sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Lomapuuhia

Ihan ei ole se yli 800-sivuinen loma(matka)lukeminen kahlattu, mutta hyvällä mallilla kuitenkin.
Ja seuraava on odottelemassa. Kun on vauhtiin päästy.
Pikkuisen olen aurinkotuolissa makailun ja lukemisen lisäksi saanut muutakin aikaiseksi.
Työkalut oli sellaiset just meikäläisen käteen sopivat ☺
Sopii meinaan mun käteen paremmin kuin vakaimet ja hötköttimet ja pullasudit.
Vaikka alan olla sitä mieltä, että kyllä nainen tarvii ihan oman sähköporan/ruuvarin, ei ihan aina akkukäyttöisessä voima riitä joka lähtöön...auttaisko jos kirjottais joulupukille?
No, jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin ei auta -itse se on kaupoille mentävä.
Lautatavaraa setään tulee vielä toiveen mukaisesti ☺
Itse kun käy makselemassa ihan omasta pussista kuitenkin.
Viime kesänähän rakentelin tuon kuvassa näkyvän aidan - joka edelleenkin odottelee jotain villiviiniä tai vastaavaa, nyt siinä on joku hassu ruusupapu tai mikälie...on se siellä, vaikkei paljon kuvassa taida näkyä. Oikeastaan niitä on neljä. Pientä ruikulaa.
  Joka tapauksessa tuo vasemmalla oleva juhannusruusu on niin innostunut kasvamaan, että se tuppaa roikahtaa tonttien väliselle polulle, eikä varsinkaan sateesta painavana ole yhtään kiva.
Joten piti jatkaa aitaa, että saa sen pysymään omalla tontilla. Vartin projekti.
Okei, muutaman vartin kun piti sutiakin...
 Samalla vaivalla sitten tein uuden rappusen vanhan tilalle, entinen oli meinaan kaposempi kuin tuo muovimatto, olis pian astunut tyhjän päälle.
Eikähän semmoinen sovi! Menee viel sorjat nilkat soossiks.
Mun on jo mennyt, mutta muitten...
Vaihdoin mä tuossa illalla työkalun toisenlaiseenkin.
Aseman laidan Satu kun nyt asustelee muutaman päivän tuolla Lillassa juniorin kanssa, niin ajattelin yllättää...Satu kun joskus männä talvena laittoi mulle kuvan virkatusta tuolinpäällisestä ja kysyi jotta mahtaisinkos osata tehdä. Mä sanoin että täyty joskus kokeilla.
Se joskus tuli tänään!
On meinaa ainakin puoli vuotta tuo yksi puretun maton loppurääpäle ollut majoittautuneena lattialle olohuoneen tuolin viereen, virkkukoukku pöydällä vieressä!!
Uskotteks, ne ei ole ollenkaan häirinneet mua ☺
Nyt en enää kehdannut olla kokeilematta että onnistuiskos - no, tuli siitä jotain vähän sinnepäin!
Tämmöttinen oli se alkuperäinen mallikuva, kuka lie tehnyt ja mistä lie kuva, en tiedä!
 Käydään vielä ihan pikaisesti Lillan pihalla, jookos!
Jos mulla onkin tänä kesänä surkeammat ja pienemmät pelakuut kuin vissiin ikinä, niin on sentään joku suostunut yhteistyöhön!
Miljoonkakellossa on ainakin miljoona kukkaa!
Vieressä olevassa ei sitten ihan olekaan, mutta ei puhuta siitä.
 Ja ruusut alkaa olla suloisia - oliskohan tuo joku äffäl alkava....?
 Mä siis edelleenkin näin loistava hortonoomi mitä nimiin tulee.
Tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan.
Mutta perennapenkistä voi vielä joku päivä tulla ihan oikea perennapenkki.
 Tosin tänään kiskaisin sieltä yhden perunanvarren.
Toissakesänä kaivoin pienen pienestä edellisen omistajan samalla kohdalla olleesta perunamaasta kaikki perunat ylös -ihan varmasti kaivoin- ja vielä se vaan yrittää mulle perunaa kasvattaa.
Viime kesänäkin yritti.
 Nämä on sitten ihan omasta tomppelista ☺
 Tomppeli voi hyvin ja voi punaposkisesti, allekirjoittanut voi hyvin myös ja hilpasee nyt lakanoiden väliin - jos aamulla ehtis Lillaan ennen kuin Satu on keitellyt aamukahvit.
Vaikka en mä pahaks pistä vaikka oliskin keitellyt !
Aurinkoista sunnuntaita!
_☺/ 



28 kommenttia:

  1. Juu - siellä senkun lorvit ja lueskelet;) Taivahan vallat tuota sun tahtiasi - ja tuota ihanaa puutarhaa. Mä olen onnistuneesti "karsinut" meidän pihan kukkalajikkeita - ja Sauvon farmillakin on jo sama toimenpiden hyvällä alulla!
    Mukavaa sunnuntaita sinne päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tahtia?? Nurmikon ajelen kun on pakko ja nypin jotain jos on pakko.
      Siinäpä se tahti :D
      Ihan pikkusen vaan ruuvailin!

      Poista
  2. Ihanan tuolinpäälisen olet virkannut. Mistä sinulle riittää aikaa kaikkeen mitä saat aikaseks...:)
    Hyvää sunnuntaita...täällä ei olla vielä päätetty...aurinkoa ottamaan vai suurelle takaluukkukirpparille??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, menettelee harjoituskappaleeksi :) - nyt ainakin tiedän mitä virheitä tein.
      Laiska, aurinkoinen sunnuntai oli, pieni kierros puistokirppiksellä ja siinäpä se. Laiskottelua loppupäivä !

      Poista
  3. Aivan ihana tuolinpäällys! On sulla upea puutarha... huoks...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menettelee....
      Puutarhassa alan olla samaa mieltä, sopivan helppohoitoinen, meinaan :D

      Poista
  4. Uih minua hengästyttää, sä ehdit kauheasti kaikkea :)

    Komiana ovat kukkaset siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä hengästy! Se oli vaan puolen tunnin rutistus :D
      Hyvä että täällä vieraat saa ruokaa suuhun kun on niin laiska emäntä!

      Poista
  5. Aurinkoiset sunnuntait on muisto vain---15 astetta on mittarissa ja kylmä tuuli,joten ei paljon naurata.Tai naurattaa!!!Muori sai auton!!Volvon,tietysti,ei nyt aivan uutta,mutta loistopeli....ei tarvii kysellä pojilta,kun tulevat,että joutasko....jääkaappi huutaa tyhjyyttä ja kalaanki pitäs päästä.Kyllä elämä on kivaa...teerv.astan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea auton omistajalle :)
      Nythän sä olet sitten ihan pitelemätön - pysyyks pikkuLillukkakaan enää perässä :D

      Viilenemään päin kuulemma täälläkin, katsotaan nyt. Jos sais sitten vaikka kunnolla keskityttyä lukemiseenkin, nyt tuppaa menemään vähän haaveiluksi välillä.

      Poista
  6. Mulle tuli hiki pelkästä katselemisesta! Kyllä sitä toiset jaksaa puurtaa - no, mulle iski näin loman alkajaisiksi joku ihme kesäflunssa, se kyllä verottaa helteen kanssa nautittuna voimia. Toisaalta on hyvä syy ottaa vaan lunkisti ja maata varjoa ottamassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika nihkeän hiostavat on kelit olleetkin - mullekin tulee hiki jo ajatuksesta :D
      No, en mä kauheasti touhuile, syöminen taitaa olla se energiaa vievin - ja se vie vähemmän kuin tuo!

      Poista
  7. Ihanaa on tuolla sun kukkaloistoisessa siistissä puutarhassa.
    Kiva tuolinpäällinen ja tuo väri......
    On sulla sitten vehkeet meinaan noi työkalut :)
    Auringon paisteista sunnuntaita Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, SITTEN mulla vasta olis työkalut kun saisin kunnon höyläpenkin! Himoittin kirpparilla vanhoja höyliä ja kuita tarvekaluja, mutta mitä mä nyt niillä....kunnon ruuvati olis kiva...ja kuviosaha..kavahöylä....naulain...
      Ehkä jonain päivänä :D
      Olenkos mä jotenkin omituinen kun yleensä naiset tuntuu haaveilevan josktain KitchenAidista - en mä vaan!!

      Poista
  8. Ooh kuinka ihana kun on kesävieraita! :)
    Olet taas puuhastellut siellä niiin hulluna, että uskonkohan ollenkaan tuohon ensimmäiseen lauseeseen liittyen aurinkotuoliin!? ;)
    Lillaan ilmestynyt perennapenkki, vai luulenko vaan? Ihanan siisti ja laitettu, toisinkuin meidän tämän kesän penkki.. :(
    Taisi olla viimeinen kesä kun minulla on loma elokuussa, tympii niin paina duunia kiireessä ja katsella muiden loma onnea. :D
    Ja vielä tuo virkkauspefletti, aivan ihana! Näyttääkin jotensakkin helpolta tai edes semi helpolta. :)
    Aurinkoa ja sitä lepoa myös sinne Sinun lillaan ja lomapäiviisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usko vaan :D
      Perennapankki on jo viimekesän tekosia, vähän vaan paranneltu nyt kun puolet ruusuista päätti olla selviämättä talvesta.
      Ja reunukset on pakon sanelema juttu, mä taidan olla aika holtiton kurvailija ruohonleikkurin kanssa....

      Ja juu, kyllä täällä levätään. Toivottavasti auringossa :)

      Poista
  9. Ahkera lomailija!
    Käytiin miehen kanssa Fiskarsin ankiikkipäivillä. En ole ikinä Fiskarsilla käynyt, paikka oli todella kaunis, matka tosin aika pitkä,
    Antiikkipäivät vois myös olla Vintagepäivät. Kallista, kaikkea olis tehnyt mieli. Tuoksupelakuun ostin. Olen sitä mielinyt ja pitkään. Sielä oli siis myös oheismyyntiä.
    t Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole minäkään siellä käynyt koskaan, kuvia toki katsellut - nyt tuntuu vaikealta irrota Lillasta oikein mihinkään.
      Hyvä jos saa heiluttua "turistina" omissa maisemissa :)

      Poista
  10. Jollain salaperäisellä keinolla taidat saada vuorokauteesi enemmän tunteja kuin muut. Minusta tuntuu, että lomapäivät lipsuvat käsistä ilman mitään näkyviä saavutuksia. No, kirjat sentään ovat pysyneet kädessä ja muutamia kiloja marjoja on kerätty. Mukavia lomapäiviä sinne, ihanaa kun aurinkoa tuntuu riittävän jokaiseen hetkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka päivä pitäis kai saada edes pikkuisen jotain aikaan, olis joku kiinnekohta että mihin se päivä meni!
      En tiedä, tuntuu menevän nopsaan kuitenkin, eka lomaviikko lusittu - ja aikaansaannokset on tässä postauksessa!!
      Marjatkin on kerätty toripäydästä....

      Poista
  11. Alimmainen kirja on mullakin ollut työnalla jo öö vissiin 2,5v :D On niin painavakin pitää käsissä ja kun ei se oo ihan sitä Kingiä mitä oon tottunut lukemaan, mutta ehkä loman aikana sekin loppuun saadaan - puoliväli häämöttää jo :) Ihanaa loman jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pötkölleen vaan ja tyyny mahan päälle ja kirja siihen - ei noita järkäleitä muuten voi lukea!!
      Siinä on sitten hyvä ottaa torkut samantien kun silmät alkaa lupsua...
      Mulla iski joku King-kuume nyt, muutakin lukemista olis, mutta näitä on ollut ikävä. Ja vähän normaalista poikeava on tuo nyt työn alla olevakin!

      Samoin sulle! :)

      Poista
  12. Minulla ei ole mitään matkakirjaa. Onneksi voi lukaista blogit. Takaisintulomatkaksi ostan kyllä jonkun kunnon kirjan. Jotenkin se on niin mukavaa lukea, kun saa kääntää sivua. Terkut täältä Slovakiasta. Etenemme varmasti, emmekä edes niin hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkkaapa vähän mitä mahdollisesti tykkäsiit lukea, jos vaikka mun hyllyistä löytyisi - karsintaa on suunnitteilla edelleenkin!

      Poista
  13. Kainuun korvessa on taas niin kylmä ettei tarkene lukea ainakaan paikallaan :)Kalsarit ja villasukat piti vetää jalkaan...ja liikehtiä rivakasti ;)

    Näitä sun kuvia jaksan ihailla!Komeita otoksia ja kuin sä saat ne ladattua tänne noin isona?Hyvä katella, näkee heikommillakin silmillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satukin sanoi just tänään että ei o Kajjjaanissa ollut tämmöiset kelit kun Tampesterissa - vaikka viilenevää tännekin luvataan.

      Mä voisin seuraavaan postukseen laittaa tuosta valokuvan koosta....sitä aina joskus joku on kysellyt ja oli muuten pari tuntia sitten meilläkin puhetta!

      Poista
  14. Hyvin sujuu sinulta näköjään niin poraus/rakennushommat kuin virkkauksetkin! Monipuolinen nainen olet, ja se kyllä näkyy talossa ja puutarhassa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla vähän sukuvika kun päässä asuu ajatus, että kyllähän mä ainakin kokeilen!
      Ja yllättävän moneen hommaan sitä ihminen taipuu :D

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥