keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Mysteeri!

Taitaa se kesä hiipparoida maisemiin pikkuhiljaa kuitenkin vaikka meinas jo usko mennä.
Lillassa -niinkuin varmaan muuallakin- on vuorokaudessa räjähtänyt joku vihreyspommi!
Eilen ei ollut juhannusruusussa vihreän aavistustakaan, mutta nyt se vihertää.
Periferian perennapenkissä on noussut kymmensenttisiä liljan alkuja 
- ja eilen vielä tutkiskelin, että  onko siellä ketään kotona. 

En meinannut muistaa edes kuvata mitään kun niin innoissani siirtelin vähän minttua sinne,
malvaa tuonne, helokkia viereen...kyllä te tiedätte!
Mutta muutama kuva sentään.
 Vuorenkilpi kukkii, matalana tosin vielä, särkynyt sydän kasvaa nyt niin vauhdilla, että totesin tulppaanien olevan niiden kaverina aivan väärässä paikassa.
Narsissi siellä, toinen täällä - ja jopa pari yksinäistä valkoista. Näitä lisää!!
Kullerokin alkaa kohta kukkia.
 Tästä kun mennään viikonpäivät eteenpäin on maisema ihan eri näköinen, niin vauhdilla nyt tapahtuu. Ja kun on vielä luvassa lämmintä, niin mikäs tuolla on ollessa :)
Kohta tarvii päästä torille hakemaan pelargoniat ja amppelit!!

Ja sitten....kun mä olen aina sanonut että tuolla kasvaa kaikki...
(Siis systerillä ihan varmasti sorakin kasvanut kiviksi, ei sillä muuten niitä  v o i  olla niin paljon.)
Ja jos sormen tyrkkää maahan, niin siihen kasvaa käsi. Ja siihen viherpeukalo.
Tai jotenkin noin se meni.
Mutta se, mitä mun kukkaruukussa kasvoi, se on theMysteeri!
***
Tämä loppu ei sitten ole heikkohermoisille.
Että nyt voi vaihtaa seuraavaan blogiin!
Jos uteliaisuus voittaa että mitä se nyt oikein höpäjää, niin mie sitten en siivoo niitä yrjöjä kenenkään näppäimistöstä - omalla vastuulla nyt sitten! Mä sitten varotin :)

Minullahan on kukkaruukku ikkunan alla mökin etupuolella.
Ihan tommoinen pikkuinen ja soma.
Kasvaa pikkuisia somia orvokkeja.
 No, mie siinä nojailin kulmalautoihin ja katselin, että mitäs perennaa tästä siirrän...
ja mökin tukijalan vieressä maassa oli aikas tuoreen näköinen katkennut orvokki.
Ihmettelin, että mites se tuolla, tuoreelta näyttävä, ei siis mikään kuihtunut kukka, 
vilkaisin kukkalootaan - ja mikä helvata...
 Hiiri perkele! Sukeltanut mun purkkiin!!
 Mie tuumasin "holy shittiä" siinä ja ihmettelin, että mitä peeveliä se tuolla tekee!
Mennyt piiloon? ja tilsinyt mun kukkani siinä samalla.
Juuttunut kiinni ja haukannut multaa? - että rest in piis vaan.
Ei se siinä nimittäin eilen ollut!!
Mä nappasin kuvat ja poikkesin systerillä. Ja pakkohan se oli tulla kuvaamaan loppuun.
Sys otti hännästä kiinni ja...
 Holy Moses! Se onkin puolikas hiiri!!
Eli ei se ihan itse olekaan siis sinne mennyt multaa haukkaamaan. Kai...?
 Eli..?
Onkos sen sinne kuka survonut?
Laittanut kasvamaan kun kuullut, että täällä kasvaa kaikki?

Ei tuo kukkapurkki mikään järin iso ole...aika outo paikka siis jemmata puoliksi syöty ateria.
Mutta auta armias jos joku on huomenna myllännyt mun orvokkini kun on mennyt etsimään
jemmaamaansa ateriaa.
Olis ehkä kannattanut syödä kerralla kaikki...?

Outo mysteeri.




 

60 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No mutta Ruusa :)
      Kyllä sä kissojen omistajan noihin olet törmännyt? Paitsi et ehkä kukkapurkissa :D

      Poista
  2. Huh, mikä mysteeri...oisit antanut kasvaa vaan :) Hianoo on teillä pihalla jo, pikkasen edellä meidän pihaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvaa??? Herranen aika! Ja joku kaunis päivä siellä olis tullut vastaan joku Gozillahiiri??
      Juu, ei :)

      Poista
  3. Joku pistänyt evään hyvään jemmaan (veikkaisin jotain lintua, pöllö?) ja saa varmaan slaagin kun jääkaappi onkin tyhjä kun alkaa hiukoon eli ehkä parempi tunkea se hiirulaisen puolikas takas sinne kukkapurkkiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sissus, mä ja hiirenperspuoli ollaan kuule nyt eriosoitteissa :D
      En kyllä lähde tunkemaan sitä takaisin!!! No, huomenna sen (kai) näkee onko jääkaapilla käyty :)

      Poista
  4. mie luulen jotta joku lintu on käyny tuota mysteeriä aterioimassa ennen ruukkuun nakkaamista. tuurilla on voinu nokastakin pudota tohon lennosta...näyttää revityltä tuo raato eikä mitenkään harkiten pureskellulta. tuskin kukaan pipipääkään asiakseen alkaa hiiriä repimään siun kukkaruukkuihin. :D melkonen ylläri kuitenki sanosinkos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan se ei ole tuurilla pudonnut, se on ihan varma! Oli se meinaan sen verran syvällä - näkyy se kuvastakin :)
      Mikä lie, kuka lie, toivottavasti ei ota tavaksi tai mun tarvii sulkea tuo herkkubaari :D

      Poista
  5. Ällöä!!! Meidän tien varressa oli joskus männätalvena puoliksi syöty piisami. Oli auravallissa niinku siihen sukeltaneena. Sepä oli kans melko outo ilmestys! Etupää oli kans kelvannut jollekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nämä onkin sukeltaneet sinne missä ovat...ja joku multalumipeto on haukannut palasen :)
      Pitänee varoa mihin sitä sormensa työntää...

      Poista
  6. Voihan ällötys! Heh... toivottavasti huomenna ei oo ketään kiukkusta ja nälkäistä sua vastassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu! Joku hullu pöllö tai kissa tai mikälie mua vastassa vihasena :/
      Tuota.....sadettakos ne lupaili...

      Poista
  7. Yäk, meidän seinän vieruskivikosta löytyi myös kuollut hiiri kun kiviä siitä tyhjentelin...ällötys ällötys!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan niitä kuolleita hiiriä vastaan joskus tulee, mutta olihan tämä puolikas aika veikee ilmestys orvokkipurkissa :D

      Poista
  8. Herranjestas, johan on paikan joku saalilleen keksinyt. Yökötys. Niin hiirille kuin raadoillekin.
    Mutta kasvunihme jaksaa kyllä ihmetyttää pientä ihmistä. On se vaan jotain niin upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vois niin kyllä mä pikakelauksella voisin palata katsomaan mitä tuolla oikein on tapahtunut!

      Nyt tuo kasvu on sellaista, että aamulla ja illalla sais vallan erilaisia kuvia :)

      Poista
  9. Ettei sulla vaan olis kohta uutta ikkunaprinsessaa siellä lemmikkinä? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai samperi! Se ikkunaprinsessa olis kyllä aika mestari :o -seinilläkiipeilijä!
      Alkaa muuten kohta olla vuosi ikkumnaprinsessan vierailusta, olisiko käynyt jättämässä kiitokset maksamakkaroista :D

      Poista
  10. Sullon tapahtunut viherräjähdys, huomaan. Oliskoos hiirulo tippunut jonkun lentävän ison linnun kuormasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, luontoaäiti on avannu viimeinkin sen vihreän purkkinsa :)

      En mie usko että tuo on mistään pudonnut kun oli niin syvällä ja kulmassa. Ja se yks kukkanenkin siellä maassa.

      Poista
  11. Aika rajua kamaa! Kyllä varoitus oli paikallaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kissaihmiset varmaan kestää pyörtyilemättä :)

      Poista
  12. HYI toi hiiri! YÖK! Mä saisin sydärin tollasesta löydöstä!
    Olen muuten kateellinen tuosta kukkaloistosta. Asut pohjoisempana kuin minä, mutta meillä on tulppaanit vasta nupuillaan ja nekin niin kitukasvuisen näköisiä. Kuten kaikki muutkin. No...toivottavasti tämä tästä paranee. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketarat oikosenaan me kaikki joskus ollaan, mie kyllä olen sanonut etten halua silloin kukkasia (niinkuin tuo reppana sai) jollen saa eläissäni, niin en tarvi kuollessanikaan.

      Monta kertaa olen meinannut laittaa tänne kuvaa siitä kuinka naapurustoissa kukkii, mutta ei vaan ole saanut painettua kameran laukaisinta - kai mä niiiiiiiin kateellinen olen siitä väriloistosta :)
      Mutta kai mun tarvii napata kuva. Ja toivoa, että joskus hamassa tulevaisuudessa omallakin tontilla kukkis samalla lailla!

      Poista
  13. Tisgasting tai jotain...YÖK!
    Meillä nuo vielä juoksee vapaana enkä haluaisi moiseen rukkaan törmätäkään..
    Liekö joku tosiaan istuttanut sen tonne?! Sik!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei NUO juokse kyllä enää missään :D
      Tai sitten teillä kummittelee...?

      Mistäpä sitä selville saa mistä se on tullut....sitten mä kyllä vähän ihmettelen jos sinne ilmestyy toinen...

      Poista
  14. No hitto. Olis pitänyt kerrankin uskoa ja jättää loppu kuvasarja katsomatta. Yääääk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli mun uskottavuus on sitten ihan nollassa :/
      Perhana :D

      Poista
  15. Ei kyllä yhtään kiva tuollain kukkapurkkiin jemmattuna. Mulla oli viime viikolla töistä tullessa oven edessä myös hiiren perspää odottamassa. Kaikkein ihaninta siinä oli, että kaikki sisuskalut oli nätisti levällään siinä vieressä... Se on se meidän ihana Tyyne ♥

    Mutta kukkapenkeissä sulla vihertää paljon enemmän kuin täällä meidän periferiassa ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissoilla on tapan tuoda saalit näkösälle, meilläkin ne oli joskus mökillä siistissä rivissä hännät samaan suuntaan - kaupunkilaiskissalla oli saaliilla päätkin tallessa, ne oli vain tapettu :)

      Nyt alkaa viherrystä tulla kunnolla, ihan silmissä kasvaa kaikki!

      Poista
  16. No, kaikkea säkin kasvatat! Heh! :)

    Muuten kyllä tosi kaunista.
    Tässä olis muuten yks blogisuositus. titiVITUNtyy, luulen et sun huumori kestää.
    Kohta taas viikonloppu, joten mukavaa sellaista. t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks tuo ei ehtinyt kasvaa (tuon isommaksi?) :D

      Mä olen joskus tuota vituntitityytä lueskellutkin, taytyykin lisätä nyt samantien se listalle, joskus jäi tekemättä ja sitten se unohtui :D

      Poista
  17. No johan on! Aika mysteeri. Toivottavasti näitä pieniä "herkkupaloja" ei löydy enempää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ainakaan tänään näkynyt :D
      Luojankiitos, en mie noita välittäis joka päivä noukkia kuin rikkaruohoja!

      Poista
  18. Aikas ihanaa joku on ajatellut hiukan keventää sun ruokataakkaas ja jättänyt sulle evästä. Suloinen puolikas. Se on ollut ilmiselvästi sun ystävä kun on fiftififti meiningillä menty. Sinä julmuri et edes lounasta huolinu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No perhana! Tyhmä kun en tajunnut :) - ei ehkä ollut se houkuttelevampi vaihtoehto jos nälkään vertas...

      Poista
  19. Joku petolintu pitänyt sun kukkapurkkia tarjottimenaan ja nyt ihmettelee, että kuka sen loppuherkun korjasi pois :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nii-in! Ei kyllä kukaan/mikään tullut sen näköisenä tänään katselemaan, että sinäkö sen veit :)

      Poista
  20. HYI :D Sähän teit mukavan löydön :P
    Kuka tosin on aivan upeita, meillä vielä odotellaan...
    Mun blogissa on sulle jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks on sen verran elämässä jo kummallisia asioita tullut vastaan, että en edes pahemmin hätkähtänyt, enempi meni naurun ja äimistelyn puolelle :D

      Kukat kasvaa nyt niin vauhdilla että sen melkein näkee!!
      Kiitos, mä tulen kurkkaamaan kunhan täste ehdin!

      Poista
  21. Se on ainakin varmaa, ettei tuo hiiri itsestään ole purkin nurkkaan juossut ja olematonta päätänsä sinne työntänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän outo se olis itsemurhahiireksi ollutkin :)
      Jollei juossut kuten päätön kana...?

      Poista
  22. No hyi hitsi! Kaikkea sinäkin kasvatat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea on kokeiltava :D
      Ei taida tulla hitti?....huonon kasvun vuoksi...?

      Poista
  23. Oisit antanu olla,ois voinu huomenna olla pitkä,ptkä häntä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joku sellainen kuin se kuuluisa Nellin letti :D
      Tosin, tämä olis voinut alkaa haista!

      Poista
  24. Hahhah... yyy. Melkoisia "kukintoja" sulla siellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks olekin! Onneksi ei kauan ehtinyt kukkia :)

      Poista
  25. Jotenkin ei sovi ollenkaan Lillan tyyliin :) Veikkaan siivekästä, yöllä liikkuvaa olentoa. Taivaalta se on pudonnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli joku (ihan) pöllö on ollut asialla?
      On se kyllä aika syöksy ollut kun oli niin pää(tön) edellä uponnut nurkkaan :D

      Poista
  26. Voi hirvitys! Hiiri parka, tuli seuraavana mieleen. Kaikkea sitä sattuu. Naukulastakin löytyi hiiri kummallisesta paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä ikinä tiedä mihin itse kenenkin matka päättyy :D
      Hiirulaisella orvokkien kautta jätesäkkiin....
      Naukulasta ei olekaan kerrottu julkisesti hiirijuttuja...vainonkos mulla mennyt ohi??

      Poista
  27. no huh, meinasin sanoo ensin että ihanat kuvat, mutta ainakin suurin osa.. ;)
    Hersyvää iloista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Seuraavaksi tulee (toivottavasti) vain niitä kauniit kuvia :)
      Ja säät lupaa kaikinpuolin hyvää viikonloppua, joten mikäs tässä !

      Poista
  28. Se on tuo puutarhurointi välillä aika iljettävääkin, kun niikseen sattuu! Kyllä se jonkun lentävän suusta on siihen pudonnut, veikkaan minäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo, hiiri sinne tai tänne :D -pääasia että pysyvät seinien ulkopuolella ovat sitten kokonaisia tai puolikkaita!

      Poista
  29. Hyvin marinoitunut hiiri, joo. Yöks. Ihana puska sinulla noita vuorenkilpiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks ei tuon enempää ehtinyt marinoitua, olis ollut ikävä jos olis tullut tuoksut nenään...
      Vuorenkilpiä on monessa paikassa, saisivat vielä vaikka lisääntyäkin! Mulla vaan puuttuu se oma "puskajussi" :)

      Poista
  30. Hyi saatan#%^*++...... Ei ehtinyt sormi niin nopeesti hinkata sivua alaspäin jotta olis päässyt ohi....... Huhhuh....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Anteeks! Ei voi mitään mutta alkoi hymyilyttää !

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥