jos tarkkaan katsoo.

 Eiks olekin tullut hauska pöhäys mun saksitusta omppupuusta :)
 Palaillaan ♥

31 kommenttia:

  1. Lindas imagens, dos sonhos
    Tenha um ótimo dia.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitti! Tänään näyttääkin sitten ulkona tosi masentavalta, sataa sataa sataa....aina vaan :/

      Poista
  3. Kaunista ja viihtyisää niin sisällä kuin ulkonakin, kyllä tuolla viihtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että hyvin viihtyy :)
      Yhtään ei ole ikävä kotiin vaikka vettä tulee tasaisena virtana, taivaan täydeltä.
      Sääli vaan vieraita, jotka näillä hetkillä saapuvat kameroineen!

      Poista
  4. Ei voi kuin syvään huokaista ja ihailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos mummeli :)
      Eilen huokailin kyllä minäkin koko päivän, oli niiin ihana ilma ja hommia sellai just sopivasti - ehti jopa ottaa keinussa pienet nokosetkin lukemisen lomassa!

      Poista
  5. Miten suloista! Muuten, pala tuota sinun Ihanuus-romantiikkaasi on nyt vanhimman tyttäreni kotona. Vinkkasin nimittäin heti hänelle kun olit myymässä sitä pinkkikuviollista kannua ja kakkuvatia. Hänkin hurmaantui niihin heti ja on kyllä ollut tyytyväinen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta :D
      Kerro terkkuja! Ne oli mieleiset minullekin, mutta kun täällä nyt vaan ei ole kaikelle paikkaa.

      Poista
  6. Joo, nyt sitten sataa, ainakin täällä Akaan Viialassa.
    Tuo sun tomppelis on valtava,vau.
    Kiitos Istanbulin kuvista. Mukavaa viikonloppua, vaikka viilenevää onkin luvassa. t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulee vettäkin täällä, tasaisena virtana tullut yöstä asti :(
      Lippakioski vuotaa edelleen kuin seula, muovit peittää huonekaluja ettei kaikki taaaaaaas heti ole läpimärkiä. Mutta mikäpä täällä muuten on ollessa....just paistelin ison kasan lättyjä....

      Sulla vaan tulee tuplana nuo viestit edelleen, kumma juttu!

      Poista
  7. Ihanan kukkeaa vehreyttä. Tänään nyt tosiaan sataa, vähän tylsää. Onneksi kuitenkin vielä sataa laariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tulee vettä siihen malliin, että syreenin oksatkin taipuvat roimasti alaspäin, melkein tekis mieli mennä veristamaan liiat vedet pois.
      Pieni tauko oli puolilta päivin, mutta tasaisen harmaalta näyttää taivaalla. Eipä tarvitse tänäön kastella kukkia :)

      Poista
  8. Lillan puutarha on kuin keidas! Onpa valtava tuo juhannusruusu!

    Meillä muuten kuolleeksi luultu omppupuu teki ihan saman jekun. Kelon näköisestä alkoi puskea oksaa kuin oravan häntää :D Metkan näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tein kunnolla tilaa juhannusruusulle, se meinasi valla jäädä julmetun ison syreenin ja kultapiiskujen puristuksiin! Ja on se kyllä kukoistanutkin sen jälkeen :) vahinko vaan kun kukinta on niin lyhyt...vaan vieläpä noita nuopuja riittää.

      Aika urakka mulla syksyllä napsia nuo kaikki oksat ja vesiheinät tuosta omppupuusta! Minä kun en meinaa sitä enää päästää omppuja tuottavaan tilaan, tuolla lailla saa kyllä koristaa pihaa vaikka joka kesä! En minäkään kuvitellut, että tuo tuolla lailla villiintyy, luulin sen tekevän muutaman harottavan oksantapaisen! Vaan luontopa osaa yllättää :D

      Poista
  9. Lupiinista ja koiranputkesta saa niin kauniita kimppuja, että. Laitoin ulos yhden ja on kestänyt todella hyvin tuulet ja sateet, siis parempana pysyi kuin sisällä. Voi tuota ihanaa vehreyttä, kun pysyis hiukan kauemmin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis pitänyt kerätä tuplamäärä lupiineja (ikean pysäkin vierestä!) kun ei noita enää omalla pihalla ole!
      Kelpais katsella niin sisällä kuin ulkonakin :)
      Ja onneksi tämä vehreys vain lisääntyy!!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Hyvin näytti onnistuneen :D
      Tervetuloa sellaisena kuin varmaan alun alkaen halusitkin !

      Poista
    2. Ps. asta on varsinainen söpöliini :)

      Poista
  11. Oi kun on kaunista. <3
    Yläkerta näyttää oikein kutsuvalta sadepäivän loikoiluun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmmm....joo, minä juutuin kyllä kirjan kanssa alakerran sivustavedettävään :)
      Mutta se on oikein hyvä kun on vara valita!

      Poista
  12. Kiitos mielenkiintoisesta Istanbul-kierroksesta! Ja wau, kauniita puskia sinulla syreeneistä juhannusruusuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! Puskat on ihan villiintyneet! Kaikki siis. Katselin just aikanaan systeriltä pihaan roudattua norjanangervoa - se oli iso jo tullessaan ja kasvaa vaan!

      Poista
  13. Voi taivas mikä taivas sinulla siellä...Haukon henkeä ! Juu ja iiihana Istanbul :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se aika taivas, tällä hetkellä tosin aika sateinen sellainen....veti vähän nihkeänkoleaksi...
      Ei Istanbulissakaan isommin vikaa :)

      Poista
  14. Suihkuverhot kattoon! Mikä mieletön idea. Voi olla, että Sulo tarvitsee sellaiset ulkotarhaansa! Ihania Istanbul kuvia edellisessä. Kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se on sitten todettu, että vuotaa kuin seula edelleen, silikonista huolimatta.
      Mutta kyllä sitä vettä on tullutkin...meneepi uusiksi mun systeemit, luvassa sadetta lisää (koskapa ei)..

      Muista laittaa suihkuverho vinoon, ettei tule lammikkoa keskelle (ja Sulon niskaan)

      Poista
  15. Iik, ihana pinkki ovi! Niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Arvaapa loistaako tuo ovi talvella hankien keskeltä...

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥