maanantai 17. kesäkuuta 2013

Laiska keinot keksii.

Kohta kelit taas lämpenee, lupaavat.
Eli jussina pitäis taas olla ihan kesäkelit, hellettä peräti.
Minullehan sopii!!
Eli mummu muuttaa taas Lillaan ☺
 
Viikonloppuisin siellä  ei ole "ongelmaa" mutta arkiaamuisin on....tai no, laiskuutta se on eikä mikään ongelma. Mutta ratkaisu löytyi kuitenkin...osittainen ainakin.
 
Aamulla kun istuskelen Lillan pöydän ääressä, on näkymä tämä:
Kivahan sitä on pihalle katsella, tai kuistille oikeammin.
Mutta sitten kun pitää katsoa kellosta, että onkos jo kuinkakin kiirus lähteä, niin se pannahinen onkin jossain selän takana. Se alakerrain ainokainen ajannäyttäjä.
Tuolla noin:
Oikealla puolellakin tosin on kello, ikkunalla, - vedettävä sellainen - mutta kun en siellä ole sitä alvariinsa vetämässä, se tuppaa olemaan pysähdyksissä. Ja vedettynäkin se näyttää yleensä ihan perunoita.
Eli ei apua siitäkään.
 Joten mun oli napattava kotoa asemankello matkaan ja sitten tuumailtava, että mihinkäs mä sen täällä lasitalossa saan kiinni niin että siitä on apuakin...
Ja kas, löytyihän sille paikka. Jonniinmoinen ainakin.
 Ajattelin fiksusti, että kun kotona on kelloja vähän joka seinällä, niin enhän minä just tätä siellä tarvitse. Joten eilen ruuvailin irti.
Ja arvaatkaas mitä kelloa yritin katsella niin illalla kympin uutisten aikaan kuin aamulla kahvipöydässäkin!! No just tätä!
Uutisista myöhästyin ja töihin lähdin reilusti etuajassa - oliko kellolla varsnaisesti mitään tekoa asianhaarojen kanssa, sitä en mene arvioimaan.
Täytyy nyt vaan oppia suuntimaan katseet toisiin kelloihin :D
 
Tänään Lillassa olis kyllä pitänyt suuntia katseet ihan muualle kuin kelloihin.
Taivaalle, nimittäin. Mutta kuin ollakaan, mä vaan haahuilin siellä ihan rauhassa.
Sade alkoi kun olin napannut alla olevan kuvan ja polkassut tavaroineni liikkeelle.

 
Pääsin ensimmäisen mökin ohi kun se alkoi, ajattelin että no mitäs siitä jos vähän kastuu...
 
Meni sitten niin pieleen.
Suotta vähättelin.
 
CU!
*ei mikään kuiva tyyppi, meinaan*

44 kommenttia:

  1. Vaikea keksiä mitään suhun vähemmän sopivaa lausahdusta kuin tuo otsikko on,laiska ei kyllä top-tonniin suhun liittyvissä adjektiiveissä nouse:D

    Ihana kun kelit lämpiää ja mummukin pääsee kunnolla Lillailemaan:)Mulla alkaa torstaina loma joten hellettä kiitos,mitä isommat lukemat sen parempi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuota noin....jos ei jaksaa vääntää itseensä toiseen asentoon katsoakseen kelloa selän takana, niin miksikäs sä sitä sanoist?
      Laiskuudeksi? No, niin minäkin :D
      Jotta sana passaa kuin nenä nassuun, sanoisin. Minust on niiiiiin moneks....taipuu laiskottelemaankin oikein noileesti!

      Poista
    2. No joo,sä teetkin kaiken minkä teet huolella,jopa sitten sen laiskottelun♥

      Poista
    3. Melkein vois sanoa, että ammattilainen :)

      Poista
  2. Melkoiset kaatosateet on tänään Tampereella ollut, voin kuvitella märkyysasteesi. Mulle sopis myös vähän lämpöisempi ja kiitos sateeton, että saisi pihan kaivaushommaat tehtyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuli kuviteltua, että ne pahimmat sateet oli jo mennyt, mutta se viimeinen iso saavillinen tähdättiin kyllä ihan maaliinsa!

      Eiköhän ne helteet tästä taas :D

      Poista
  3. Hih, tutut saappaat pöydällä ;)

    Mä jo muuten ajattelin, että suhaisit sitten asemankellon pinkiksi... Mutta on se hyvä, että on kelloja. Mä tykkään, että on ja joka huoneessa ainakin 2 *jep* On se helppoa, kun ei tarvi sitä rannemallia ja kännynkin "kello" on aina lähellä, mistä vilkaista, jos tuppaa olemaan kellottomassa tilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saappaat on hyvässä käytössä :)
      Kelloja on hyvä olla siellä täällä, ilman niitä on vähän niinkuin olis olohuoneessa vain yks valo - ja sekin keskellä kattoa.
      Se ei vaan riitä!

      Poista
  4. Jaa teillä on taas satanut ihan maahan asti :)

    ja hyvinhän tuo kello Lillaan passaakin kun nyt vaan opit siihen katsomaan.Joudutko kotona laittamaan uuden kellon samalle paikalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, riitti koko matkalle, ei loppunut puoliväliin :/

      Tuohon mä opin varmasti pian katsomaan, kotona voikin olla totuttelemista....mutta alan mä siihenkin jo tottua, että kotoa lähti yhdet verhot, joten enköhän mä yhden kellon poistumiseenkin :)

      Poista
  5. Kyllä kesä kuivaa minkä kasteleekin, sanotaan. Minusta olisi reilua jos loppukesä olisi hellettä, loma alkaa keskiviikosta ja ehtisin hyvin nauttimaan loikoilusta aurinkotuolissa. Sitä ei tajuakaan kuinka monta kertaa päivässä vilkaisee tuttua kelloa ja kun se on poissa on ihan ajaton olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin samaa mieltä! Lunta oli jo niin paljon, että siinä on muutaman viikon sateiden edestä...vois sataa seuraavan kerran sanotaan nyt vaikka marraskuussa?

      Olen tässä nyt kaksi päivää hämmästellyt kuinka monesti oikein vilkaisenkaan kelloa, jota ei ole! Onneksi katsetta tarvii kääntää vain pikkuisen - ei siis koko mummua :D

      Poista
  6. Pist mul sun osoite mihin haluut juhannussumpit niin haen huomenna ja paan tulemaan. sanna.tuomi@peiser.fi :)

    VastaaPoista
  7. Tänä kesänä ei ole liiemmälti ollut aikaa auringossa lorvailla ja aivan kuin nakutettuna kun minulla olisi vapaata tai lopetan päivän työt, alkavat mustat pilvet näkymään taivaalla kun kotia ajelen. Olen ehtinyt ajatella, että tämä on jonkunlainen kirous joka on ylleni langetettu :0(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vaan merkki siitä, että sun täytyy laittaa uusi koti kondikseen :)
      Ettei veny ens jouluun :D

      Jotta hopi hopi!! Ehdit vielä nauttia sitten auringostakin :)

      Poista
  8. Nonni, asemankello sopii tohon ainaki ku nokka päähän. :-) Tänään tuli kyl vettä ihan maahan asti hiukan ennen ku töistä lähdin. Meillä kotona ei sit ollutkaan satanu lainkaan, väliä on vajaa 30 kilsaa. Ihanaa juhannussäätä on luvattu, komiaa! Saat olla Lillassa koko jussin arskan kera. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna puhtaat lakanat mukaan ja suunta Lillaan :D
      Juhannuksena saankin sinne koko rinsessalandian porukan koirineen päivineen, kelpaa siellä sitten auringossa taas lättyjä paistella ja grillailla!!

      Poista
  9. Hups mikä loppu tullut lillailu reissulle. :(
    Kello istuu kuin nyrkki sinne silmään! Aivan ihastuttava. Aamiais näkymäsikään ei ole hullumpi lainkaan, kummastuttaa vain se, kuinka siitä malttaa minnekkään liikahtaa! :)
    Nuo nuo kukat tuossa iikkean kannussa! Olen koko kesän etsinyt niiden sipuleita tai edes nimeä, tuloksetta. Voi jos jostain Päivärinteellekkin löydän.
    Puhtia viikkoon, pian on taas helle ja juhlaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuolla paljon sisällä malta istuskella :)
      Lopeta vaan se etsiminen hetkeksi, jatka loppukesällä ja etsi silloin jättilaukan sipuleita! Tulevat kauppoihin samaan aikaan kuin tulppaaninsipulitkin :) ja ens kesänä saatkin sitten jo ihailla niitä Päivärinteessä!

      Poista
  10. Ei kiva ei, olla kuin märkä rätti...
    Hei, ihanaa juhannuksen aikaa ja toivotaan kauniita ilmoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli suihku ja pyykkien esipesu samalla kertaa....

      Ja kiitos, samoin sinullekin!

      Poista
  11. Onpas kaunista joka kulmalla, ja juhannusruusu-tapetti kruunaa ilmeen :) Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinullekin :)
      Juhannusruusussa silmä lepää!

      Poista
  12. Tämä sattaa-paistaa -keli tietää helteistä jussia...Ja sitä lämmintä riittääki sitten viis viikkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä kestä :) kun kestää ainakin elokuun puoleen välin....mun loma loppuu vasta silloin (kunhan nyt alkaa ensin) :D

      Poista
  13. Ah, unikkoja, niin ihanaa!! Ja niin kukkeaa Lillassa, kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaapa kuka jus nyt startaa lakanakuorman kanssa kohti Lillaa, aamukahvi pikaisesti siellä ja sitten töihin!
      Ei tarvi enää iltapäivällä käydä kotona kääntymässä :)

      Poista
  14. Just about maailman paras maisema pöydän äärestä. Ja kyllä tätä kelloa kelpaakin katsella. Nättiä on aina vaan, ja mä en voi uskoa sitä vihreyden määrää. Ihan käsittämättömän upeeta. Piste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidetaan käydä vuoroin vieraissa ihastelemassa toistemme maisemia :D

      Poista
  15. Hei. Mukava päästä suraamaan siirtolapuutarhan elämää. Siirtolapuutarhoissa on sitä jotakin.
    Blogissani on sinulle tunnustus. Iloista kesän jatkoa. Iiris

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä sitten onko kuinka "perinteistä" siirtolapuutarhaelämää kun en juuri kasvattele mitään sen kummemmin :)
      Ei o pottua eikä porkkanarivistöjä!

      Ja kiitos! Käyn noukkimassa :)
      Mukavaa ja aurinkoista kesää sinullekin!

      Poista
  16. Mielettömän ihana tuo sinun paratiisisi. Olen jo yli vuoden lukenut blogiasi ja nyt sen taidan tänne kommentoida eka kertaa. Aurinkoista juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Ja kiva kun heitit kommentin, on ihan mukava tietää ketä on sillä lukemassa :D
      Aurinkoista jussia sinullekin!

      Poista
  17. Ihania tulevia hellepäiviä Lillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti hellepäiviä riittää vielä sinullekin lomapäiviisi :)

      Poista
  18. Siellä sataa, jotta jaksaa meille sitten pitää vihreää ja kaunista:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä paistaa :D ....että jaksaa paistaa silloinkin kun tulette!!

      Poista
  19. Tulin ihan ihmettelemään, että kenestä se Pepi nyt kirjoittaa, kun kerran laiskasta..
    Sinua ei oikein laiskaksi voi mennä nimittelemään, joten ehkäpä kyseessä onkin laiskuuden sijasta jäykkä niska :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt, mä alan tottua tähän (jäykkäniskaiseen?) laiskuuteen :D
      Tänään en saanut yhtään mitään muuta aikaiseksi kuin irrottaa kaksi ruostunutta ja päällemaalattua mutteria, että sain pihakeinun selkänojan parempaan (laiskotteluystävällisempään) asentoon! Siinäpä kaikki!
      Jaa juu, sain mä ylipuhuttua ympäri hakijat huomiselle.....pihaan tulee kunnon laiskottelutuoli!!

      Mä alan oppia :D

      Poista
  20. Hei!
    Noita kelloja on muuten JYSKissä ollut tarjouksessa, tai ainakin samantapaisia. Meillä on isäntä innostunut niistä yksi on ollut jonkunaikaa sisällä, toinen tulee ulos, heh.! Näkee koska Jussi tulee,hih.
    Oikein mukavaa ja aurinkoista Jussia Sinulle läheistesi kanssa. t Riitta
    Ps. tänään muuten vietettin meidän rinsessojen kanssa mukava päivä Sorsapuistossa ja torilla ja siinä talosi vastapäisessä leikkipuistossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli viime kesänä roikkumassa pesupaikalla kello, se vaan sanoi lyhytkestoisen työsuhteensa irti tänä kesänä - just yks päivä mietin, että jos hakis uloskin tuommottisen kellon, niin mitähän se tuumais. Ei olis nimittäin pahemmin sateilta ( vaikka nehän loppui jo) suojassa.
      Antaas kattoo jos vaikka kerkeis poiketa Jyskissä, ei sinne kauheen pitkä matka ole!

      Te olette ollut hyvissä maisemissa :D
      ( ja mä vielä paremmissa....)

      Poista
  21. Kaunista ja toivottavasti aurinkoista Juhannusta Sinulle,siellä ihanassa lillassa.Täytyy toivotella nyt muuten saattaa jäädä .On tuo aika niin kortilla :)
    Onneksi tuo keli näyttäisi myös muuttuvan parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinullekin!
      Toivotaan, että ne sateet mitä on tulossa tulee sitten kaikki huomenna!

      Poista

♥kiitos kiitos kiitos ♥