lauantai 7. joulukuuta 2013

Hei, kiitos!!

Olipahan huikea kommenttimäärä edelliseen ☺
Ja aika moni tuntuu olevan samaa mieltäkin.
 
Mutta se siitä. Melkein.
Tuli mieleen, että kun puoli vuotta likipitäen tuli notkuttua tuon portaalin mukana, niin tunnustaakos kukaan sen kautta tähän blogiin löytäneensä?
Seurailen kyllä sivusilmällä tuota lukijapalkkia ja sen käyttäytymistä, ei mun mielestäni hurjasti vaikuttanut suuntaan eikä toiseen...joku aina tulee, joku lähtee, niin nytkin.
Mutta olis ihan kiva tietää uusista lukijoista, että mistä te tänne olette tulleet :D
Jos sais sen verran vaivata...?
 
Linnanjuhlatkin sitten oli "talojuhlat" tänä vuonna ja ihan tuossa melkein vieressä.
Mulla oli kaksi pienintä rinsessaa osan päivästä täällä sillä aikaa kun vanhin oli keskimmäisen koiruuden kanssa kisaamassa( - ja niin vaan kaksi junioria tuli kakkosiksi ekalla yhteisellä yrittämällä! Hienoa!)
No mutta...lipsuu asian laidalta toiselle laidalle taas.
Hämärän laskeutuessa rinsessat ihmetteli, että mikä toi pauke on.
Haaa! Ilotulitus. Ja eikun penkkiä ikkunan eteen!
 "....oooh...vaaaauuu....kato miten iiiiso...aaaah...OHO!..."
- ja kaikkea muuta yhtä hipeetä kuului kuin yhdestä suusta.
Mutta olihan se hienoa!
 
Vähän myöhemmin sitten ihasteltiin mummun takkaa.
"ai kun tämä lämmittää ihanasti" oli kommentti...arvatkaas vaan oliko edes lämmitys päällä :)
Mutta on sitä tulella -keinotulellakin- aikamoinen vaikutus ihmismielessä.
 Että miksei mun nätit rinsessat näytä kuvissa nassuaan?
No kun on miniän kanssa sovittu, että ei. Joskus ja jouluna hänen luvallaan.
Ja hänen kuvillaan. Lasten kanssa ollaan tiukalla linjalla.
Nämä vaivihkaa napsaistut nyt kyllä ajattelin uskaltaa ihan omin luvin.
Kun ne söpöt höpönassut on piilossa...
 
Mutta niihin juhliin. 
Rakenteilla olevan hotellin ylimpään kerrokseen ilmestyi lasersäde pyörimään kaupungin ylle.
Ja nostokurjen huipulla on joulukuusivalaistus -ainakin vielä toistaiseksi, toivottavasti jääkin sinne.
Lasersäde häipyi joskus yömyöhällä.
 Kuvaa napsaistessa ihmettelin - tai olin jo kyllä hetken ihmetellyt- että mikä ihmeet meteli torilta kuuluu...musiikkia ihan niin kuin joku olisi esiintymässä siellä. Välillä puhetta.
Kamera siis siihen suuntaan.
Ihan ihmeissäni olin, että mikä tämä nyt oikein on.
Ihan selkeästi joku kokoontuminen, mutta jos siellä olis joku "artisti" niin porukkaa olis enemmänkin.
Kumma juttu!
 Selvisihän se sitten uutislähetyksessä!
Ne oli ne peijoonin mielenosoittajat, tuosta ne liikkeelle lähti.
Täysin rauhallista porukkaa ainakin tässä, tiedä sitten mikä kiihko iski parin korttelin matkalla
- vai tulivatko ne varsinaiset rähinöitsijät jostain sivusta.
Vaikea sanoa, mutta hyvin, hyvin valitettavaa!
Tampere sai suuren juhlan hoitaakseen ja kunniakkaasti roolinsa veti.
Tämä sivujuonne sai häpeämään!
 
Yleisilme lähitienoolla oli kuitenkin hyvin rauhallinen.
Tampere-talo jää näiden kahden laserin väliin.
 
Ja ettei totuus unohdu, niin.....mummu hämmästyi kun pieninkin rinsessa (2v!!) laskee sujuvasti jo yli kymmeneen, joten pistinpä sitten pienen NallePuhin kuvan avustuksella molemmat suorittamaan pienen laskutoimituksen...eli arpastiin ne voittajat!
 
Ja niinhän siinä kävi, että Minna (ja Myrsky) joka sanoo olevansa "tikkuranne" -vai miten se oli...saa sen nahkarannekkeen! Joten laitapa osoitteesi tulemaan ☺
Toiselta voittajalta ei sitten tarvitse osoitetta pyytääkään, se löytyy...ei sitten ihan ensimmäistä, tuskin edes toistakaan kertaa mun arpajaisissa lahjus lähtee....tadaa....Mehtäemännälle!!
Joku se on kummallinen hannuhanhi, en minä muuta sano !
 
Onnea molemmille!!
 
Ja teille kaikille yhtäläisesti oikein rentoa viikonlopun jatkoa!
Palaillaan kun keretään.
jk. Meinsain unohtaa  asian josta Cheri jo omassa blogissaan mainitsi, asia, jonka huomasin yks päivä taas itsekin.
Älkää herran tähden avatko niitä roskapostikommettien linkkejä!! Roskapostia tulee taas vanhoihin postauksiin silloin tällöin, mutta ne miltei poikkeuksetta menevät roskapostilaatikkoon.
Eilen yksi pääsi suodattimen läpi tuonne edellisen postauksen kommentteihin, josta toki poistin sen heti! Tehkäähän samoin, jos niitä tulee. Avaaminen voi saada koko koneen tilttiin!
Edit. Tässä yksi linkki joka kannattaa vilkaista! : Villesdesign


39 kommenttia:

  1. Tosiaan, siehhän oot ollunna ikään kuin aitiopaikalla Tampere-hälinän suhteen!
    Oo onnellista Myrskyä kun sai sulta arvontavoiton, sehän laittaa sen kaulaansa. Blackie huokaa kateellisena tuos vieressä.
    Joo kyllä lapset on sitten hupaisia :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No melkein-aitoipaikan-vieressä vois ola osuvampi :D

      Ja Blackie, rakas tötteröturpa, tupsukorva - sä olet komistus ilman mitään ylimmääräisiä killuttimia!
      Juu, lapset on ihanaisia otuksia, mullankurusia! :D

      Poista
  2. Hienot on maisemat, eikä tarvii kotisohvalta juurikaan liikkua. Me ei jaksettu tänä vuonna liikahtaa Tampesterin suuntaan, ja Talon juhlatkin katsomatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täytyy maisemista nautiskella vielä hetken matkaa, kohta ne vaihtuu.
      Ei taida vuoden päästä näkyä mikään ilotulitus. Jollei ne ala ampuaraketteja tuon hotellin katolta (mikä olis kyllä hieno homma!)

      Poista
  3. Siellä on oltu aitiopaikoilla. En minä nyt oikein ymmärtänyt tuota mielenosoittajien pointtia. Että eliitti ei saisi juhlia? Miksi ei? Että kuka sitten pitäisi kutsua vai pitäisikö olla juhlimatta Suomen itsenäisyyttä? Täytyy sanoa, että Sauli ja Jenni oli tehnyt hienot juhlat. Pukuja oli kiva katsella netistä ja ohjelmankin sai katsoa tvkaistalta tällainen taviskin. Jotta mitä siitä nyt riehumaan? Juha Tapiokin sanoi osuvasti, että olisvat tulleet Hurstin juhliin soppaa jakamaan. Ei ollut elitististä hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä minäkään, en alkuunkaan! Nyt sentään tavallinen kansa pääsi hienolla tavalla mukaan juhlaan.
      Ja itsenäisyys ON juhlimisen arvoisnen asia, hyvä että joku sitä jollain lailla juhlii, meikäläinenkin reikänen kotimekko päällä, villasukat jalassa viltin alla otti osaa omalla tavallaan, ihan ilman mitään krumeluureja.
      Mutta samalla lailla minä muutkin juhlapyhät juhlistan - hoitakoon juhlimisen ne, jotka osaa :D

      Poista
  4. Onnittelut arpaonnisille! Meillä vain telkkarin kautta katseltiin juhlia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä minäkään ilman uutisia olis tiennyt mitä tuossa melkein kivenheiton päässä tapahtui!
      Onneksi muistin sentään miniälle antaa ajo-ohjeet tulla toista kautta kun tuli rinsessat hakemaan, ei siitä ohi olis päässyt enää viiden-kuuden aikaan.

      Poista
  5. Mietiskelinkin kättelyä seuratessa, että sieltä se punatukkakin seurailee menoa aivan miltei paikanpäältä, mutta että ihan ripsenssojen seurassa!
    Tuo sensuuri rimprenssojen suhteen onkin järkevää, päättäävät itse sittenkun ymmärtäävät. :)
    Harmillista tuo mellakointi, kuitenkaan se ei varmasti vain teidän kylän huligaaneista koostunut. Ärsyttävää, ettei edes painavan asian puolesta saa juhlia! Ja vielä poliisien hevosetkin hakattu, liika on liikaa.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli rinsessat jo illalla omassa kodissaan, mutta voiskos sitä päivää oikeastaan paremmin alkaa :)
      Ja on tuo telkkari aika kiva juttu, mä ihan toisella kanavalla osan aikaa, mutta ipad oli "linnanjuhlissa" koko ajan, sitä aina välillä seurasin. ...lievää hajataittoisuutta elämässä, siis....

      Minä olen sitä mieltä, että olis ehkä aiheellisempiakin syitä osoittaa mieltään jos sitä haluaa tehdä, vaikka nyt esimerkiksi tämänhetkiset vankeustuomiot jotka ovat puhuttaneet aika lailla viimeaikaisten tapahtumien myötä jälleen kerran. Mutta ei, tää kansakunta istuu perseellään!

      Poista
  6. Mulla jäi se rettelöinti ihan juhlien varjoon. Oli niin mahtava tunnelma siellä Tampere-talolla, että olin ihan sen lumoissa. Ja ihan vaan pienesti silmäkulmaa kuivasin, kun laulettiin Maan korvessa kulkevi... jne. Eikä se Lapin äidin kehtolaulukaan ihan kylmäks jätä.

    Voi tota noitten pienten tyttöjen ilo- ja takkatuli-ihmetystä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No uutisista minäkin vasta joskus myöhään yöllä! Ihan huuli pyöreenä...no, onpa selvinnyt, että vain pieni murto-osa on ollut tamperelaisia, suurin osa ympäri maata ja suuri osa ilmeisesti Hesasta. Paskoisivat omiin nurkkiinsa :(

      Rinsessat oli päivän ehdoton kohokohta! Sama ilo jatkuu huomenna, mää menen kaveriks rinsessoille ja parille koiruudelle :)

      Poista
  7. Hitto noita roskaposteja, olen jonkun mennyt avaamaan ja tuleehan sitä roskaa.... murr...
    Ihania on nuo mummun muruset! <3
    Kummissani seurasin fb:ssä videoita anti-kapitalisti huutoja huutelevista tyypeistä joiden tarkoitus oli "aiheuttaa hämminkiä eliitille" huoh. nolottaa. Mukana tosiaan oli niitä veteraaneja sun muita. Mutta muuten oli ihan kivaa olla entinen Tamperelainen, nykyään meleki. ;-)
    Lupsakkata viikonvaihteen jatkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta!
      Nolotus on hieman lieventynyt kotikaupungin puolesta kun selvis että vain pieni murto-osa on ollut tampesterista.
      Ei täällä ole tommoinen tapana! Hämäläisillä. Ei edes meil hämäläistyneillä karjalaisilla.

      Lupsakkata on, huomenna kutsuu rinsessalandia :)

      Poista
  8. Mollakin on päässyt piireihin; roskapostia on alkanut tulla ihan kiitettävästi, reps.
    Jäi juhlat katsomatta, kun elättäjän viimeisiä pikkujoulua vietettiin maailmalla. Mollakin oli mukana, vanha mummeli, huh. Kivaa oli ja aamullakin oli kivaa ;)
    Mukavaa joulukuun jatkoa sinne kauaksi, ehkä alku kesästä Mollakin siellä on hetken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan taidettu me vielä päästä helpolla noiden roskapostien kanssa :)
      Mutta kävijärobotit onkin sitten toinen juttu, ainakin vampirestat taitaa näyttää parhaimmillaan monta sataa "kävijää" vuorokaudessa - meikäläisellä kai parikymmentä pahimmillaan.
      Eiks ne henkilökohtaiset juhlat aina ole ne parhaat juhlat :D
      Me muut sitten vaan juhlitaan telkkarin välityksellä...

      Poista
  9. Hienot itsenäisyyspäivä juhlat oli tamperelaiset järjestänyt.Pidin kovasti konsertista,hakkas mennen tullen linnanjuhlat,jotka ovat jo käyneet tylsiksi.Hyvä tampere.Rötöstelijät hyi teitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni tykkäs kuulemma että oli oikein mukava juhlia välillä muualla kuin linnassa, vois kuulemma tehdä useamminkin.
      Ei vaan taida tässä maassa kokonsa puolesta paljon vaihtoehtoja olla.

      Poista
  10. Hienot itsenäisyyspäivät olitte Tamperelaiset meille järjestäneet :) Mielenosoitus oli niin turha. Niin turha. Naamarit päälle, mailat mukaan ja hevosia hakkaamaan ja tuhoamaan toisten omaisuutta. Ehkä rauhanomaisella mielenosoituksella olisi saatu enemmän aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olisivat käyttäneet senkin energian johonkin yleishyödylliseen vaikka. Paskaaks sitä rutista jollei itse ole elämässään saanut aikaiseksi mitään millä moisiin juhliin pääsisi....ja moni varmasti menisi mikäli kutsu kävisi.
      Ihmisen muisti on niiiiiiiiin lyhyt joskus :)

      Poista
  11. no ootta työ ollunna irmpressojen kanssa ihan aitiopaikalla. ja jes!!! miun ei tarttee lähtee ostamaan itelleni kosmettiikkaa kun sie huolehdit miun kosmetiikoista :D hehaheha..ihanaa <3 tuo takka on kyllä uppee..mie varmaan ihmettelisin koko ajan tuohon rinsessa tyyliin siitä XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä ihanmelkeinaitiopaikalta lähtee pian tulemaan räpsyttimiä sinne päin, että eikun silmiin vaan ja joulupukkia hurmaamaan :)
      Kyllä tuota takkaa kuule meikäläinen ihmettelee, että oikeinko mulla tuommoinen :D
      (Ja että mahtaakohan se sopia sinne uuteenkin kotiin....sopii se...)

      Poista
  12. Aitiopaikka juhlat :) Tuosta lukijan lisääntymisestä tms. en huomannut ID:ssä olon aikana, että lukijoita olisi tullut yhtään sen enempää. Nyt kun olen ollut pois porttaalista, on liikenteen lähteet kasvaneet. Mietin tuota syytä, ja se voi olla juuri se että blogi ei nyt jumita, se on totta että noi blogit jumitti niiden suurten mainosten vuoksi. Ja varmaan siksi ei porukka jaksanut venailla blogien aukaisua... Koska itse en ainakaan jaksa odottaa, jos jonkun blogi jumittaa... Jatkan matkaa vain seuraavaan. Toisekseen, palasin vanhaan bloggeri lukuluetteloon ja bongasin taas monta uutta kivaa blogia bloggerista! Ehkä antoisampaa touhua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein aika mielenkiintoista blogikierrosta tuossa hetki sitten...huomasin, että se iso mainosbanneri puuttui monelta blogilta. Nyt? Kunolis vapaapäivänä lukijoita liikkeellä?! Jatkoinpa kierrosta, menin joihinkin itselle outoihin blogeihin, lukijapalkissa lukijämäärä sadan huitteilla, ei kenties yhtään kommenttia postauksessa - ja kas, siellä se mainos pönötti! Mitäpä voimme päätellä tästä....ei niissä suosituimmissa blogeissa ollut....

      Poista
    2. Me voimme juuri sen päätellä mitä pohdimmekin :) Tuossa kirjoittelin parin bloggaajan kanssa ja he ovat samoilla linjoilla eli lähtöä tekemessä kohti itsenäisyyttä. Tiedätkö mua harmittaa tuo Meiran kamppis ihan hirveesti, juu voitto tuli mutta se siitä that's it. Ei hehkutusta eikä muutakaan, vaikka ainahan noissa on ollut sitä kaunista jälkimarkkinointia. Järkyttävintä on se, että kilpailu on päättynyt 1.12 , mutta kas siellä voi edelleen tykätä näistä DIY luomuksista, joka on kyllä aika väärin. Mun täytyy sanoa, että niin karvas maku jäi suuhun, että huh huh.

      Poista
    3. Näinhän tämä näköjään menee!

      Onnekseni (näin melkein voi sanoa) en ollut missään kampoiksessa mukana, voi ainakin sikäli kulkea "kevyt reppu selässä"

      Poista
  13. Oikein ilosta toista adventtia täältä kammarista ! Juu täälläkin ihastellaan mummun takkaa ja missäs lienen hönöstellyt kun missasin arvontasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin muös sinulle, aina iloinen Lovviisa :)
      Missäs lie olet huidellut....ei tuota kyllä.sen kummemmin mainostettukaan, huomas kuka huomas...

      Poista
  14. Symppis kuva tuo lapsosista takan äärellä. Kyllä munkin mielestä takka jo itsessään luo tunnelmaa, vaikkei olis päälläkään. Mutta jos se vielä lämmittääkin, niin aika ihme takka :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kiva vehje, voi käyttää vain tunnelmanluojana sekä myös lämmitykseen. Ja toimii!
      Lillassa luovuin kokonaan kahdesta pienestä sähköpatterista, siellä on pieni sähkötakka nyt ainoa lämmönlähde.
      On ne eteviä keksintöjä :)

      Poista
  15. Löysin tänne aikoinaan hyväksi havaitulla taktiikalla; tutkimalla itselle mieleisten blogien blogiluetteloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä usein tuppaa eksymään - nykyisen vaan ei meinaa aina ehtiä lukea edes omilla listoilla olevia...

      Poista
  16. Ja minä löysin tieni jostain toisesta sisustusblogista,en kyllä yhtään muista mistä,mutta tämä jäi suosikkien joukkoon :)
    ihanat rinsessat!!Minäkin tein sen päätöksen heti ,kun aloitin bloggaamisen,että,hyvin harvoin,tytöt vilahtavat kuvissani.
    Kyllä nolotti tuo typerä mielenosoitus :( tai tiedä mikä siinä oli loppujenlopuksi se perimmäinen ajatus,mutta hakoteille meni,kun väkivalta sai ylivoiman...tosin niin mediassa väitettiin,että suurin osa oli muualta,kuin mansesta.Sitten,joku kehtasi valittaa,kun poliisi rynnisti hevosineen väkijoukkoon,no tottakai,se oli ihan oikein!!(anteeks vaan) vaikka sääli tuli heppoja,kun niitä hakattiin mailoilla :´( kyllä ihmiset on....prkl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma juttu, teet niin tai näin, niin aina joku näkee asian toisin ja joku kolmas ihan miten tykkää. Ja joku älypää päättää järjestää vähän omaa ohjelmaa. Että tää on vatipäistä porukkaa...ja jotkut on sitten ihan vietävissä.
      Toivottavasti syntipukit saadaan kiinni ja saavat ansionsa mukaan! Murrr.

      Poista
  17. Mie taisin blogisi löyttää Mehtäpirtin kautta! :) Ja olen tykännyt jutuistasi/kirjotuksistasi/kuvistasi! :))

    VastaaPoista
  18. Terveiset siperiasta!!!Mittarissa 35 astetta ja tuulee kuin helv....huomenna pitäs olla kymmenen,että tämmöstä täällä! terv.astan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla katseli oikein mielissään ikkunast pihalle kaikkia kolmea astetta mittarissa ☺
      Jossain oli kuulemma 39,6 ...hrrrrrr.
      Täällä vähän aikaa sitten -15, huomisesta ei aavistustakaan kun en ehtinyt kuunnella :)

      Poista
  19. Jiihaa! Ihanaa, kiva että onni suosii joskus:) Osoite lähtee sinulle ihan näillä näppäimillä!

    VastaaPoista

♥kiitos kiitos kiitos ♥