sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Merhaba eski dostlar!

Täällä taas roikutaan linjoilla suihkunraikkaana :o
Aamiaisen jälkeen hilpastiin liikkeelle vallan toiseen suuntaan, kohti Eminönün rantaa, sieltä laivojen  ohi Galata-sillalle ja Kultaisen sarven yli Beyoglun puolelle.
Matkassa oli pari kassia tavaraa, yksi kassillinen kotimaan lukemisia ja toinen "selviytymispaketti" Minelle ja perheelleen että selviävät kotimaan lomaan asti vähän paremmin...Fazerin sinistä ja Turun sinappia ja vähän muutakin yhtä tarpeellista :)
Sillan yli päästyä hypättiin Tüneliin, maanalaiseen joka on yksi maailman vanhimmista, ja pukstuteltiin reilun puolen kilsan matka maan alla, ettei tarvinut kassien kanssa kiivetä ylämäkeen.
Matka jatkui Istiklalia hetken verran, koukkaus pienelle sivukujalle ja Mineä pikaisesti tapaamaan, halaamaan ja jättämään kotimaan tuliaiset...ja takaisin Istiklalille ja kohti Taksim-aukiota.
Kello oli yksitoista ja aurinko porotti täydeltä taivaalta kun me sahattiin kävelykatua vähän sinne tänne ja välillä joillekin sivukaduille. Taksim-aukio käytiin ihmettelemässä ja istuskelemassa puiston kaiteella hetken aikaa - tässä on muuten kaupunki jossa ei ole penkkejä juuri missään!!
Että töppöstä vaan toisen eteen...mistä tulikin mieleen, että onneksi otin sandaalit mukaan :)
Takaisin suurinpiirtein samoja jalanjälkiä suuntana Galata-torni...joka on kuvassa alla.
Piti poiketa tornissa ylhäällä, mutta siellä oli ihan hervoton jono, joten luovutettiin suosiolla.
Istahdettiin sitten yhteen kulmakuppilaan tankkaamaan, että jaksetaan kävellä takaisin Istiklalille,
jossa oli treffit Minen ja perheensä kanssa. Hypättiin autoon ja otettiin suunta Aasian puolelle heidän kotiinsa - ja jos joku Suomessa puhuu jotain ruuhkista, niin ei ole ruuhkia nähnytkään.
Jos Istanbul on melkoinen kaupunki, niin on täällä melkoiset ruuhkatkin.

Loppupäivä menikin aivan mielettömän ihanassa seurassa, syötiin kattoterassilla mahdottoman maistuva päivällinen kahveineen ja tuoreine rahkapiiraineen -iso kiitos Mine sinulle ja perheellesi, 
että saatiin tulla kylään! Nähtiin jo matkalla paljon sellaista, josta perusturisti jää paitsi.
Ja kun Mine vielä illan päätteeksi käytti meidät näköalapaikalla, josta näkee Euroopan puolelle ja kaupungin iltavalaistuksessa...wau! Kirsikka kakussa!

Sitten vielä mutkaista tietä näkymättömiin ja kohti Üsküdarin satamaa ja laivaa, jolla pääsee takaisin Eminönün rantaan.
Aalloilla keinuttiin parikymmentä minuuttia, ihasteltiin vielä Bosporin salmeltakin käsin kaupungin valoja ja sitten olikin jo aika hipsiä kohti hotellia.
Nyt on vuorossa ennen hampaiden pesua vielä pieni iltapala...Minen leipoma rahkapiiras ja tuoreita mansikoita.
Sen lisäksi että täällä siis kukkivat tulppaanit, magnoliat, orvokit ja narsissit, täällä on myös mansikka-aika :D 
Ja lämpötila oli illalla kymmenen aikaan vielä kahdenkymmenen paremmalla puolella!

Olenko jo sanonut, että on tämä aikamoinen metropoli!
Huomenna Sininen moskeija ja basaarit ja ja ja ....

Görüsürüz!
Nähdään!

Ja jos joku ihmettelee, että kuka Mine, niin käykääpä tutustumassa hurmaavaan Tuhat ja yksi tarinaa-blogiin - löytyy tuolta mun blogilistalta :)

Voi ihanuus!

Tämä on tähän mennessä paras! 
 - kuten kummipoika tuossa hetki sitten terassilla istuskellessa tuumas kahden coca-colan sokerihumalassa :)
Taitaa olla sällin kolmastoista maa, kaupunkeja on vähän enemmän, joten ei ihan noviisina matkassa tuokaan tapaus.
Mulla taitaa edelleen NewYork pysyä ykkösenä, mutta vahva kakkossija taitaa tulla Istanbulille....
Ja johan me tultiin tänne tänään iltakuuden aikoihin :)
- että kokemuksen syvällä rintaäänellä tässä...
I h a n a  kaupunki!!!
Siinä vaiheessa kun oltiin kotiuduttu pienen hotellin pieniin vierekkäisiin huoneisiin, 
oli jo ilta laskeutunut, mutta eikun kierrokselle...

Arvatkaas vaan saanko mä teille kuvia.
No, kamerassahan ne, mistäs ne tähän pädille napsit, et mistään!
Eli kuvat tulee sitten joskus viiveellä.
Täytyy sanoa, että turkkilaisten ystävällisyys ja tuttavallisuus tuli taas tavallaan ihan puskista, vaikka maa ja tavat on jollain lailla tuttuja entuudestaan, niin tuo yleinen höpöttäminen ja hyväntuulisuus on kyllä hauskaa vaihtelua kotimaan tuppisuisuuden ja talven jähmeyden jälkeen.
Siihen asti kunnes siihen kyllästyy :)
Ja se tulee varmaan viimeistään basaareilla...
Nyt illalla ehdittiin kierrellä tsekkaamassa Hagia Sophia ja Sininen moskeija iltavalaistuksessa, 
ja täytyy myöntää: upeat ne on! 

Eksyttykin on...joten eikun vanhoja jälkiä takaisin ja samoille reiteille joita tultiinkin,
mielenkiintoista aluetta tämä Sultanahmetin tienoo, kadut tuppaa menemään vähän minne tykkää ja niin tuppaa menemään näköjään turistitkin!
Hotellille tultiin terassille syömään, mikäs tuossa oli naatiskellessa leppeästä illasta, masun kun oli saanut täyteen hyvää turkkilaista ruokaa ja pari erinomaisen hyvää turkkilaista olutta, paljon höpinää ja vielä enemmän naurua,
niin olikin aika raahustaa toiseen kerrokseen omaan huoneeseen,
toivotella hyvät yöt ja sopia tapaaminen aamiaiselle - viralliseen kesäaikaan!

Huomenna sitten otetaan suunta Istiklalille, katsotaan saadaanko ostoskadulle törsättyä kuinka...
Ja sitten tavataan Mine.
Ja matka jatkuu.... :D

Nyt hyvää yötä, näkemisiin ja kuulemisiin !
Istanbulin yö on lempeä ja lämmin.

Terkkusin Pepi ja kumppanit!

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Eikä kukaan edes muistuttanut!

Että mun piti teille se arvonta laittaa!!
Mutta vielähän minä sen ehdin :)

Ihana Ilona lupas mulle ARVONTAPALKINNOKSI yhden kirjan
- juu, just sen samaisen Unelmien piilopaikan,
sen jonka ilmestymistä tässä odotellaan!
 Sieltä se löytyy tämäkin piha jossain muodossaan, taisi olla vähän eri mallilla kuin kuvassa...
 
Ja mennäänpä sitten itse sääntöihin!

Ensimmäisen arvan saat mikäli olet joskus kommentoinut näihin mun höpinöihin :)
Jos olet vain osallistunut johonkin aiempaan arvontaan, SE ei ole kommentti....tarkistanko asian...no tottamooses tarkistan!!
Toisen arvan saat jos ja kun olet ihan virallisesti tunnustautunut näiden höpinöitten lukijaksi, eli nimi tai nassu löytyy tuolta yläpalkista!
Saa liittyä nytkin, mutta ei kannata ihan vain arvonnan takia...
Ja kolmas arpaloinen irtoaa linkityksestä oman blogin sivupalkkiin.
Ja jos olet jo sattunut tilaamaan kyseisen kirjan, niin nyt on sitten mahdollisuus saada kaverille kanssa.
Tai äidille. Tai anopille - anopille tosin vain jos se sattuu olemaan mukava :)
Ja jos sulla on oikein peevelin hyvä selitys sille, miks toivot että jus SINÄ voittaisit, niin saattaa irrota vaikka yks ylimääräinenkin arpa!
(täytyyhän mullakin jotain hupia olla kun en tällä erää kysele mitään hulluja, u know!)

Ja että kauanko on arvonta voimassa?
Sanoisin, että siihen asti kunnes kusti polkasee kirjat tänne asti - ja päivä sen päälle!
Mä hihkasen sitten :D


Tekasin muuten tämän postauksen pädillä...ja on tämä sen sortin helevatan herkkua tällä masiinalla, että en kyllä lupaa Istanbulista mitään ihmeellistä ainakaan paikan päältä.
Täs meinaa mennä hätäseltä hermot!
Muistakaahan kertoa sitten minkämoisilla arpaloisilla mukana olette!
Tää on kuulkaa tarkkaa peliä :)

CU!


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Toisenlainen todellisuus

Voi hyvvää päivää meitin kanssa.
Varsinainen viherpeukalo.
Ja munahaukka.
 Munat on syöty. Moneen kertaan.
Ja puput - ja mitä kaikkea ne nyt keksikään tehdä!
Minä kyllä keksin syödä :/  -valitettavasti se myös näkyy...
Siunatut tunikat!! Ihana keksintö ♥
 Ja pääsiäiskukat on kuolleet.
Loput on kaupassa.
Mitä mä niitä tänne ostelemaan kun en niitä ole katselemassakaan.
Täällä ei siis missään näy yhtään, että joku sellainen kuin pääsiäinen on tulossa.
Ei siis näy enää...
 
Eikä täällä oikein muutenkaan näytä miltään.
Mä vaan istun nenä kiinni pädissä ja lueskelen kaikkea kivaa sen sijaan, että tekisin edes ne projektit jotka olis pakko tehdä (tai no, mitäs mun nyt pakko on jos ei huvita - ei mitään!)
Ja jotenkin se näkyy....eikä noita lehtiä edes ole luettu! ne nyt vaan jostain syystä tuuppaa lojumaan juurikin noin, vaikka ne on pinottu moneen kertaan siististi!!
Täällä siis kummittelee...??
 ***
Ja hei, kaikille niille tiedoksi, jotka postia odottelevat, sain tänään meilin, että valitettavasti se Ilonan uusi kirja ei ole vielä valmistunut, eli eipä ehtinyt postiin ennen mun reissua.
Mutta tuleepi sitten heti kun saan ☺
Pakettikortitkin on jo odottamassa valmiiksi raapustettuna.
 
Nyt en enää postaile ennen Istanbulia, pakkohan tässä on yrittää saada edes vaatteet katsottua matkaan, ei ihan viitsi villasukissa matkustaa kun lämmintä on luvassa kahdenkymmenen huitteilla.
Arvakkaas kenellä onkin kohta kevät!!!!! No, muutaman päivän edes!
Ähäkutti ☺
Katsotaan nyt saanko periltä jotain jutun juurta illalla hotellihuoneesta, vaiko onko kävelemisestä niin raato että huitasee potslojolleen ja alkaa katsella silmäluomia sisältäpäin.
Aika näyttää ☺
 
Mutta ennen sitä vielä kootut kuukkeloinnit.
Kaikilla sitä tänne eksytäänkin! Vaan haittaaks se?
 
Viikonlintu on hyvä haku, varsinkin kun siellä on tuo .fi perässä.
- mutta täällä sillä kyllä kostui vain sulkeutuneen arvonnan. Eikä siinä ollut edes tuota .fi:tä!
Ja toinen on kyllä oikea täsmähaku -sisustusblogi ja kaikkea....tää räpeltäminen, vai!

 Kaksin varmaan on kaunihimpi, (mä siitä mitään tiedä) mutta taas kävi säkä kun vierestä vietiin; sulkeutunut arvonta!
Tuo keskimmäinen on joku mun kaukainen lukija jolla ei ole ääkkösiä ☺-hei vaan! kiva kun käyt!
Ja mummun huushollia haetaan edelleen, melkein joka päivä!!
 Custo? kapselikeitin? - tunnustan: en tiedä mitään, en tunnusta edes maininneeni!
Saati että omistaisin moisen, kyllä mä niin olen purukaffeeseen kallellaan ☺
Kameratestiä ihan oikeasti hakevat varmaan kiroavat joka kerta, että mikä helevetin ääliötesti tämä oikein on, kun verrataan kahta "kameraa" -kuten asianharrastaja varmaan sanoisi.
(Miks muuten kirjoitin kolme kertaa väärin; aisanharrastaja???)
Muffinikone?? Onks semmoisiakin?? Oikeesti?? No, täällä ei ainakaan.
Ehkä olis syytä ottaen huomioon mun leipomukset....
 Ja kuten huomaatte, joku ei vaan usko, että täältä ei löydy mitään kapselikeittimestä!
Ja juu, en ole kaunotar, en! Oikea osoite, vaikka en tiedä kyllä mitä on mahdettu hakea...
Ja kovin, kovin on sinnikästä porukkaa!¨Pitäsikö mun tehdä joku testi moisista koneista?
Kun useampana päivänä vaan haetaan. Ja tänne eksytään.
Vai kokeilla itsekin ja katsoa että kuinka mun blogiin noilla joutuu!! 
 Ja taas haetaan ei-kaunotarta, Kajjjanilaista punatukkaa ja ihan väärän värisellä päiväpeitollakin kaiken lisäksi. Että yks oikein kolmesta. Punatukasta puoli pistettä!
Ei o edelleenkään tuon väristä päiväpeittoa,  mutta tuo viimeinen haku on kyllä aika mielenkiintoinen. Kuka antoi kenelle mitä - vai pöllöä...
Pöllö mikä pöllö!!
Mutta voikaa kuulkaa oikein hyvin, syökää mämmiä ja munia
- ja jos ette syö mämmiä, niin kokeilkaa edes vaniljakastikkeella -
ja voikaa paksusti!
Niin minäkin teen ☺
_☺/


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pieni ryhtiliike

En minä itseni kanssa suinkaan, en ...minä oon se mikä oon ☺
 Kävin vaan Lillassa pyörähtämässä, maalaushommissa...
 Siellä kun on ja pysyy (oletteks kullut tätä ennen...) musta seinäkello,
niin tokihan siellä jotain muutakin mustaa pitää olla vähän ryhtiä antamassa.
Ettei lipsahda koko systeemi ihan liian vaaleaksi.
 Ja tämä on muuten alkujaan ollut kermanvalkoinen, sitten musta, sitten valkoinen, sitten valkoinen josta rapsuteltiin vähän mustaa näkyviin ...ei se kanssa osaa päättää mikä se oikein haluaa olla.
Kumma tapaus, mistä se tommoista on oppinut?
 Ja tätähän minä odotan sitten kuin hullu puuroa - että tähän tulis se tapetti.
Se, joka odottaa edelleenkin tuossa keittiön nurkassa kotona.
Se, jonka väriä en ole paljastanut edelleenkään - joku kysyy kuitenkin ☺
Nyt otin ne tapettien mallipalasetkin pois roikuksimasta tuolta, alkoi tuntua siltä että kun ei täällä kerran tapahdu mitäään, niin mitäs mä niitä siinä tuijottelen.
 Saatte nyt sitten kurkkia sinne tänne näissä huimissa neliöissä.
Kun ei tässä nyt mitään muutakaan asiantynkää...
 Ei tapahdu täälläkään mitään, mutta ei oikeastaan tarvitsekaan.
Vielä. Pientä pakkelointia tiedossa...sitten joskus. Ei o kiirettä.
 Eikä tapahdu täälläkäään nurkassa. Telkkaria odotellessa ihan rauhallista.
 Ai juu, tässä vaihtui peili. Tämä on se alakerran entinen.
 Ja yläkerran entinen tuplas mun nätit astiat hetkeksi - katsotaan nyt mihin tuo tuosta joutaa,
notkukoon nyt hetken aikaa siinä. Jemmassa.
 Mä niiiin meinasin tänään tehdä oven tuohon ensimäiseen välikköön!
Otin maalipönikänkin matkaan, että saan sen maalatakin...
Ei sitten laudat ihan riittäneetkään, vaikka mä niin luulin.
Joten en sitten tehnytkään :/
 Mutta ei se mitään, ei se mitään ovea tarvi, eihän....ja kerkeenhän mä sen sitten kesällä...
-jos alkaa siltä tuntua...
Nyt olen ihan tyytyväinen kun sain yhden hyllyn lisää ja nuo lootat samaan riviin.
Vielä kun saan aikaseksi hommata niihin jotkut somat vetimet.
 
Kannoin mä täältä kotoa Lillaan muutakin kuin sen lisähyllyn ja maalipönikän.
Katselin edellisen postauksen kuvia, ja ajattelin, että ei hyvä, ei!
Tarttee vaihtaa pöytä. Vaihdoin kanssa ☺
 Nyt se on hyvä!
(...kunnes toisin päätetään...)
Tuo pöytähän oli kotona tässä - nätti mutta turhake.
Tämäkin on, mutta jotainhan siinä pitää olla kunnes kotiutuu...
- tämä!
Mä nimittäin ostaa rojautin Kajjjaanista Johannalta tämän nätin heposen♥
 
Sitä en tiedä milloin se tänne pääsee hepostelemaan,
mutta tulee kun tulee.
Nyt sille on ainakin paikka☺
 
Palaillaan taas!
_☺/


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Pikkupakastimessa...

Aurinko hellii, mutta pakkasta riittää!
Eipä mitään, kuviot on aika selvät kuitenkin, eli suunta kohti pientä pakastinta ☺
 
Sitä ennen kuitenkin pari pikkujuttua.
Voitin Sateenkaarentaa-puodin Riikalta lahjakortin, eilen sitten hain paketin kotiin.
Oli kuulkaa runsaudenpula valikoimissa, varsinkin kun ei oikein tiennyt mitä haluaisi
- ja vähän kun tuntui, ettei tarvitsekaan oikein mitään!
Lilla mielessäni sitten tein valintani, tämä ostos tosin jäi kotiin,
oiva ruukku mun silkkikukille - mä kun en muista tai ehdi aina ostaa niitä oikeita...
 Nämä onkin sitten Lillaan matkalla aikanaan, paitsi tuo toinen käsivoidepurkki, se menee kassiin.
Käytän käsivoidetta aina, monta kertaa päivässä, joten tämä on vallan ihana purkki pitää matkassa! Ja ihanaa muutenkin!!
 Viimeinen tavara - se ensimmäinen ostos- meni sitten Lillaan.
Kieli keskellä suuta lähdin aamupäivällä kävelemään kotoa isossa Ikean kassissa ne just maalatut puulaatikot, laukku olkapäällä ja iso paketti kainalossa....ulkona oli nimittäin peevelin liukasta, kaikki se mikä eilen illalla oli vettä, oli nyt silkkaa jäätä.
Ja mulla särkyvää tavaraa matkassa...
 
Tällainen "lämpötila" oli perillä! Lilla-pakastimessa.
Ovi auki ja arskan lämpösäteet sisään!
Eli ulkona oli lämpöisempää kuin sisällä ☺
 Se yksi ostos oli tähän tulossa, lähtötilanne tämä:
 - ja lopputulos tässä!
 Hinkusin jo viimekesänä kunnollisen kokoista peiliä tuohon, mutta kaikki joita katselin oli joko liian leveitä, liian korkeita tai liian-kuka-milläkin-lailla-rumia.
Ja minusta ainakin tuo peili on kuin tehty Lillaan!!
Joten kiitosta vaan, Riikka
 
Aina  tuonne mennessään kantaa mukana jotain pikkutavaraa,
täytyy pikkuhiljaa alkaa ihan oikeasti jo valmistautua siihen,
että kyllä se kevät sieltä kohta tulee -tuleehan se?- ja sitten onkin jo kiire kantaa kahvit, sokerit, korput sun muut pikkujutut, että pääsee elämisen makuun.
 Pölyhuiskukin meni jo harjoittelemaan laiskottelua... 
Lillassahan ei raadeta, siellä nautiskellaan!! Ai, ette usko vai???
 Ja ne puulaatikotkin on suurinpiirtein paikallaan.
Eli sahaavat vielä moneen kertaan hakien tavaroitaan ja sitä oikeaa lokeroaan.
Kotona on vielä yksi hylly, joten saa tehtyä sinne toisenkin tuommoisen matalamman lokerikkosysteemin.
Ja tuolla välissä on kolonen pyyhkeelle....kauheesti käyttöä kun vesipiste on ulkona ☺
 ...pitäisköhän tähän ensimmäiseen osioon tehdä ovet....jäi vähän tuota lautatavaraa...
....hmm...oliskohan mulla saranoita missään jemmassa...
 Tapetin mallipalat vaan roikkuu seinällä ja rullat odottaa kotona, eli sillä rintamalla ei tapahdu yhtään mitään. Pakkaset ja lumi....pah!
 
Ainakin toistaiseksi on laattojen maalipinta siellä missä pitääkin, kulman silikonit ei kyllä ole sitä pitäneet, siellä rapisee pois, mutta sen nyt on pieni ongelma jos se siihen jää ☺
  Ja ettei totuus unohdu, niin puolet Lillasta on kaaoksen vallassa... 
 ...puutarhatuolit sai nyt jäädä ulos kuistille, vaikka lumitilanne on tämä!
Mä luotan siihen, ettei tuota valkoista tavaraa taivaalta enää lisää tule...
Koivukin on vielä paikallaan, ensi viikolla pitäis alkaa puiden pilkkominen.
Antaas kattoo onko pihakoivu pois kun reissusta palaan!
 
Oikein kivaa viikonloppua kaikille, tervetuloa uusille matkaan tarttuneille,
mukavaa kun teitä tänne pölähtelee - koittakaa kestää ☺
Minä pääsen taas huomenna itseeni parempaan seuraan...
- toivottavasti tekin ☺
 
_☺/
ps. muistakaapa sammutella valot illalla 20.30-21.30
 ja nautiskella vaikka kynttilän valosta sen aikaa!


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Ajankäyttöä -eli päiväni murmelina!

Jovelan Johanna  (<klik)heitti lukijoilleen hauskan haasteen ja arpajaiset siihen samaan syssyyn
ja kun haaste tuli vielä "nimeltä mainiten" niin pakkohan se on tarttua ☺
Eli mitä teet päivän aikana?
Ja mitäs sitten tapahtuikaan....eilen...
Puhelin hälyyttää aamulla tasan seiskalta, yleensä nousen viisi minuuttia aikaisemmin, sisäinen kello kertoo melkein joka aamu, että nyt ylös!
(Ja viikon päästä yks mummu on sitten taas sekasin kuin seinäkello kun siirrytään kesäaikaan!
Eiks sen jo vois poistaa, minä ja lehmät ollaan ihan pihalla!)
No siis, viis vailla seitsemän, herätys pois päältä, makkarin ikkuna kokonaan auki (yön se on rakosellaan) ja tuuletus päälle, radio auki keittössä, suunta kylppäriin jossa toinen radio päälle.
Aamutoimet ja julkisivun restaurointi, suunta makkariin keittön kautta; ensin kaffee tippumaan, sitten petaus ja seuraavan aamun herätys puhelimeen (muuten minen muista sitä!)
Aamupala ja iPad. Aamublogit.
Radion kuuntelua toisella korvalla, että tietää taas kuinka maailma makaa.
Vartin yli kahdeksan töppöstä toisen eteen ja suunta duuniin.......varttia vailla kolme työt loppuu, jollei nyt sitten satu huvittamaan vielä jäädä hetkeksi - juu, niinkin voi tapahtua ☺
Eilen sitten suunta linja-autoasemalle ostamaan bussiliput.
Sitten Tammerkosken partaalle, ja sille puolelle kaupunkia jossa harvoin visiteeraan nykyisin.
 Suuntana sisustus- ja lahjakauppa Onnen Ovi, jonne oli lahjakortti törsättäväksi!
Kiitos H. ☺
 Siellä mie pyörin hetken matkaa ...
 ...enkä oikein tiennyt mitä ostaisin...
 ...vai ostaisinko mitään...
...kun en oikein tarvitse tätä enkä tuota!
No, törsäsin sitten kuitenkin, tuli vastaan pölleröinen ja strutsinsulkapölyhuisku!
Ihan pakko-ostokset, toinen jää pillipöllöksi kotiin ja toinen menee laiskottelemaan Lillaan!
 Kello oli neljän pintaan kun tulin kotiin, hirrrrrrvee nälkä ja käden ulottuvilla oli suklaamunia...
Arvatkaa vaan söinkö!
No tottamooses, heti kolme ☺
Sitten pakkasin arpajaispölleröisen ja otin suunnan postiin, eli pöllön matka uuteen kotiin alkoi.
 Kotimatkalla tein pienen mutkan systerille, kävin viemässä muutaman lehden ja samalla hain PellePelottoman työhuoneelta jokusen looran, jotka olin tuos taannoin tilannut (kun en ikinä kerennyt sinne Bauhausiin!! -ja nämä oli ihan ilmaiset mulle)
Systerin kanssa jäin tietty suustani kiinni hetkeksi, joten kello taisi olla likempänä seitsemää kun oli taas kotona.
 Onneksi oli valmista ruokaa, joten lautaselle ja mikroon ja ääntä kohden!
Sitten pyykit koneeseen, astiat toiseen, masiinat päälle ja laatikoiden kimppuun.
Kesken sutimisen makkarin patteri nollille ja takaisin sutimaan.
Puoli yhdeksän aikoihin sauna päälle, pyykit kuivumaan, astiat kaappiin, pakkasesta marjat sulamaan huomiseen eväsrahkaan ja ruuan valmistus  - perjantaina en ehdi kotiin ajoissa, joten on kiva kun on taas valmis ateria odottamassa.
Yhdeksän jälkeen nivaska silitettäviä pyykkejä esiin, telkkari auki ja joku sarja pyörimään samalla.
Tietokone on vieressä auki, välillä viikatessa vilkaisu...
Sitten saunaan ja sen jälkeen hiusten kuivaus, patukat päähän ja laatikoiden  viimeisen sivun maalaus.
Telkkarista digiboxin kautta pari-kolme ohjelmaa, sitten maaliskuun 23Beautifull Homes kainaloon ja suunta makkariin - ja ne perhanan patukat on päässä, ei niiden kanssa voi olla....joten takaisin olkkarin tuoliin ja lehden luku siellä.
Pari pasianssia iPadilla, masiina lataukseen, patukat pois päästä.
Kello on näkäjään vartin yli kaksitoista.
Kesken oleva Rosa Liksomin kirja odottelee sopivasti yöpöydällä, joten sälekaihtimet kiinni, ikkuna rakoselleen ja peiton alle.

Kello taisi olla yksi -tai sinne päin- kun sammutin valot.
Puoli kaksi kun laitoin uudestaan ja kävin ottamassa särkylääkkeen.
Selkä perhana....
Takaisin peiton alle....ja pian  kello olikin taas seitsemän.
Ja sama alkaa alusta...pienin variaatioin ☺
Päiväni murmelina....

Näin se jotakuinkin menee.
Tai sitten toisin ☺
Lillaan en ehtinyt kun piti juosta siellä ja täällä.

_☺/