sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Auts, se tarttuu!

Sehän on tullut varmaan kaikille selväksi, että meillä on talossa lukkojen vaihto menossa.
Eikä kaikki ihan pelitä niinkuin pitäis.

Eilen tulin illalla rinsessalandiasta kotiin, painoin avaimen lukijan päälle.
Ei mitään! Ei edes sitä valojen vilkuntaa mikä ilmoittaa, että sori nyt vaan mutta sun avaimes ei pelitä tässä ovessa....kuten esimerkiksi siellä kellarissa.
Ei edes punaista valoa.
Nada.
Ja nythän on niin, että kun homma on kesken, niin niissä ovissa joissa on lukija, ei avainta voi käyttää lukossa avaimen ominaisuudessa. Ei vielä!
*
Ei muuta kuin naapuria häiritsemään summerin kautta, hihkua seinäpuhelimeen, että Pepi täällä, terve, päästäisiks sisälle.
Onneksi oli ensimmäinen naapuri kotosalla ettei tarvinut kaikkia häiritä.
Ja onneksi kello oli vielä ihan inhimillisesti kuuden-seiskan pintaan, olis meinaan ollut aika noloa jos tuo olis tapahtunut yöllä. Paitsi etten minä yleensä siihen aikaan liiku. Ihan joskus harvoin vaan, ja nyt ei ollut se ihan harvoin kyseessä.
*
Toisen naapurin avustuksella sitten testattiin, että se oli vain yksi (uusista) avaimista joka ei toimi, ei siis ollut pelkoa oven taa jäämisestä vaikkapa kauppareissulla - samalla todettiin sekin, että kellariin en pääse edelleenkään.
*

Pienen reklamaation jälkeen sain järjestettyä niin, että kellarin ovi tultiin avaamaan tänään puolen päivän aikoihin, joten pääsin viimein tyhjentämään molemmat kellarini, tsekkaamaan mitä lähtee muutossa mukaan, mitä menee kiertoon, mitä roskiin jne.
Vastaan tuli muutamat sellaiset saapikkaat joiden ajattelin kelpaavan systerille, joten minähän soitin  ja sovin, että hän tulee jossain kohden illalla katsastamaan ne.
Sanoin että roudaan kaikki ylös, että kellari saa nyt olla rauhassa muuttoon asti, siellä on kaikki järjestyksessä....enkä nyt edes tiedä koska tuo avain alkaa pelittää.
Vai tuleeko joku taas avaamaan oven kun muuttoajankohta on käsillä.
*

No, illemmalla systeri sitten soittaa olevansa tulossa ja kysyy, että mennäänkö suoraan sinne kellariin?
Että niinkuin kellariin? Miksi? Kun ei sinne pääse mun avaimella! Edelleenkään. Ja ne tavarat on ylhäällä.
Vähän mua nauratti kun systeri tuli ylös, kysyin että tarttuukos se?
Tai oikeastaan totesin että se tarttuu.
*

Ai mikä? No tyhmyys!
Me  ollaan molemmat suorastaan asuttu niillä feissarimokasivuilla !
*
Ja ei, ei onnistu kuvansiirto edelleenkään.
*
CU!
Some day :/
*
*
-jos joku ihmettelee noita tähtiä, ne on vain siksi, että blogger hävittää multa rivienvälit!

54 kommenttia:

  1. Apuva, pysyköön tartunta siellä vaan teillä. Pysyn erossa feissarimokista varmuudeksi! Tosi tylsä toi avainshow :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ihmeessä pysy pois, käy lukemassa :D
      Ihan hulvatonta tarinaa siellä nimittäin, täytyy vaan pitää mielessä että ne on tarkoituksella kerätty, muuten menee usko tämän maan tulevaisuuteen :)
      Mun on pakko lukea ne läpi, muuten en saa varmaan muuttoakaan tehtyä....

      Poista
  2. No jopas siellä on ongelmia kerrakseen! Mulla vielä blogger pelittänyt normaalisti.... (koputtaa puuta...). Noi feissarimokat on kyl niin järkkyjä välillä et ei oo tosikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggerissa taitaa nyt olla kämmi siellä toinen täällä :/

      Poista
  3. Harmillinen juttu, ja tuottaa kaikkea päänvaivaa ja muitten vaivaamista. Jotenkin minusta tuntuu, että aina kun vaihdetaan johonkin uuteen systeemiin, niin se Murphyn laki tulee vastaan, ei toimi!! Lohduttavaa kuulla, että en ole ainut. Lykkyä jatkossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tässä on nyt mennyt väärässä järjestyksessä, kyllä avaimen pitäisi avaimena toimia ensin, sitten vasta lisätä sähköinen järjestelmä! Entäs jos nyt tulis sähkökatkos? Kukaan ei kulkisi ovista!

      Poista
  4. Kaikenlaista harmia! Hyvää sunnuntain jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää olevan totta se, että kaikki kasaantuu!

      Poista
  5. Minä olen ihan päiväpöllö! Maanantaihan nyt on eli siis hyvää alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih....voi kun oliskin vasta sunnuntai :)

      Poista
  6. No onpas lukot. Toimii erittäin hyvin. Ei pääse kukaan kulkemaan. Milloinkas se muutto on edessä?

    Ja mikä sille bloggerille on sinun kohdalla tullut? Ihan kummallista!

    VastaaPoista
  7. Muuttoon on vielä pikkuisen aikaa, kuun vaihteessa tapahtuu!

    En tiedä mikä nyt rassaa, saan kuvat omista kansioista valittua ja siirrettyä laatikkoon, mutta kun yritän saada valitut kuvat postaukseen, niin siihen jämähtää. Pyörittää aikansa, mutta kuvat eivät siirry mihinkään. Ei millään.
    En tiedä täytyykö kohta unohtaa koko blogi ja aloittaa kokonaan uusi. Tai sitten ei...

    Ja tökkii kommentointikin näköjään, tämä ei meinaa nyt lähteä maailmalle millään! Naputellaas taas...

    VastaaPoista
  8. Joskus olen kuullut kuvatilan täyttymisestä.Voisiko siitä olla sun kohdalla kyse?Siihen kai auttaa kun lisää toisen kirjoittajan blogiin,vaikka Aku Ankan :)
    Tuommonen avain homma rassaa varmaan aikapaljon.ja just nyt kun niitä ovia pitäs availla vähän enemmän :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kuvitila täynnä, mutta on muuten kummasti täyttynyt siitä kun viimeksi tarkastin. Pienennän valokuvat poikkeuksetta, syksyllä oli käytetty vajaa kymmenen prosenttia kuvatilasta - nyt yllättäen onkin käytössä enää vajaa 5 prosenttia!
      En tiedä kuinka paljon vaikutti indie kuvatilan täyttymiseen...

      Saattais olla ideaa pistää kokonaan uusi blogi, tämän ulkonäköönkään kun ei voi vaikuttaa pätkän vertaa, syystä tai toisesta viime kesän jälkeen ei ole voinut tehdä mitään muutoksia.
      Ja mä niin haluaisin jo tuosta pinkistä eroon !

      Poista
    2. Mistä se kuvatila tarkistetaan? Onpas kummallista että yhtäkkiä tulee tuollainen lisäys kuvatilaan...millon sä sillä uudella kameralla aloit ottamaan kuvia?Vaikka ei kai sillä lie väliä kun pienennät kuvat.Olisko tosiaan indien mainos syönyt tilaa...

      Poista
    3. Klikka tuolta ylhäältä ulkoasu, sitten oikeassa yläkulmassa sitä omaa kuvaasi, siitä tilin asetukset, seuraavaksi muokkaa tilin asetuksia, sillä löytyy kun skrollaa alaspäin.
      Vähän on näköjään muuttunut tuokin sivu siitä kun viimeksi olen käynyt.
      Nyt näyttää että 5,jotain % 15gigan tallennustilasta on vapaana. Eli JOKU sitä tilaa on syönyt.
      Pienennän poikkeuksetta joka kuvan (olikohan se 800x600, aiemmin tuo koko ei edes syönyt kuvatilaa) , joskus jos lisään jonkun yksittäisen tai pari niin jätän tekemättä se. Eli vaikka mulla on paljon kuvia niin ne ei ole tuota tehneet.

      Tsekkaapa omasi :)

      Poista
    4. Tallennustilaa käytössä: 0.03 gigatavua (0.21 %) 15 gigatavusta.

      On se vissiin joku käyny munkin jääkaapilla...

      Poista
    5. Katsos prklettä, sehän on kun se otto mikä kerkee käydä tilillä kahden panon välillä :/
      *hups*

      Taitaa olla uuden blogin paikka....vai tartteeks antaa otolle valtakirja tilille....

      Poista
    6. lisäsin toisen kirjoittajan.no hällä on asiat vielä huonommin :
      Tallennustilaa käytössä: 0 gigatavua (0 %) 15 gigatavusta.

      menipä vaikeaksi..

      Poista
    7. No hupsis! Se oli varsinainen Otto se!

      Poista
    8. Nuo luvut tarkoittavat siis paljonko tilaa on käytetty :) Google ei ilmeisesti osaa suomeksi ilmaista itseään täsmällisesti. Käytössä on siis vielä runsaasti tallennustilaa.

      Poista
    9. Ahaa, eli kun siellä lukee että tallennustilaa on käytössä 0,69 gigaa, siinä pitäisi lukea että on KÄYTETTY sen verran! Minä jo ihan oikeesti ihmettelin että mihin helevettiin se tila on oikein kadonnut! Ja kun alla lukee vielä että osta lisää tallennustilaa....
      Onpaa hoono soomi yhdessä kohdassa :(

      Poista
    10. Hiphurraa!
      No mutta mikähän mato se sitten tätä pepin huushollia vaivaa...?

      Poista
    11. Joku mikälie, kyllä se täältä lähtee vielä :)
      Mulla on nyt tullut luppoaikaa....

      Poista
  9. Kyllä sinua nyt koetellaan! Inhottavia ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Mutta hyvä jos ne ongelmat näin pieninä pysyy :)

      Poista
  10. No johan on, kun ei kotio meinaa päästä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, avain vissiin päätti että kun nyt olet muuttamassa niin muuta NYT sitten :)

      Poista
  11. Meilläkin on täällä ollut muutamana iltana kauheeta huutonaurua kun ollaan seilattu feissarimokien parissa. Sieltähän oppiikin jotain. Esim kiivit on meillä nykyään "karvaisia pikkupäärynöitä" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista tuo sitten kotimaassa kaupassa :D
      Sanot miehelle hevi-osastolla että otapa, kulta, rasia niitä karvaisia pikkupäärynöitä :D

      Perhanan koukuttava sivusto!!

      Poista
  12. Voi sentäs!! :D Kyllä sulle nyt sattuu ja tapahtuu!

    Koita postausta tehdessä vaihtaa siihen HTML-koodiin siitä "luo" napin vierestä ja sitten siihen kohtaan mihin haluat rivinvaihdon niin laitat
    niin monta kertaa ku montako rivinvaihtoo tahdot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no just..se mun koodini tekikin sen rivinvaihdon..heh eikä näy sulle mutta paan sen nyt sulkuihin (
      ) Jätä sulut pois. :)

      Poista
    2. Voi itkut..mä pääsen sinne feissarimokiin nyt. ;) Eihän sitä koodia saa tähän millää näkyviin ku se tekee sen rivinvaihdon väkisin. ;) Mutta tässä se tulee, jätät noi välit pois ja paat kaiken yhteen: < br >

      Poista
    3. :D
      Onneks ollaan nyt blogistanian puolella !!

      Minen jaksa enää noitten html-koodien kanssa pelata, joskus käytin mun kuvat ei muuten siirtynyt ja silloin päätin, että lopetan blogini ennen kuin alan niitä säätää.

      Huomasitko muuten,,että jonkun tähden alla oli tyhjä rivi! Eli nyt se on johonkin laittanut sen rivivälin!
      Taitais olla paras avata kokonaan uusi blogi....jos vielä jotain asiantynkää löytyy, meinaan.

      Poista
  13. Tsemppiä. Yritä pysyä kasassa, älä hajoa!

    VastaaPoista
  14. Hmmm.....äsken tuli kirje....emme voineet toimittaa tilaamaasi xxxx-valaisinta!
    Vähän aiemmin palautettiin rahat tilaamastani Vallilan matosta kun sitä ei enää saanutkaan.
    Minkähänlainen mun kodistani oikein tuleekaan....taidan alkaa metsästämään valaisinta. Ja mattoa.

    VastaaPoista
  15. Hyvä siitä tulee,älä hermoile!!!tänne tuli nyt se pakkanen,parikymmentä näyttää mittari!Viikonloppuna tuuli ja tuli lunta parikymmentä senttiä,joten tavallinen talvi tuli.muuten yritän toipua työpäivästä(puuuh)hikeä pukkaa.....terv.astan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama paskakeli täälläkin...sillä erolla että mää pilkin..sohvalla...ka sää taidat pilkkimistä odotella -sohvalla? :D
      No kylläpäs tässä nyt...
      Huomiseksi kuulemma luvassa se liki kakskyt pakkasta, etsiskelin äsken pipon valmiiksi. Kai se tarvii nyt päähän räntätä :/

      Valaisimen tilaus toisesta paikasta (toivottavasti sieltä saa) poiki toisen samanlaisen....että mä tulen kalliiksi itselleni!

      Poista
  16. Mä oon kans niin koukussa feissarimokiin. Alusta asti ollut mukana ja joka päivä käyn katsomassa että joko ois tullut uutta. Onneks hulluja riittää tässä maassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä alotin ensin väärästä päästä kun aloin uusimmista, luulin että käyn vain vilkasemassa :D
      Kohta (parin päivän päästä toivottavasti) on koko soossi lusikoitu, sitten voi lukea mitä on tullut uusia!
      Ihan lyömättömiä :D

      Poista
  17. No ei mee putkeen siellä kaikki, mutta eiköhän kaikki vielä iloksi muutu. En taida uskaltaa mennä noille sivuille...jos se kerran on tarttuvaa laatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa mennä "putkeen", mutta eiköhän tästäkin putkesta toinen pää löydy :D
      Sieltä päästä sitten ulos!

      Mene ihmeessä lukemaan, mä luulen että meidän päästä voi vaikka vähän enimpiä höllätäkin ja siltikin jää älliä jäljelle :)
      Ainakin hyvät naurut tarttuu pienen hirvityksen lisäksi...

      Poista
  18. Täällä sama vika kuvien kanssa. Se lohdutti, etten yksin asian kanssa, koska luulin itse sekoittaneeni koneeni, kun häikkää on ollut jo muutenkin tässä viime aikoina. Koettelee hermoja nää vempaimet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, muillakin? Vähän sitä sun tätä on kuulunut muualta mutta sinä oot ensimmäinen joka myös taistelee tämän ongelman kanssa! Jotain säätöä siellä selkeästi on kun kävijämäärät ei pidä paikkaansa, roskapostia syytää urakalla, kuvat ei liiku ja kuvatila häviää ykskaks olemattomiiin....pah!

      Poista
  19. Kun asuin kaupungissa asuntojen oviin vaihdettiin turvalukot ja avaimet laitettiin postiluukusta asuntoon. Ikävä kun en ollut silloin kotona, kesti aika kauan päästä omaan kotiin.
    Bloggerin foorumilla on ollut kova haloo kuvien lataamisesta, eiköhän kohta ala pelittää. Minulla se on toiminut koko ajan Chromella, mutta tänään se pelitti Firefoxillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No osaa ne sitten muuallakin :)

      Mulla ei kuvansiirto onnistu milläään lailla, ei edes kännykällä, eli nyt joku jumistus kunnolla.
      Onneksi asiatkin on vähissä kun istun nenä feissarimokissa. Ja jollen istu, niin siivoilen kaappeja :)

      Poista
  20. voi perkele! Siis miten ne tolleen noiden avaimien kanssa säätää..mie en tajua. ja juu..ei onnistu miullakaan kuvien siirtäminen bloggeriin..palaan sitten sadan vuoden päästä uutta postausta tekemään. eilen meni niin hermot jotta en edes jaksa ennee yrittää. tsemppiä. toivotaan jotta ovet kotiin avautuu jatkossa ilman erillisiä kommervenkkejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että pelittää, niin avaimet kuin bloggerikin :)
      Ei tämän takia hermojaan kannata menettää....tosin, kantapään kautta opin, että ensin kokeilen onnistuuko kuvien lataus, sitten vasta keskityn postaukseen - on ne sen verran eri sorttia riippuen siitä onko kuvia vai ei.

      Poista
  21. Suut meni tukkoon, kun avain kävi lukkoon...kyllä mua niin naurattaa, että voikin noin takkuilla oven lukot. No kohta avautuu uudet ovet paremmalla onnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi talossa on kuusi sisäänkäyntiä, luultavasti jossain olisi ollut vielä vanhalla avaimella toimivakin....tiedä häntä. Mutta aikamoista säätöä, täytyy sanoa!
      Nyt jännään että pääsenkö kellariin omilla avaimilla muuttopäivänä vai tarviiko soittaa apua...

      Poista
  22. :D :D :D

    Milloin se sun muuttos nyt oikeen virallisesti on? Blogin nimi on ainaskin vaihtunut, että lähellä ollaan, lähellä ollaan. Ja ilmeisesti tää vanha talo niin tehokkaasti alkaa sua ulkoistaa noiden lukkojen, yhteysongelmien ja muiden suhteen, että alkas vissiin olla jo aika vaihtaa uuteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomisesta kaksi viikkoa, sitten alkaa! Tämä flunssa taas vetäs sängyn pohjalle, ihan hyvä kun on aikaa vielä :)
      Juu, siltä tuntuu että talo jo "ulkoistaa" mua kovasti - johan tässä on yksitoista vuotta asuttukin.
      ( hyvänen aika, vastahan mä muutin tänne, mihin aika oikein menee?)

      Blogin nimi oli ainoa mitä olen saanut muutettua....fonttia yritin, taustaa yritin, mitä lei kaikkea yritinkään...että mennään nyt sitten tällä vaaleanpunaisella (plaaaaaah)

      Poista
  23. feissarimokat on muuttanut uuteen osoitteeseen joka on : http://www.feissarimokat.info
    Tervetuloa viihtymään kanssamme terveisin Feissarimokat tiimi =)

    VastaaPoista

♥kiitos kiitos kiitos ♥